Ilmastontutkimusta epäilevä kirja on lennokas, mutta siinä on kymmenittäin vääristäviä tai virheellisiä väittämiä, kirjoittaa professori arviossaan

Matti Virtanen: Ilmastopaniikki – hoito-opas. Docendo 2019. 408 s.

Kuinka voidaan ennustaa ilmastoa pitkälle tulevaisuuteen, kun säätäkin on vaikeaa ennustaa viikon päähän varmasti?

Toimittaja Matti Virtanenhttps://www.hs.fi/haku/?query=matti+virtanen kirjoittaa ilmastonmuutoksesta ja sen tutkimuksesta epäilevästi ja lennokkaasti. Hoidoksi ”ilmastopaniikkia” vastaan hän tarjoaa ”jäitä hattuun”.

Kirja valaisee hyvin sitä tosiseikkaa, että ilmastonmuutos on paljon muutakin kuin kohonnut ilmakehän hiilidioksidipitoisuus. Sääkin on eri asia kuin ilmasto.

Lukija tutustutetaan kansanomaisesti ilmastoa kuvaaviin muuttujiin, Tyynenmeren pintalämpöä säätelevään El Nino -ilmiöön, auringonpilkkuihin, pienhiukkasiin sekä maapallon radan ja asennon vaihteluihin.

Teos pohtii myös ilmastopakolaisuutta, väestönkasvua, maailmanlopun kultteja, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja jopa porotaloutta.

Viittaukset uusimpaan kirjallisuuteen ovat hyödyllisiä ja virkistäviä. Kirja ei ole kuitenkaan varsinaisesti tietoteos eikä se tarjoa uutta syvällistä tietoa ilmastonmuutoksesta, ei edes sen epävarmuuksista.

Perussävy on liioitteleva ja kirja piirtää mustavalkoisen ja harhaanjohtavan kuvan tutkimusyhteisön käsityksistä.

Tutkijoilla ei ole virallista totuutta tai uskomusta ilmastonmuutoksesta, vaan tieteeseen perustuva kunkin hetken paras käsitys ja arvio todennäköisyyksineen ja epävarmuuksineen.

Kirjasta löytyy vähintään 50 yksittäistä väittämää, jotka ovat vääristäviä tai peräti virheellisiä.

Vaikka Mars-planeetan kaasukehä on 95-prosenttisesti hiilidioksidia, ei siitä voi yksioikoisesti päätellä planeetan lämpötilaa eikä sitä voi verrata Venukseen ja Maahan. Marsin lämpötila on suhteellisen alhainen, koska planeetan kaasukehä on hyvin harva.

Harhaanjohtava on väite, että lämpeneminen johtuu Auringosta. Auringon aktiivisuuden merkitys saa paljon huomiota.

Varsinaisen auringonsäteilyn kokonaismäärän vaihtelu on oikeasti hyvin pientä, mutta auringon aktiivisuus vaikuttaa monimutkaisesti yläilmakehän hiukkasiin. Seuraava ilmastopaneelin raportti päivitetään myös tältä osin vastaamaan uusinta tieteellistä tietoa, kuten pitääkin.

Moniin väittämiin ei ole lisätty kirjallisuusviitettä, vaikka se olisi ollut ehdottomasti tarpeen.

Kirjoittaja jakaa tutkijat ”konsensusta tukeviin” ja ”skeptisiin”.

Pidän jakoa hedelmättömänä ja keskustelua lamauttavana. Samassa hengessä voisin arvioida, että noin 70 prosenttia kirjan äänenpainoista on annettu skeptikoille tai ei-luonnontieteilijöille.

Heistä tehdään tunteisiin vetoa­vasti jonkinlaisia sankareita. Osalta heistä puuttuu ilmastofysiikan perusosaamista, jolloin päätelmät etenevät tyyliin onpas vaikeaa ja sekavaa, käytänpä maalaisjärkeä.

Osasta haastateltavien ja kirjoittajan väitteistä saa käsityksen, etteivät he ole tutustuneet Kansainvälisen ilmastopaneelin vuoden 2013 arviointiraportin viidenteen kappaleeseen. Siitä ilmenee, etteivät ilmaston pitkän ajan lämpötilan vaihtelut ole ilmastopaneelille vieras asia.

Ilmastoraportin kirjoittaminen on monivaiheinen prosessi, johon osallistuu alallaan maailman johtavia tutkijoita. Heidät on nimitetty tiukkoja kriteerejä noudattavalla valintamenettelyllä. He eivät ole aktivisteja.

Tutkijat käyttävät valtavasti aikaa nimenomaan virheiden etsintään ja korjaamiseen. Tämä piirre yhdistää tutkijoita, myös ilmastonmuutokseen epäilevästi suhtautuvia.

Tulevan ilmaston mallinnuksesta annetaan epämääräinen kuva. Todetaan, että ilmastopaneeli ei ennusta mitään vaan maalailee projek­tioita, jotka perustuvat skena­arioihin.

Ilmaston ennustaminen edellyttää arviota kasvihuonekaasujen pitoisuuksien muutoksista. Mallinnuksissa käytetään pitoisuuksien eri kehityspolkuja, skenaarioita. On tärkeää tiedostaa, että skenaario ei tosiaankaan­ tarkoita ennustetta, vaan se on etukäteen valittu mahdollinen polku. Malli ennustaa, mitä pitoisuudesta seuraa.

Haastavaa on luonnon hiilen ja typen kiertojen muutosten mallintaminen. Kierrot nimittäin muuttuvat, kun ilmasto muuttuu, ja ne muuttavat osaltaan ilmakehän ominaisuuksia ja eri yhdisteiden pitoisuuksia. Näitä niin sanottuja biosfäärin takaisinkytkentöjä Virtanen käsittelee yllättävän vähän.

Kirjan perimmäinen tarkoitus jää epäselväksi.

Se näyttää raportoivan juorukirjamaisesti uusia paljastuksia, mutta yrittää samalla tarjota tieteeseen perustuvia väitteitä ilmastoahdistuksen liennytykseen. Eikä se onnistu mielestäni kummassakaan.

Ehkä mielenkiintoisinta tutkijakunnan ulkopuoliselle lukijalle on kurkistaa asiantuntijoiden väliseen vapaamuotoiseen keskusteluun ja pohdintoihin.

Energiateollisuuden toimitusjohtajan Jukka Leskelänhttps://www.hs.fi/haku/?query=jukka+leskelan haastattelu tarjoaa varteenotettavaa pohdiskelua ilmastokeskustelun yhteiskunnallisista, taloudellisista ja poliittisista näkökulmista. Virtanen ottaa puheeksi muun muassa EU:n kesäajan poistamisen ja siitä seuranneen kiistelyn.

”Voiko ilmastonmuutoksen vaatimia isoja elämänmuutoksia odottaa ihmisiltä, joille kellojen viisarit ovat näin suuri elämänhallinnan ongelma?”

Se on mitä mainioin huomio.

Kirjoittaja on meteorologian akatemiaprofessori Helsingin yliopistossa ja toiminut kansainvälisen ilmastopaneelin raportin arvioijana.