Tiede

Veren­myrkytys murentaa muistin, syyllinen paljastui

Väärä aine väärässä paikassa sotkee hermoyhteydet.

Verenmyrkytyksen aiheuttama septinen sokki jättää usein jälkeensä myös muistin ja ajattelun ongelmia. Syyksi on nyt paljastunut sokeriyhdiste.

Verenmyrkytys eli sepsis on elimistön yleistynyt tulehdusreaktio. Vaikka infektio olisi alunperin varpaassa, se voi levitessään saada yleisvoinnin romahtamaan ja elintoiminnot sakkaamaan.

Septisestä sokista puhutaan, kun ihmisen verenkierto häiriintyy ja verenpaine laskee. Tila on hengenvaarallinen.

Hengissä selvinneillä on usein ongelmia ääreishermoston ja lihasten toiminnassa. Uusi Pnas-tiedelehdessä ilmestynyt tutkimus osoittaa, miksi myös älylliset toiminnot ovat toisinaan kärsineet.

Aiemmassa tutkimuksessa on todettu, että verisuonten pintakudoksen solukalvoissa esiintyvää sokeria, heparaanisulfaattia, varisee vereen septisen sokin aikana. Sen lisääntyminen veressä liittyy kasvavaan kuoleman riskiin.

Aineen löytyminen plasmasta sairaalaan saapuvalla verenmyrkytyspotilaalla ennustaa myös älyllisten toimintojen vaikeuksia kotiuttamisen jälkeen.

Heparaanisulfaatin on havaittu läpäisevän veri-aivoesteen. Näin se pääsisi myös aivojen hippokampukseen, joka on muistin kannalta olennainen aivoalue. Siellä se voi sitoutua aivoperäiseen hermokasvutekijään bdnf:ään ja häiritä hermoyhteyksiä.

Nyt tutkijat halusivat varmistaa kulkeutuuko aine todella hippokampukseen. Heiltä kesti kaksi vuotta kehitellä koe, jolla asia saatiin selville.

Tutkijat valmistivat synteettistä heparaanisulfaattia ja merkitsivät sen vakaalla hiili-isotoopilla, joka on turvallinen merkkiaine. Sitä ruiskutettiin koe-eläiminä toimineisiin hiiriin.

Terveillä hiirillä sata prosenttia merkitystä sokerista poistui elimistöstä virtsan mukana 20 minuutissa eikä yhtään päätynyt aivoihin. Sen sijaan sepsistä poteneilla hiirillä pieni määrä ainetta todella kulkeutui aivojen hippokampukseen.

”Siellä sitä ei pitäisi olla”, sanoo tutkimuksen pääkirjoittaja, professori Robert Linhardt Rensselaerin teknillisestä tutkimuslaitoksesta Yhdysvalloista tiedotteessa.

”Arvelemme, että se yhdistelee hippokampuksen yhteyksiä uudelleen ja aiheuttaa muistiongelmia. Hermoyhteydet häiriintyvät ja katkeilevat tai yhdistyvät väärin”, Linhardt kuvailee.

Havainto avaa mahdollisuuksia myös lääkkeen kehittelyyn. Hyvä lääkemolekyyli olisi sellainen, joka sitoo sokerin itseensä ja näin poistaa sen verenkierrosta.

”Tai vaihtoehtoisesti entsyymi, joka muuntaa sen muuksi aineeksi, joka ei vahingoita kognitiota”, Linhardt sanoo.

Oikaisu 25.4. klo 12.20: Sana solukko vaihdettu sanaksi kudos. Solukko-sanaa käytetään kasvisolujen muodostamista kokonaisuuksista.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Kaksi pyöräilijää loukkaantui sairaalakuntoon törmättyään yllättäen esteeseen Töölössä

    3. 3

      Pyörätuolissa istuva mies ryöstettiin väkivaltaisesti Helsingissä – Tekijän valitus ei menestynyt oikeudessa

    4. 4

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    5. 5

      Sellu palaa ilma­kehään, ja metsän puu luovuttaa lopulta hiilensä – Tutkijoiden mukaan on yksi yli­voimainen tapa muuttaa puu hiili­nieluksi

      Tilaajille
    6. 6

      Kahta suomalaisnaista Australiassa seuraava dokumentti on pahan mielen televisiota

    7. 7

      Kun tytär kaipasi halausta, isä tarjosi lenkkitossuja – Näin rakkauden kielierot rakentavat muureja ihmisten välille

    8. 8

      Tarantino osoittaa uudella elokuvallaan olevansa edelleen maailmanluokan viihdyttäjä

    9. 9

      ”Ootko sä jutsku?” Itäkeskuksessa eurovaali­ehdokkaalle esitetty kysymys alle­viivaa Euroopassa elettäviä vakavia aikoja

    10. 10

      Historiallisen hyvä uutinen: Helsingin liikenteessä kuoli joka vuosi kymmenittäin jalankulkijoita, mutta sitten muutama päätös muutti kaiken

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    2. 2

      Itsemurhan tehneen taitoluistelijan pari kertoi olleensa kaksi vuotta seksuaalisen hyväksi­käytön uhri: ”Sitä tapahtui minulle, ja hän satutti monia tyttöjä”

    3. 3

      Suosittu italialaisravintola pakotetaan lähtemään tiloistaan Töölössä

    4. 4

      Kaisa Määttänen menetti yöunensa ja ruokahalunsa, kun tajusi mitä oli ostanut: ”Ensinnäkin se muuli oli 13 senttimetriä luvattua matalampi”

    5. 5

      Jaksoarvio: Game of Thrones sai arvoisensa päätöksen

    6. 6

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    7. 7

      HS:n tiedot: Tuleva hallitus lisäämässä pysyviä menoja miljardilla eurolla, luvassa mittavat valtion omaisuuden myynnit

    8. 8

      Monessa parisuhteessa vallitsee tuhoisa kierre, jonka keskiössä on älypuhelin – Sadat lukijat kertoivat HS:lle karusta maailmasta, jossa some on aina läsnä ja pilaa suhteen

      Tilaajille
    9. 9

      Tarantino osoittaa uudella elokuvallaan olevansa edelleen maailmanluokan viihdyttäjä

    10. 10

      Testaa, tunnistatko menneiden vuosikymmenten suosikkiautot – Miksi kauniita klassikkomalleja ei voida valmistaa uudelleen nykyaikaisella teknologialla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Moni tarkkailee luomiaan, mutta harva tunnistaa paljon yleisemmän ihomuutoksen – Tällainen on aurinkokeratoosi, joka altistaa ihosyövälle

    4. 4

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    5. 5

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    6. 6

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    7. 7

      Aleksi elää kolmen miehen perheessä, ja nyt hän synnytti toisen vauvansa – ”Meillä on periaatteessa kaksi laitonta lasta”

      Tilaajille
    8. 8

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    9. 9

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    10. 10

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    11. Näytä lisää