Tiede

Universumin ensimmäinen molekyyli löytyi viimein etäisestä tähtisumusta

Lentävä observatorio onnistui havaitsemaan pitkään piileskelleen aineen.

Kun nuori universumi hiukan jäähtyi, irralliset atomit alkoivat muodostaa yhdisteitä. Tutkijat ovat päätelleet, että maailmankaikkeuden ensimmäiset molekyylit koostuivat heliumista ja vedystä.

Tällaista heliumhydridiä pitäisi olla avaruudessa nykyisinkin, mutta sitä ei ollut koskaan havaittu – ennen kuin Nasan tutkijat pääsiäisen alla ilmoittivat tiedelehti Naturessa löytäneensä heliumhydridiä kaukaisesta tähtisumussa.

Tähtisumu NGC 7027 on jäänne ammoisesta auringon kaltaisesta tähdestä ja sijaitsee 3 000 valovuoden päässä Joutsenen tähdistön liepeillä.

Molekyylit saatiin haaviin Nasan lentävällä observatoriolla Sofialla. Se on korkealla lentävä lentokone, josta herkät instrumentit suunnataan avaruuteen.

”Molekyylit piileskelivät siellä, mutta niiden havaitsemiseksi tarvittiin oikeat välineet oikeaan paikkaan. Sofia onnistui tehtävässä täydellisesti”, sanoi observatorion johtaja Harold Yorke Nasan tiedotteessa.

Nykyisin universumin aine on kasaantunut suuriksi, monimutkaisiksi rakenteiksi: planeetoiksi, tähdiksi ja galakseiksi.

Heti alkuräjähdyksen jälkeen maailmankaikkeus oli kuitenkin valtavan kuuma, ja aine oli pieninä palasina. Sadantuhannen vuoden kuluttua alkuräjähdyksestä se oli järjestäytynyt irrallisiksi atomeiksi, enimmäkseen heliumiksi ja vedyksi.

Kun niistä olivat syntyneet ensimmäiset molekyylit, universumi pystyi jäähtymään, ja vetyatomit saattoivat vuorostaan reagoida heliumhydridin kanssa. Näin syntyivät vetymolekyylit, jossa on toisiinsa liittyneinä kaksi vetyatomia. Niistä alkoivat muodostua ensimmäiset tähdet.

Tähdissä taas ovat syntyneet kaikki ne alkuaineet, joista nykyinen universumi koostuu.

Heliumhydridin löytyminen on todiste kehityskulusta.

”Puuttuvat havainnot heliumhydridistä olivat tähtitieteen dilemma vuosikymmeniä”, sanoo tutkimuksen pääkirjoittaja Rolf Güsten radioastronomian Max Planck -instituutista Saksan Bonnista.

Vuonna 1925 tutkijat onnistuivat luomaan ainetta laboratoriossa. Helium on jalokaasu eikä helposti yhdisty muiden aineiden kanssa, mutta tutkijat houkuttelivat sen jakamaan elektroninsa vetyionin kanssa.

Paljon myöhemmin, 1970-luvun lopulla, tähtitieteilijät arvioivat, että tähtisumu NGC 7027:ssä heliumhydridiä voisi muodostua. Ikääntyvästä tähdestä tuleva ultraviolettisäteily ja kuumuus luovat sopivat olot sen syntymiselle.

Ainetta yritettiin etsiä kohteesta, mutta mysteerimolekyyli väisteli etsijöitä. Avaruusteleskoopeissa ei ollut teknologiaa, joka olisi pystynyt poimimaan aineen signaalit tähtisumun muiden signaalien joukosta.


Vuonna 2016 avuksi otettiin Sofia-observatorio. Se lentää 13 kilometrin korkeudessa Maan yllä, missä ilmakehä ei häiritse avaruuden tarkkailua. Tärkeä vahvuus oli se, että toisin kuin avaruusteleskooppi, Sofia palaa joka tehtävän jälkeen maahan. Näin siihen pystytään vaihtamaan havaintovälineitä.

”Tämä joustavuus teki mahdolliseksi havaintojen tarkentamisen ja vastausten hankkimisen polttavimpiin kysymyksiin”, Sofian tutkija Naseem Rangwala sanoi tiedotteessa.

Sofia on alun perin Boeing 747SP-matkustajasuihkukone, joka on muokattu kuljettamaan 106-tuumaista teleskooppia. Se on Nasan ja Saksan avaruuskeskuksen DLR:n yhteinen hanke.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Valtion kontrolloima unkarilais­lehti väittää: ”Suomessa ei ole itsenäistä perustus­laillista oikeus­järjestelmää”

    2. 2

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    3. 3

      Fitnessmalli Sofia Belórfia epäillään törkeästä rahanpesusta, puolisoa törkeästä doping- ja huumerikoksesta

    4. 4

      Julkiseksi tulleet FBI-dokumentit todistavat Trumpin keskustelleen laittomista vaientamis­maksuista väitetyille seksi­kumppaneilleen

    5. 5

      Trump jatkoi hyökkäystään demokraattiedustajia kohtaan, yleisö yltyi huutoon: ”Lähettäkää hänet takaisin” – Mutta nyt Trump sanoo, että huutelu tuntui hänestä ”vähän pahalta”

    6. 6

      Ed Sheeranin fanit eivät saa armoa: jos keikalle ei pääse, lippua ei käytännössä voi antaa kellekään muulle

    7. 7

      Suomessa syntyvien lasten lukumäärä on painunut niin pieneksi, että pian koiranpentuja saattaa syntyä enemmän

    8. 8

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    9. 9

      Helsinki hankki Hietsun rannalle kelluvan pyörätuolin ja muita apuvälineitä, mutta ei kertonut niistä kellekään

    10. 10

      Italian Salvini haluaa sulkea Euroopan rajat, tänään hän keskusteli Helsinkiin saapuneiden sisä­ministerien kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    3. 3

      ”Merkittävin päätös, minkä Kone on koskaan tehnyt” – Suomalaisella hissijätillä on edessään valtava valinta, joka ei ole vain yhtiön omissa käsissä

    4. 4

      Trump jatkoi hyökkäystään demokraattiedustajia kohtaan, yleisö yltyi huutoon: ”Lähettäkää hänet takaisin” – Mutta nyt Trump sanoo, että huutelu tuntui hänestä ”vähän pahalta”

    5. 5

      Fitnessmalli Sofia Belórfia epäillään törkeästä rahanpesusta, puolisoa törkeästä doping- ja huumerikoksesta

    6. 6

      Ed Sheeranin fanit eivät saa armoa: jos keikalle ei pääse, lippua ei käytännössä voi antaa kellekään muulle

    7. 7

      Perheenisä Kim Holvialan silmien alla liikkui vuosia huumeita – Nyt hän kertoo, miten Tor-verkon pimeä huumekauppa toimii

      Tilaajille
    8. 8

      Yhdysvaltain edustajainhuone vaatii selvitystä siitä, onko punkkien kantaman borrelioosin leviämisen syynä Pentagonin bioaseohjelma

    9. 9

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    10. 10

      67 kylmän sodan ydinpommia jätti jälkensä: Marshallinsaarilla säteilee paikoin voimakkaammin kuin Tšernobylin alueella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Parisuhde etenee kolmessa vaiheessa ja yhdessä niistä on suurin riski erota – ongelmia voi ehkäistä, kun tekee muutaman asian ajoissa

      Tilaajille
    3. 3

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    4. 4

      Tunteiden välttely voi johtaa elämään, jota ei halua elää – Psykologi Arto Pietikäisellä on siihen ratkaisu, jota moni ei halua kuulla

      Tilaajille
    5. 5

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    8. 8

      Töölönlahdelle rakennettiin kymmenen jalkapallokentän kokoinen puisto, jossa ei viihdy oikein kukaan

    9. 9

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää