Tiede

Yleisestä suun bakteerista löytyi entistä vahvempi yhteys Alzheimerin tautiin

Suun bakteeri voi mennä aivoihin ja tuottaa hermostoa vaurioittavaa ainetta.

Alzheimerin taudin perimmäinen syy on pysynyt arvoituksena. Yhä vahvempi näyttö kuitenkin viittaa siihen, että tämän kaikkien yleisimmän dementoivan aivosairauden aiheuttaja voi olla yleinen suun bakteeri.

Kroonista ientulehdusta ja hampaan kiinnityskudoksen tulehdusta parodontiittia aiheuttava bakteeri Porphyromonsa gingivalis on hyvin yleinen. Suomalaisista aikuisista sitä on suussaan 35 prosentilla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Bakteeri pystyy kulkeutumaan aivoihin ja erittämään siellä aivosoluja vaurioittavaa myrkkyä. Bakteerin tuottama haitta-aine on nimeltään gingipaiini.

Tällaiseen tautimekanismiin viittaa uusi tutkimus, jossa yhdistettiin sekä ihmis- että eläintutkimuksia. Lisäksi yhdysvaltalaisen Cortexyme-yrityksen tutkijat työtovereineen osoittivat, että he pystyvät myös estämään taudin syntyä ja etenemistä kehittämällään lääkkeellä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

 

Ei ole tiedetty, aiheuttaako tulehdusbakteeri aivosairautta vai altistaako Alzheimer suun tulehduksille.

Alzheimerin taudissa aivojen toiminnalle kaksi tärkeää proteiinia beeta-amyloidi ja tau muuttuvat. Viestiyhteyksille tärkeä beeta-amyloidi laskostuu väärin ja kerääntyy plakeiksi kudokseen. Rakenneproteiini tau puolestaan takkuuntuu.

Mikä sitten on suun tulehduksia aiheuttavan bakteerin osuus tässä kuviossa?

Ensinnäkin suun tulehdukset ja etenkin parodontiitti on jo aiemmin yhdistetty Alzheimerin tautiin. Tämän totesivat esimerkiksi suomalaiset ja ruotsalaiset tutkijat viime syksynä julkaisemassaan tutkimuksessa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Syysuhde on jäänyt vielä epäselväksi. Ei ole tiedetty, aiheuttaako tulehdusbakteeri aivosairautta vai altistaako Alzheimer suun tulehduksille.

Bakteerin ensisijaisuuteen viittaavat viimeaikaiset eläinkokeet. Ientulehdusta ja parodontiittia aiheuttava Porphyromonas gingivalis lisää terveiden hiirten aivoissa beeta-amyloidioplakin muodostumista ja aivokudoksen tulehdusta.

 

Tauvaurioita aiheutti nimenomaan bakteerin erittämä gingipaiinientsyymi.

Uusi Cortexymen tutkijoiden johdolla tehty monivaiheinen tutkimus vahvistaa näitä aiempia havaintoja, että Alzheimer aiheutuu bakteeritulehduksesta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ensinnäkin tutkijat löysivät nyt näitä bakteereja suoraan Alzheimer-potilaiden aivoista. Bakteerien lisäksi potilaiden aivosoluissa oli niiden erittämää myrkyllistä gingipaiinia.

Molempia oli New Scientistin mukaan eniten niillä potilailla, joiden henkiset toiminnot olivat pisimmälle rapistuneet ja joiden aivoissa oli eniten amyloidi- ja tau-kertymiä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kun tutkijat aiheuttivat hiirille tulehduksen Porphyromonas gingivalis -bakteereilla, he huomasivat eläinten aivoista Alzheimerin tutut merkit: beeta-amyloidien ja tautakkujen lisääntymisen.

Tauvaurioita aiheutti nimenomaan bakteerin erittämä gingipaiinientsyymi.

Gingipaiiniin tähtäävät myös Cortexymen kehittämät lääkeaineet. Niiden tarkoitus on estää entsyymin toimintaa.

Yksi niistä osoittautui lupaavimmaksi. Se torjui taudin etenemistä hiirillä, joiden aivoihin Porphyromonas gingivalis -bakteerit olivat jo levinneet.

Lääkkeen seurauksena beeta-amyloidi tuotanto vähentyi ja hermokudoksen tulehdus vaimeni. Lääke myös suojeli soluja hiirten hippokampuksessa. Tämä muistille tärkeä aivojen osa usein kutistuu Alzheimerin tautia potevilla ihmisillä.

Viime syksynä Cortexyme julkaisi ensimmäisiä tuloksia kokeista, joissa he olivat testanneet lääkettä terveillä ja Alzheimeria sairastavilla vanhuksilla.

Lääke osoittautui kokeissa turvalliseksi. Cortexymin tiedotteen mukaan Alzheimer-potilaiden kognitiivisissa testeissä näkyi myönteistä kehitystä.

Helsingin yliopiston suu- ja leukasairauksien dosentti Pirkko Pussinen pitää uutta tutkimusta hienona.

”Se vahvistaa ja tarkentaa aiempia viitteitä siitä, että suun bakteereilla voi olla merkitystä Alzheimerin taudissa”, Pussinen kertoo.

Hän oli itse tekemässä mainittua suomalais-ruotsalaista tutkimusta, jossa löytyi yhteys parodontiitin ja Alzheimerin väliltä.

 

Voimme pienentää sairastumisen riskiä vaikuttamalla oman suumme bakteereihin ja tulehduksiin.

Pussisen mukaan uuden tutkimuksen löydökset ovat vielä kaukana soveltamisesta ja siirtämisestä ihmisiin. Hiirikokeissa käytetty parodontiitin kaltainen tulehdustila ei hänen mukaansa vastaa ihmisten parodontiittisairautta, joka kehittyy hitaasti suun koko mikrobitasapainon muuttuessa.

”Suusta on löydetty noin tuhat bakteerilajia, yhdellä ihmisellä niitä voi olla satoja. Vaikka Porphyromonas gingivalis yhdistyy vahvasti parodontiittiin, se ei aiheuta sitä yksin”, Puustinen kertoo.

Jos Alzheimer-lääkkeeseen on vielä matkaa, voimme pienentää sairastumisen riskiä vaikuttamalla oman suumme bakteereihin ja tulehduksiin.

Kannattaa ensinnäkin hoitaa hampaita niin kuin hammaslääkärit kehottavat, selviää New Scientistin neuvoista. Eli pese hampaat kaksi kertaa päivässä ja käytä päivittäin hammaslankaa.

Harjaa kuitenkin pehmeällä harjalla ja maltillisesti, sillä kova hankaaminen voi saada suun bakteerit karkaamaan verenkiertoon.

Tupakointi pahentaa ientulehduksia, joten sitä kannattaa välttää. Hyvä ruokavalio ja liikunta taas vahvistavat yleisterveyttä ja siten myös suun hyvinvointia.

Tutkimuksen Porphyromonas gingivalis -bakteerin yhteydestä Alzheimeriin julkaisi tiedelehti Science Advances.

Juttua on täydennetty 25.1.2019 klo 9.38: Lisätty jutun loppuun tiedot tutkimusjulkaisusta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Thaimaan rinnalle on noussut takuulämmin, monipuolinen ja melko edullinen lomakohde, jonne kaikki tuntuvat nyt matkaavan

    2. 2

      ”Luulin sitä vitsiksi” – Tanska alkaa eristää karkotuspäätöksen saaneita ulkomaalaisia viruskokeisiin erikoistuneelle pikkusaarelle

      Tilaajille
    3. 3

      Venäläiset hävittivät kaiken eteensä tulevan nykyisen Vantaan alueella 300 vuotta sitten – Keskeltä liikenteen melua löytyy kuitenkin vielä 1700-luvun aarre

    4. 4

      Uusi pettämätön matkakonsepti säästää rahaa, aikaa ja luontoa

    5. 5

      Iivo Niskanen kaatui ja joutuu nyt kirimään rajusti – HS seuraa hetki hetkeltä yhdistelmäkilpailua

    6. 6

      Donald Trump palkittiin huonoimpien elokuvien Razzie-palkinnoilla – huomiota sai myös Trumpin ”loputon pikkumaisuus”

    7. 7

      ”Pesulla käyn milloin missäkin” – Riitta-Liisa Tauriainen muutti syvimpään Lappiin, ja 12 neliön koti on oikeasti peräkärry

      Tilaajille
    8. 8

      Tiede tarjoaa valoisan tulevaisuuden: Syöpä pysäytetään, lihaa saadaan ilman tappamista ja hiilidioksidi otetaan hyötykäyttöön

      Tilaajille
    9. 9

      IS: Antti Rinne menetti sairauden vuoksi liikuntakykynsä –”Nyt on tilanne se, että 150 metriä kävelen helposti”

    10. 10

      Udo Kier on näytellyt maailman arvostetuimmissa elokuvissa ja satoja miljoonia tuottaneissa kassamagneeteissa, ja nyt hän on tykästynyt suomalaiseen Timoon

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan rinnalle on noussut takuulämmin, monipuolinen ja melko edullinen lomakohde, jonne kaikki tuntuvat nyt matkaavan

    2. 2

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    4. 4

      ”Pesulla käyn milloin missäkin” – Riitta-Liisa Tauriainen muutti syvimpään Lappiin, ja 12 neliön koti on oikeasti peräkärry

      Tilaajille
    5. 5

      SRV:n Majakka-tornitaloon valui vettä tuntien ajan Kalasatamassa – Asunnon ostaneet pettyneitä: ”Luotto ei ole korkealla”

    6. 6

      ”Luulin sitä vitsiksi” – Tanska alkaa eristää karkotuspäätöksen saaneita ulkomaalaisia viruskokeisiin erikoistuneelle pikkusaarelle

      Tilaajille
    7. 7

      Venäläiset hävittivät kaiken eteensä tulevan nykyisen Vantaan alueella 300 vuotta sitten – Keskeltä liikenteen melua löytyy kuitenkin vielä 1700-luvun aarre

    8. 8

      Saako syöpäpotilasta hieroa? Osa hierojista ei halua tehdä sitä – ja siinä on myös riskinsä

    9. 9

      ”Näyttäähän se irvokkaalta, kun pappi on maha pystyssä alttarilla” – Kallion kirkkoherra Riikka Reinan mukaan kirkossa rehottaa naisten vähättely

    10. 10

      Uusi pettämätön matkakonsepti säästää rahaa, aikaa ja luontoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    2. 2

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    3. 3

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    4. 4

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    5. 5

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    6. 6

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    7. 7

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    8. 8

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    9. 9

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    10. 10

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Jaakko Yli-Juonikas järjesti palkintoraadeille mietittävää: liitti tulevan romaaninsa ensimmäisen luvun novellikokoelmaansa
    3. Jaakko Yli-Juonikkaan sysimustan huumorin täyttämä novellikokoelma täytyy lopussa kääntää toisin päin, sillä sieltä löytyy tulevan romaanisarjan ensimmäinen luku
    4. Iivo Niskanen kaatui ja joutuu nyt kirimään rajusti – HS seuraa hetki hetkeltä yhdistelmäkilpailua
    5. Tiede tarjoaa valoisan tulevaisuuden: Syöpä pysäytetään, lihaa saadaan ilman tappamista ja hiilidioksidi otetaan hyötykäyttöön Tilaajille
    6. Venäläiset hävittivät kaiken eteensä tulevan nykyisen Vantaan alueella 300 vuotta sitten – Keskeltä liikenteen melua löytyy kuitenkin vielä 1700-luvun aarre
    7. Krista Pärmäkosken taistelu ei riittänyt mitalisijaan: kahdeksas – Therese Johaug oli ylivoimainen yhdistelmäkilpailussa: ”Sukset suorastaan lensivät”
    8. ”Vaimo on joskus saattanut sanoa, ettei kotiimme enää mahdu soittimia” – toisen polven lyömäsoittaja Keijo Puumalainen tahtoo rummuttaa joka päivä
    9. Yli 90 kuollut ja satoja joutunut sairaalaan Intiassa myrkkyviinan takia
    10. HS tuo erimieliset suomalaiset yhteen, jotta ymmärtäisimme toisiamme paremmin: Tule mukaan Suomi puhuu -tapahtumaan ja tapaa vastakohtasi
    11. Kalkkunakasvattamon tulipalon yhteydessä Vehmaalla kuoli noin 300 kalkkunaa
    12. Näytä lisää