Tiede

Kiina on rakentamassa aurinkovoimalaa avaruuteen

Energia lähetettäisiin maahan esimerkiksi mikroaaltojen avulla.

Maailman suurin aurinkopaneelien valmistaja Kiina suunnittelee rakentavansa aurinkovoimalan avaruuteen.

Jos tekniset ja taloudelliset haasteet saadaan selätettyä, Kiina toivoo saavansa kannattavan avaruusvoimalan valmiiksi vuoteen 2050 mennessä, kertoo muun muassa uutiskanava CNN.

Voimalan rakennus- ja suunnittelutyön on jo aloitettu Chongqingissä, kertovat kiinalaiset tiedotusvälineet Sydney Morning Herald -lehden mukaan. Ensi vaiheessa tavoitteena on lähettää pienimuotoinen aurinkovoimala avaruuteen vuosien 2021 ja 2025 välillä. Kiinalaisen Global Times -lehden mukaan alkuinvestoinnit ovat reilut 13 miljoonaa euroa.

Yksi haaste on muun muassa se, kuinka aurinkopaneelien keräämä energia saataisiin siirrettyä maahan. Suunniteltu ratkaisu olisi energian siirtäminen maa-asemalle laserin tai mikroaaltojen avulla.

Tekniikka saattaa olla kuitenkin muun muassa ihmisille ja ympäristölle haitallista ja sen on pelätty edistävän myös Kiinan asemaa avaruuden aseistamiseksi. Maa-asemalla energia siirrettäisiin verkon välityksellä kuluttajien käyttöön.

Kiina seurasi myöhässä Yhdysvaltoja ja entistä Neuvostoliittoa avaruusohjelmassaan, mutta on edistynyt alalla viime vuosina nopeasti.

Esimerkiksi aiemmin tänä vuonna Kiina vei mönkijän Kuun pimeälle puolelle ja onnistui ensimmäisenä kasvattamaan Kuussa kasveja. Kiina suunnittelee lisäksi muun muassa tukikohtaa Kuuhun sekä mönkijän lähettämistä Marsiin 2020.

Avaruuteen sijoitettavia aurinkovoimaloita on pohdittu jo pitkään. Yksi lisäeste niiden rakentamiselle on muun muassa voimalan tarvitsemien materiaalien kallis kuljetushinta avaruuteen.

Sitäkin on pohdittu, että osa materiaaleista voitaisiin rakentaa avaruudessa, jolloin kuljetuskustannukset olisivat pienemmät. Rakentamisessa voitaisiin käyttää hyväksi 3d-tulostusteknologiaa. Suunnitelluissa hahmotelmissa avaruusvoimala oli tuntuvasti painavampi kuin esimerkiksi kansainvälinen avaruusasema ISS.

Haasteellista on myös esimerkiksi aurinkovoimalan huoltaminen, joka on huomattavasti vaikeampaa ja kalliimpaa kuin maan päällä.

Avaruuden aurinkovoimalalla olisi myös lukuisia etuja.

On jopa arvioitu, että auringosta saatu energia avaruudessa voisi ratkaista kaikki ihmiskunnan energiaongelmat. Avaruudessa auringon energiaa voitaisiin valjastaa myös huomattavasti tehokkaammin kuin maassa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Australialais­agenttien testi sota­harjoituksessa ”muutti kaiken” – Reuters selvitti, miten epäilyt Huawein laitteiden tieto­turvasta alkujaan heräsivät

    2. 2

      Pyöräliitto vaatii vaarallisen kaapelisuojan kieltämistä: Viikonlopun vakavaa onnettomuutta kuvataan ”viimeiseksi niitiksi”

    3. 3

      Juha Sipilä voi joutua vastentahtoisesti ottamaan valtionvarainministerin salkun – mutta ministeriksi saattaa nousta myös todellinen yllätysnimi päivänpolitiikan ulkopuolelta

      Tilaajille
    4. 4

      Antti Rinne harmistui hallitusneuvotteluista medialle vuotaneista tiedoista: ”Mistä te tiedätte, että deadline on 22?” Rinne tivasi toimittajalta kolmeen otteeseen

    5. 5

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    6. 6

      Multasormia vaanii yllättävä vaara: huolimaton mullan käsittely voi aiheuttaa keuhkokuumeen

    7. 7

      Kaksi pyöräilijää loukkaantui sairaala­kuntoon törmättyään järeään kaapeli­suojaan Töölössä

    8. 8

      Texmex-ravintola Cantina West sulkee ovensa Helsingissä lähes 30 vuoden jälkeen

    9. 9

      Kesä on valko­viinin aikaa, ja HS:n testissä kaksi erottui edukseen: Näissä hana­pakkauksissa hinta ja laatu ovat kohdillaan

      Tilaajille
    10. 10

      Brittimediat: Theresa May syrjäytetään ehkä jo lähipäivinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    3. 3

      Itsemurhan tehneen taitoluistelijan pari kertoi olleensa kaksi vuotta seksuaalisen hyväksi­käytön uhri: ”Sitä tapahtui minulle, ja hän satutti monia tyttöjä”

    4. 4

      Kaksi pyöräilijää loukkaantui sairaala­kuntoon törmättyään järeään kaapeli­suojaan Töölössä

    5. 5

      HS:n tiedot: Tuleva hallitus lisäämässä pysyviä menoja miljardilla eurolla, luvassa mittavat valtion omaisuuden myynnit

    6. 6

      Tarantino osoittaa uudella elokuvallaan olevansa edelleen maailmanluokan viihdyttäjä

    7. 7

      Historiallisen hyvä uutinen: Helsingin liikenteessä kuoli joka vuosi kymmenittäin jalankulkijoita, mutta sitten muutama päätös muutti kaiken

      Tilaajille
    8. 8

      Suosittu italialaisravintola pakotetaan lähtemään tiloistaan Töölössä

    9. 9

      Australialais­agenttien testi sota­harjoituksessa ”muutti kaiken” – Reuters selvitti, miten epäilyt Huawein laitteiden tieto­turvasta alkujaan heräsivät

    10. 10

      Halla-aho kommentoi Perus­suomalaisten nuorten mahdollista avustusten menetystä: Järjestössä on ihmisiä, jotka ovat väärässä puolueessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Moni tarkkailee luomiaan, mutta harva tunnistaa paljon yleisemmän ihomuutoksen – Tällainen on aurinkokeratoosi, joka altistaa ihosyövälle

    4. 4

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    5. 5

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    6. 6

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    7. 7

      Aleksi elää kolmen miehen perheessä, ja nyt hän synnytti toisen vauvansa – ”Meillä on periaatteessa kaksi laitonta lasta”

      Tilaajille
    8. 8

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    9. 9

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    10. 10

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    11. Näytä lisää