Tiede

Tutkimus: Kivikauden ihminen ei kyennyt sanomaan f:ää ja v:tä

Vasta maanviljelys ja ruokavalion muutos mahdollisti uudet äänteet.

Sano vee. Teit jotain, mitä kivikauden ihminen ei osannut.

Tähän asti on ajateltu, että ihmisen kielikyvyn anatomiset edellytykset lyötiin lukkoon, kun nykyihminen syntyi vähintään 300 000 vuotta sitten.

Monitieteinen tutkimusryhmä kuitenkin osoittaa, että biologinen puhevälineistömme on kokenut paljon tuoreempia muutoksia. Ne määrittävät, millaista kieltä ihmiset voivat puhua. Tutkimus julkaistiin Science-tiedelehdessä.

Jo vuonna 1985 yhdysvaltalainen kielitieteilijä Charles Hockett kiinnitti huomiota erikoiseen seikkaan.

Metsästäjä-kerääjien kielistä puuttuivat suureksi osaksi niin sanotut labiodentaaliset äänteet, kuten f ja v.

Labiodentaalinen eli hammashuuliäänne tuotetaan siten, että alahuuli koskettaa yläetuhampaita. Sen voi todeta itse sanomalla vee.

Hockett järkeili, että metsästäjä-kerääjien hammaskalustoa kuluttava ravinto saa aikaan tasa­purennan. Se tekee vaikeaksi hammashuuliäänteiden muodostamisen.

Ihmisellä on luonnostaan lievä yläpurenta. Toisin sanoen etu­ylähampaat ovat millin pari edempänä kuin alahampaat. Tämä pätee myös nykyään.

Jos joutuu ankarasti pureksimaan ruokaansa, vaikkapa luusta kiskottuja lihan suikaleita, yläpurenta voi muuttua vähitellen tasapurennaksi. Tämä näkyy selvästi muinaisten ihmisten kallofossiileissa.

Hockett myös päätteli, että ihmisen purenta muuttui, kun keksittiin maanviljelys.

Hän arveli, että viljan syönti vähensi tasapurentaa ja helpotti siten f:n ja v:n ääntämistä. Siksi nämä äänteet ovat verraten uusia ihmisen historiassa.

Ajatuskulku ei uponnut ajan tiedeyhteisöön. Kriitikoiden mukaan ravinto vaikutti vain osittain purentaan.

Tasapurenta harvinaistui ihmisillä vasta paljon sen jälkeen, kun maanviljelys keksittiin. Oletus kuopattiin.

Nyt Zürichin yliopiston kielitieteilijä Damian Blasi ja hänen työtoverinsa osoittavat, että Hockett oli oikeilla jäljillä. Hän ei saa iloita teoriansa uudesta tulemisesta, sillä hän kuoli vuosituhannen alussa.

Sveitsiläisten biomekaaniset mallinnukset osoittavat, että tasapurenta tekee hankalammaksi v:n tai f:n sanomisen. Nämä äänteet pystyy tuottamaan normaalilla yläpurennalla 29 prosenttia vähäisemmin ponnistuksin kuin tasapurennalla.

Esimerkiksi lihas, joka lähentää alahuulta ylähampaita kohden, joutuu pinnistämään enemmän, jos ihmisellä on tasapurenta.

Yläpurenta lisää mahdollisuutta, että puhuja tuottaa vahingossa hammashuuliäänteen, vaikka tarkoitus oli sanoa jotain muuta. Tällaiset vahingot voivat vähitellen muuttaa puhuttua kieltä.

Maanviljelyksen ja uusien ruoan­valmistuksen keinojen myötä alkoi pehmeämmän ruoan aika. Jyviä ei syöty sellaisenaan, vaan niistä tehtiin velliä tai puuroa. Ihmiset alkoivat syödä myös muhennoksia, keittoja, maitoa, juustoa ja jogurttia.

Hampaat eivät enää olleet niin kovalla koetuksella ja muutos yläpurentaan alkoi. Este v:n ja f:n ääntämiselle poistui.

”Muutos purennassa valmisti tietä puhuttujen kielten hammashuuliäänteille”, Blasi sanoi Science-lehden tiedotustilaisuudessa.

”Voimme luotettavasti sanoa, että tätä äänteiden luokkaa ei ollut 10 000 vuotta sitten.”

Tutkijat korostavat, että uudet äänteet päätyivät kieliin useiden sukupolvien aikana.

”Todennäköisyys tuottaa hammashuuliäänteitä kasvaa hieman ajan oloon. Jotkin kielet omaksuivat niitä, mutta eivät kaikki”, kertoi tutkimusryhmään kuuluva Steven Moran Zürichin yliopistosta.

Nykyään noin puolessa maailman kielistä on hammashuuliäänteitä.

Tutkijat osoittavat, että metsästäjä-kerääjien kielissä niitä on vain 29 prosenttia siitä, mitä maataloutta harjoittavien yhteiskuntien kielissä.

Alkuperäiskansojen kieliin hammashuuliäänteet on myös voitu saada lainoina länsieurooppalaisista kielistä. Näin on käynyt esimerkiksi Grönlannissa ja joissain eteläisessä Afrikassa puhutuissa kielissä.

Tutkijat tarkastelivat lisäksi maanviljelyksen, ruoanvalmistusmenetelmien ja kielellisten muutosten yhteyksiä indo­eurooppalaisen kieliperheen historiassa.

Fossiiliaineiston perusteella yläpurenta vakiintui Pakistanissa 4 300 vuotta sitten, Euroopassa 3 600 vuotta sitten ja keskisessä Intiassa 2 400 vuotta sitten. Viljelykasvien ja maitotuotteiden käsittelystä on todisteita eri puolilla kieliperheen aluetta jopa 7 500 vuoden takaa.

Ratkaisevaa ruokavalion muutoksessa oli etenkin taito jauhaa jyviä.

Samalla kun uudet ruuanvalmistuksen menetelmät valtasivat alaa ja ihmiset saivat yhä enemmän pehmeää ruokaa, hammashuuliäänteet yleistyivät indo­eurooppalaisissa kielissä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinki vartioi tyhjää puutaloa yötä päivää Kumpulassa – Operaation hinta jopa 60 000 euroa kuukaudessa, arvioi turvallisuusalan yritys

    2. 2

      Kartta näyttää, miltä Helsingin alueilta sijoittajat himoitsevat asuntoja

    3. 3

      Kun lapsi raivoaa, vanhemman tehtävä ei ole ratkaista asiaa – on tärkeämmän oppitunnin aika

      Tilaajille
    4. 4

      Nuohous vapautuu ja markkinoille on jo tulossa yritys, joka viranomaisten mukaan kaupittelee remontteja lainvastaisesti

    5. 5

      Helsingin eteläiseen kärkeen suunnitellaan koteja yli 7 000 ihmiselle – Tie pois vie tuskaisen ruuhkasumpun kautta

    6. 6

      Jatkuva hyvä päivä saattaa olla merkki toksisesta positiivisuudesta

    7. 7

      Lapsen raiskauksesta tuomittu selvisi ehdollisella tuomiolla, koska vankila olisi haitannut miehen ”sosiaalista selviytymistä”

      Tilaajille
    8. 8

      Yksi katse muistuttaa toivon heittäneestä lama-Suomesta – Iltalypsyn karjakko kertoo, miten syntyi armoton satiiriohjelma, jota ei enää voisi tehdä

      Tilaajille
    9. 9

      Tutkijat: Maapallon lähin naapuriplaneetta onkin Merkurius

    10. 10

      Roskiin hukkuva Moskova vie jätteensä satojen kilo­metrien päähän: ”Vaikka olen itse ollut miliisinä, yllätyin, millaista korruptiota tässä on”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    2. 2

      En pystynyt keskittymään, ja kaikki ylimääräinen aika oli maailmasta kadonnut. Löysin tähän syypään luikertelemasta sänkyni takaa.

    3. 3

      Kartta näyttää, miten ylivoimaisesti yksi automerkki on valloittanut Helsingin seudun

      Tilaajille
    4. 4

      Sairaaloiden Apotti-tietojärjestelmä on satoja miljoonia maksanut susi, jota ei olisi pitänyt päästää edes testikäyttöön

    5. 5

      Maailman ehkä harvinaisin muumimuki tulee myyntiin huhtikuussa huutokaupassa Turengissa

    6. 6

      Harvinainen möhkäkala ajautui rantaan Australiassa, jopa tuhat­kiloiseksi kasvavaa eläintä luultiin ensin laivan hylyksi

    7. 7

      Helsinkiläis­naisen patjan alta löytyi testamentti, joka käynnisti sotkuisen riidan: Korkein oikeus jätti rahoja vaatineet hyvän­tekeväisyys­järjestöt nuolemaan näppejään

    8. 8

      Legendaarinen Roudasta rospuuttoon -sketsi ei olisi syntynyt ilman Petteri Summasen omaa tragediaa: ”Lapsuuteni oli turvallinen ja ihana, ja yhtäkkiä se loppui”

      Tilaajille
    9. 9

      Tutkijat: Maapallon lähin naapuriplaneetta onkin Merkurius

    10. 10

      20 vuotta sitten The Matrix muutti tapaamme katsoa elokuvaa – Nyt feminismiä vihaava äärioikeisto käyttää sitä hyväkseen tavalla, jota tekijät eivät koskaan olisi uskoneet mahdolliseksi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvilleni saa nauraa, sanoo Iiu Susiraja, mutta hiljenee kun katselee lukioaikaista valokuvaa itsestään

    3. 3

      Uuden-Seelannin terrori-iskusta epäilty sai murhasyytteen, ainakin 50 ihmistä kuollut

    4. 4

      Kun Siskonpedistä tuttu Niina Lahtinen vei yksivuotiaansa päiväkotiin, vanhempainiltaan kutsuttiin psykologi paikalle: ”Vastuu ja syyllistäminen lankeavat lähinnä naisille”

      Tilaajille
    5. 5

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    6. 6

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    7. 7

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    8. 8

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    9. 9

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    10. 10

      ”Suurin osa ihmisistä ei tajua, mistä siinä puhutaan” – Satumaa-tango täyttää 20 vuotta ja nyt Maija Vilkkumaa kertoo, miksi biisi saattoi sanoittaa perussuomalaisten nousun

      Tilaajille
    11. Näytä lisää