Tiede

Tutkijat selvittivät, mitkä koirarodut purevat ihmisiä eniten

Riskikoiria ovat sellaiset, joilla on leveä ja lyhyt pää ja painoa 30–45 kiloa, tutkimus kertoo.

Pitbull on erityisen vaarallinen koirarotu, kun kriteerinä on puremisriski ja puremien vakavuusaste.

Tuore yhdysvaltalainen tutkimus kertoo, että pitbull-rotuiset koirat purevat koiraroduista eniten ihmisiä kasvoihin ja aiheuttavat paljon vakavia vammoja.

Seuraavaksi eniten puremia aiheuttavat sekarotuiset koirat ja saksanpaimenkoirat.

Ohion osavaltionyliopiston tutkimuksen julkaisi tiedelehti International Journal of Pediatric Otorhinolaryngology.

Koirien puremat ovat merkittävä kansanterveydellinen ongelma, yhdysvaltalaiset tutkijat kirjoittavat. Koirat purevat amerikkalaistilastojen mukaan Yhdysvalloissa vuosittain lähes viittä miljoonaa ihmistä, ja viidesosa uhreista tarvitsee hoitoa. Heistä suuri osa on 5–9-vuotiaita lapsia.

Yhdysvalloissa on arviolta 83 miljoonaa koiraa, joilla on omistaja.

Suomesta vastaavia tilastoja koiranpuremista ei ole, mutta jotain suuntaa antavat poliisille ilmoitetut koirahyökkäykset. Vuonna 2017 niitä oli 788 kappaletta.

Hyökkäysten määrä on kasvanut 2010-luvulla samaan aikaan, kun koirien määrä on lisääntynyt. Suomessa on Tilastokeskuksen viime vuoden arvion mukaan noin 700 000 koiraa.

 

Pitbullien osuus oli suurin: 22,5 prosenttia. Sekarotuiset koirat purivat toiseksi eniten, ja kolmantena tulivat saksanpaimenkoirat.

Ohion osavaltionyliopiston tutkijat kävivät läpi 43 tutkimusta, kun he selvittivät rotukohtaista puremisriskiä.

Aineisto kattoi kaikkiaan 26 000 raportoitua puremaa.

Aiemmista 43 tutkimuksesta tehty meta-analyysi kertoo, että pitbullien eli amerikanpitbullterrierien osuus puremista oli suurin eli 22,5 prosenttia.

Sekarotuiset koirat purivat toiseksi eniten. Niiden osuus oli 21,2 prosenttia.

Kolmantena tulivat saksanpaimenkoirat 17,8 prosentilla. Sen jälkeen tulivat muut terrierit sekä rottweilerit.

Kärkisijoja pitäneet rodut aiheuttivat puremalla myös merkittäviä vaurioita kasvoihin.

Häntäpäässä olivat esimerkiksi pointterit, dalmatialaiset, lammaskoirat, chihuahuat ja kiinanpalatsikoirat.

Tutkijat tarkastelivat lisäksi Virginian yliopiston ja Ohion osavaltionyliopiston lastensairaalan potilasaineistoja 15 vuoden ajalta. Aineisto koski kasvoihin kohdistuneita koiranpuremia.

Sekarotuisten koirien osuus oli aineistossa merkittävä, samoin niiden tapausten, joissa koirarotu ei ollut tiedossa. Siksi tutkimusryhmä selvitti myös muita tekijöitä, jotka saattavat auttaa ennustamaan puremisalttiutta, kun tarkka rotu ei ole tiedossa. Tällaisia olivat esimerkiksi pään muoto ja paino.

Suuri puremisalttius on tutkijoiden mukaan niillä koirilla, joilla on leveä ja lyhyt pää ja jotka painavat 30–45 kiloa.

”Halusimme tarjota perheille tietoa, joka auttaa heitä määrittämään riskiä lapsilleen ja antamaan tietoa siitä, minkä tyyppiset koirat sopivat lapsiperheisiin”, tutkimusta johtanut lääkäri Garth Essig sanoo yliopiston tiedotteessa.

Taistelukoirina pidettyjä rotuja on kielletty osassa maailman maita. Näihin rotuihin kuuluu myös amerikanpitbullterrieri, jonka omistamista on rajoitettu muutamissa Euroopan maissa.

Esimerkiksi Tanska kielsi rodun kasvattamisen, pitämisen ja maahantuomisen vuonna 2010, kun maassa kiellettiin yhteensä 13 koirarotua.

Viime vuodenvaihteessa julkaistu ruotsalais-tanskalainen tutkimus kertoo kuitenkin, että Tanskan lainsäädännöllä ei ole ollut vaikutusta koirien puremiin.

Amerikanpitbullterrieri (pitbull) ei ole Suomen Kennelliiton tunnustama rotu. Näiden koirien lukumääristä Suomessa ei ole rekistereissä tietoa.

Oikaisu 24.5. klo 17.43: Kuvaan on vaihdettu pitbull vasemmalta toiseksi.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinkiläinen Mesi Kissaniitty on 14-vuotias ja elää väärän suku­puolen kehossa

    2. 2

      Antti Rintanen, 28, on jo lääkäri, neljän lapsen isä, maailman­mestari ja vaimokin tekee uraa: nyt hän paljastaa miten perheen aika riittää kaikkeen

    3. 3

      Outojen päänsärkyjen ja lihasjumien syy saattaa löytyä suusta

      Tilaajille
    4. 4

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    5. 5

      Maailma jännittää Trumpin ja Xin tapaamista – osa asian­tuntijoista pelkää kauppa­sodan laajenemista ja pikaista taantumaa

    6. 6

      ”Ihmettelen Suomen hitautta, kun siellä on vain muutama kymmenen ihmistä” – järjestöjen mukaan kansain­välinen oikeus pakottaa tuomaan sekä lapset että aikuiset Suomeen Isis-leiriltä

    7. 7

      Some teki teinityttöjen paineista jatkuvia, mutta se on vain yksi syy heidän yhä pahenevassa pahoinvoinnissaan

      Tilaajille
    8. 8

      Hollannin poliisi hoksasi toimisto­rakennuksen koossa risti­riidan ja löysi sala­huoneen: paljastui maan kaikkien aikojen huume­kätkö

    9. 9

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    10. 10

      Antti Holma itkee, rakastuu ja juoruilee, ja juuri siksi sadattuhannet kuuntelevat hänen podcastiaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    2. 2

      Alamäkipyöräilyn suosio kasvaa nopeasti: Espoossa laskettelukeskukseen raivattiin viisi rataa, joista helpoimman ”pystyy ajamaan Alepa-fillarilla”

    3. 3

      Iiris Suomela on ajautunut julkisuudessa vihaiseksi tasa-arvo­loukkaantujaksi, vaikka haluaa puhua veroista

    4. 4

      Hollannin poliisi hoksasi toimisto­rakennuksen koossa risti­riidan ja löysi sala­huoneen: paljastui maan kaikkien aikojen huume­kätkö

    5. 5

      Tupakointi näyttää muovaavan persoonallisuutta, eivätkä muutokset ole suotuisia

      Tilaajille
    6. 6

      Yksi juoma sai täydet viisi tähteä, kun HS testasi suomalaiset siiderit – ison panimon tekele tyrmättiin limonadimaiseksi

      Tilaajille
    7. 7

      Poliisi epäilee: Norjalais­miljardöörin vaimon sieppaus oli lavastettu, naisen uskotaan kuolleen

    8. 8

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    9. 9

      Petteri Kontio muutti koirankopin Airbnb-asunnoksi Tapiolassa: ”Suorastaan tilava verrattuna telttaan”

    10. 10

      Anne Lister oli bisnesnainen, pistooliampuja sekä vallaton rakastaja, joka kirjoitti päiväkirjaansa: ”Aina minulla on joku tyttö mielessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    2. 2

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    3. 3

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    4. 4

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    6. 6

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    7. 7

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    8. 8

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    9. 9

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    10. 10

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää