Tiede    |   Viikon eläin

Lentokyvyttömän kakapon lisääntyminen on vaikeampaa kuin hallituksen muodostaminen

Kakapo on onneton, lentokyvytön pullukka, jonka parittelu on kerrassaan tarpeettoman monimutkaista.

Ihminen tehtailee tosi-tv-sarjoja, joissa ihmisiä lennätetään paratiisisaarelle maapallon toiselle puolelle ja sitten seurataan, alkavatko ne paritella keskenään.

Biologeilla on käynnissä oma realitysarjansa, jonka tapahtumapaikkana on Uusi-Seelanti ja päähenkilönä erittäin uhanalainen kakapo-lintu.

Kakapo on sympaattinen, pullea papukaijalintu, lahkonsa ainoa lentokyvytön jäsen. Edesmennyt kirjailija Douglas Adams oli viehtynyt kömpelöön kakapoon ja kuvasi sitä muun muassa näin:

”Kakapon siivistä on hyötyä ehkä pieneen heilautukseen, jos se pelkää kompastuvansa johonkin. Surullista on, että kakapo ei vain ole unohtanut, kuinka lennetään, vaan se on myös unohtanut, että se on unohtanut osaavansa lentää. Kovasti huolestunut kakapo saattaa joskus juosta ylös puuta ja hypätä alas, jolloin se laskeutuu sulokkaasti kuin tiiliskivi.”

Kakapot asustivat saarellaan rauhassa marjoja ja pähkinöitä popsien, kunnes tuli ihminen. Ihmisen mukana tulivat vieraslajit, jotka hävittivät pullukan linnun lähes sukupuuttoon. Nyt kakapoita on jäljellä vähemmän kuin Suomessa on kansanedustajia, vain 147 aikuista yksilöä. Jokaisella on nimi ja seurantalaite, ja kaikissa pesissä on valvontajärjestelmä.

Linnut on saatava lisääntymään, ja niinpä tutkijat jopa toisella puolella maailmaa saavat korvanappiinsa välittömästi tiedon, kun alkaa tapahtua. Kuka paritteli kenen kanssa, missä ja milloin, menikö hyvin?

Ennen ihmisen saapumista kakapolla ei ollut luontaisia vihollisia, joten sen lisääntyminen kehittyi hyvin hitaaksi ja monimutkaiseksi edesottamukseksi.

Koiras kaivautuu maakuoppaan mölisemään läpi yön siinä toivossa, että naaras kuulisi sen. Ei välttämättä kuule, ja jos kuuleekin, koiras ei välttämättä miellytäkään sen silmää. Ja jos miellyttääkin, niin vielä yhden ehdon on täytyttävä. Kakapot parittelevat ainoastaan, kun rimupuu tuottaa käpyjä niiden ruoaksi, kerran viidessä vuodessa.

Ja sittenkin vielä, jos kaikki menee aivan nappiin ja naaras munii, on kakapolla vielä yksi keino sössiä koko operaatio. Linnut eivät ole ehtineet sopeutua petoihin, joten kakapot munivat maapesiin, missä munat ovat helppoa saalista rotille.

Hallituksen muodostaminen vaikka miltä pohjalta on helppoa tähän verrattuna.

Viime viikolla tutkijat kertoivat onneksi kuitenkin ilouutisen: tästä kaudesta on tulossa ennätyshyvä. 76 poikasta on jo kuoriutunut.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    2. 2

      Yksi halpalentoyhtiö kaatui, nyt koko Islannin talous sakkaa

    3. 3

      Vuonna 1970 Suomi sai lahjan, josta on vuosien varrella tullut mittaamattoman arvokas aarre

      Tilaajille
    4. 4

      Yli 500 uhanalaista korppikotkaa kuoli syötyään myrkytetyn elefantin jäänteitä Botswanassa

    5. 5

      Halla-aho: Perussuomalaisten nuorten avustuksen peruminen ajaa järjestön konkurssiin

    6. 6

      Netflix nostaa hintojaan tänään Suomessa, katso uudet hinnat tästä

    7. 7

      Kiinan vakoojat esiintyvät kykyjenetsijöinä ja konsultteina LinkedInissä: suomalaistutkijan julkaisu kertoo, kuinka kohde koukutetaan luovuttamaan luottamuksellista tietoa

    8. 8

      Näyttö kevyen liikunnan hyödyistä lisääntyy koko ajan: Tavallinen liikkuja voi päästä jopa parempaan kuntoon ilman kovaa treeniä, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    9. 9

      Suomen pääministeri oli lähempänä kuolemaa kuin on kerrottu: Lääkärit olivat kolmesti herättämässä Antti Rinnettä, ja se olisi tiennyt loppua

      Tilaajille
    10. 10

      Japanissa kuolee vuosittain satoja vallalla olevan ylityökulttuurin vuoksi, mutta nyt maata puhuttava tv-sarja pyrkii muuttamaan asenteita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    2. 2

      Vuonna 1970 Suomi sai lahjan, josta on vuosien varrella tullut mittaamattoman arvokas aarre

      Tilaajille
    3. 3

      Suomen pääministeri oli lähempänä kuolemaa kuin on kerrottu: Lääkärit olivat kolmesti herättämässä Antti Rinnettä, ja se olisi tiennyt loppua

      Tilaajille
    4. 4

      Yksi halpalentoyhtiö kaatui, nyt koko Islannin talous sakkaa

    5. 5

      Netflix nostaa hintojaan tänään Suomessa, katso uudet hinnat tästä

    6. 6

      Pitääkö Isis-leirin suomalaisia auttaa? Oikeus­tieteilijöiden mukaan vastaus on täysin selvä, terrorismi­tutkija varoittaa riskeistä

    7. 7

      Halla-aho: Perussuomalaisten nuorten avustuksen peruminen ajaa järjestön konkurssiin

    8. 8

      Lukijoiden karmeimmat mökki­lomat: ”Kummitäti löi turpaan”, ”Kyy hiplasi peppua”, ”Tarja ei tarjonnut ruokaa”, ”Minipossu Lyydia oli tukehtua kabanossiin”

      Tilaajille
    9. 9

      The New York Timesin kustantaja vastaa Trumpin syytöksiin maan­petoksesta: Presidentti ylitti vaarallisen rajan

    10. 10

      ”Annetaan tälle asialle hyvä loppu” – Ääni­tallenteet paljastivat, mitä Saudi-Arabian konsulaatissa tapahtui ennen toimittaja Khashoggin murhaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    3. 3

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    4. 4

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    5. 5

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    6. 6

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    10. 10

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää