Tiede

Leonardo da Vincillä oli tarkkavaisuus­häiriö adhd, esittää neuro­anatomi

Diagnoosi selittäisi renessanssineron monialaisuuden ja kyvyttömyyden saattaa projektejaan loppuun.

Renessanssinero Leonardo da Vincillä oli mahdollisesti tarkkaavuus- ja ylivilkkaushäiriö adhd. Se voisi osaltaan selittää poikkeuksellisen yleisnerouden ja sen, miksi Leonardon eri suuntiin rönsyävistä projekteista niin moni jäi lopulta kesken.

Tätä mieltä ovat Lontoon King’s Collegen neuroanatomian professori Marco Catani ja italialaisen Pavian yliopiston lääketieteen historioitsija Paolo Mazzarello. He esittelevät teoriansa Brain-tiedejulkaisussa.

Adhd:sta voi seurata vaikeuksia koulussa, ja ylivilkkaan elämä voi ajautua nuorena sivuraiteille. Toisaalta adhd-ihmiset saattavat olla valtavan lahjakkaita ja monialaisia, kun energiaa erilaisiin asioihin riittää suorastaan pakkomielteisesti.

Hankkeiden saattaminen päätökseen voi kuitenkin olla vaikeaa, kun mieli halajaa jo seuraavan haasteen kimppuun.

Juuri tällainen Leonardo da Vinci oli. Ensimmäisen elämäkerran kirjoittaja Giorgio Vasari kuvasi, kuinka tämä kuoli tyytymättömänä.

”Olen loukannut Jumalaa ja ihmiskuntaa, kun en ole työskennellyt niin kuin olisi pitänyt”, Leonardo voivotteli Vasarin mukaan.

 

Hän oli oikukas ja touhusi montaa asiaa yhtä aikaa.

Erikoinen valitus mieheltä, joka oli paitsi keksijä ja taidemaalari, myös matemaatikko, insinööri, anatomi, kuvanveistäjä, kasvitieteilijä, arkkitehti, muusikko, kirjailija ja vähän muutakin.

Leonardo da Vincin saavutukset usealla alalla olivat ennennäkemättömiä, mutta hän tuppasi jättämään töitään kesken ja oli toisinaan epäluotettavan maineessa. Hän oli oikukas ja touhusi montaa asiaa yhtä aikaa.

Catani ja Mazzarello kertovat artikkelissaan, kuinka Leonardon aivan ensimmäinen tilaustyö taidemaalarina jäi yksinkertaisesti tekemättä.

Leonardolta tilattiin suuri alttaritaulu San Bernardon kappeliin vuonna 1478, ja hänelle maksettiin siitä etukäteen 25 floriinin korvaus. Tällaisia töitä ei keneltä tahansa tilattu, ja hanke oli arvokas nuorelle Leonardolle. Se oli hänen ensimmäinen tilauksensa itsenäisenä maalarina.

Työ ei koskaan valmistunut. Tuolloin Leonardo oli 26-vuotias.

Hän ei menestynyt itsenäisenä taidemaalarina kenties siksi, että häneen ei luotettu. Vertailun vuoksi aikalainen Raffaello teki tuohon ikään mennessä peräti 80 maalausta ja suuria freskoja Vatikaaniin.

Aikalaiskuvaukset kertovat, miten Leonardo hurmasi aateliset ideoimalla toinen toistaan kunnianhimoisempia projekteja. Silti muun muassa Milanon herttua Ludovico Sforza epäili, kannattaako patsashanketta antaa hänelle tehtäväksi, koska se ei välttämättä valmistuisi.

Sforza tunnettiin taiteilijoiden, myös Leonardo da Vincin, merkittävänä suojelijana. Lopulta Sforzan ja Leonardon tiet erosivat vuonna 1499.

Heidän aikalaisensa Matteo Bandello seurasi mestarin työskentelyä kuuluisan Pyhän ehtoollisen parissa. Hän kuvasi taiteilijan työtapoja melko kaoottisiksi. Juuri Sforza oli tilannut maalauksen Leonardolta.

 

Hän hukkasi helposti kokonaiskuvan kaikista projekteistaan ja oli armoton viivyttelijä.

”Olen nähnyt hänen lähtevän keskipäivällä, oikunpuuskassa, Corte Vecchiolta, jossa hän työsti suuren hevospatsaan savimallia, menevän suoraan Grazielle ja kiipeävän maalaustelineelle, tekevän pari sipaisua siveltimellään ja sitten luovuttavan ja lähtevän taas pois”, tutkijat siteeraavat Bandellon kirjoitusta.

Pyhä ehtoollinen valmistui lopulta kolmessa vuodessa. Mona Lisan maalaamiseen meni 16 vuotta, kun Leonardo työsti taulua muiden hankkeidensa ohella.

Tutkijat kirjoittavat, että hän pystyi kyllä opiskelemaan ja mietiskelemään asioita keskittyneesti mutta hukkasi helposti kokonaiskuvan kaikista projekteistaan ja oli armoton viivyttelijä.

”On mahdotonta tehdä diagnoosia 500 vuotta sitten eläneestä ihmisestä, mutta olen varma, että adhd on uskottavin ja tieteellisesti vakuuttavin selitys sille, miksi Leonardon oli niin vaikea viimeistellä töitään”, professori Catani kertoo tiedotteessa.

”Lähteet osoittavat, että Leonardo käytti hillittömästi aikaa hankkeiden suunnitteluun, mutta häneltä puuttui pitkäjänteisyyttä. Adhd selittäisi Leonardon temperamenttia ja hänen erikoisen, säkenöivän nerokkuutensa.”

Leonardo nukkui vain vähän ja työskenteli yötä päivää lyhyiden torkkujen voimalla.

 

Hänen aivoissaan kielelliset toiminnot sijaitsivat kenties oikeassa aivopuoliskossa.

Epäsuorien todisteiden perusteella on päätelty, että hänen aivonsa olivat monella tapaa keskiverrosta poikkeavat. Hän oli vasenkätinen ja hänellä oli mahdollisesti lukihäiriö.

Hänen aivoissaan kielelliset toiminnot sijaitsivat kenties oikeassa aivopuoliskossa, kun tavallisesti ne sijaitsevat vasemmalla. Tämä on päätelty siitä, että hän sai vakavan aivohalvauksen vasempaan aivopuoliskoonsa 65-vuotiaana, mutta säilytti silti puhekykynsä.

Nämä kaikki hermoston muutokset ovat tyypillisiä myös adhd:lle, tutkijat sanovat.

Toisen tuoreen tutkimuksen mukaan Leonardo saattoi myös olla molempikätinen. Eräästä hänen piirustuksestaan on päätelty, että hän osasi kirjoittaa kummallakin kädellä.

Catani on erikoistunut keskushermoston kehityshäiriöiden kuten autismin ja juuri adhd:n hoitamiseen. Hän huomauttaa, että ihmisillä on väärä kuva siitä, millaisia adhd:stä kärsivät ihmiset ovat.

Mielikuva on se, että adhd on huonosti käyttäytyvien ja älykkyysosamäärältään alhaisten lasten häiriö, ja että adhd-diagnoosin saaneet ihmiset joutuvat myöhemmin ongelmiin elämässään.

”Päin vastoin, suurin osa aikuisista, joita kohtaan klinikallani, kertoo olleensa lapsina välkkyjä ja intuitiivisia. Myöhemmin he ovat alkaneet oirehtia masennuksella ja ahdistuksella, kun eivät ole pystyneet saavuttamaan täyttä potentiaaliaan”, Catani sanoo.

Professori korostaa, että adhd ei ole yhteydessä vajavaisiin älyllisiin kykyihin eikä luovuuden puutteeseen, vaan pikemminkin siihen, että ihminen ei osaa hyödyntää luontaisia kykyjään.

Koskaan ei saada tietää varmuudella, oliko Leonardo da Vincillä adhd, mutta moni asia hänen elämässään täsmäisi siihen.

”On käsittämätöntä, että hän piti itseään epäonnistujana. Toivon, että hänen perintönsä auttaisi meitä hälventämään stigmaa adhd:n ympärillä”, Catani sanoo.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kirjailija ja kulttuurivaikuttaja Claes Andersson on kuollut

    2. 2

      Moni luulee, että venyttely auttaa lihasjumeihin, vaikka niin ei ole, sanoo fysioterapeutti – Nämä kuusi liikettä toimivat paremmin

      Tilaajille
    3. 3

      Helsinkiläismies todisti Kampin ammuskelun vain muutaman metrin etäisyydeltä: ”Tuli sellainen olo, että he mahdollisesti tunsivat toisensa etukäteen”

    4. 4

      Suomen kallein vuokrakoti löytyy Vantaalta: 25 000 euron kuukausihintaan saa ökykodin luodinkestävällä huoneella

    5. 5

      Ihmiset harrastivat itsetyydytystä kaikessa rauhassa, kunnes sitä alettiin pitää vaarallisena: Miksi masturbaatiosta tuli 1700-luvulla syntiä?

    6. 6

      Satoja miljoonia euroja maksaneesta Apotti-järjestelmästä paljastui potilaiden tiedot vaarantava ongelma – Tietosuojavaltuutettu estäisi käyttöönoton Helsingissä

    7. 7

      Samankokoisissa Suomessa ja Minnesotassa on asunut somaleja yhtä kauan, mutta Yhdysvalloissa he ovat päässeet nopeammin elämässä eteenpäin

    8. 8

      Supertähti Ed Sheeranin ja suomalaisten ensimmäinen tapaaminen oli monille harras, mutta aivan koko aikaa konsertti ei temmannut mukaansa

    9. 9

      Poliisi lupaa lisätietoja Helsingin keskustan ampumisista muutamien tuntien kuluttua – Tämä tapauksesta tiedetään nyt

    10. 10

      Neuvostoliittolainen lähetettiin Kuuhun jo vuonna 1938, paljastaa herkullinen venäläismokumentti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi lupaa lisätietoja Helsingin keskustan ampumisista muutamien tuntien kuluttua – Tämä tapauksesta tiedetään nyt

    2. 2

      45 vuoden taistelunkaan jälkeen rehevöitymistä ei ole saatu kuriin – ja nyt Itämerta kohtaa jo seuraava uhka

      Tilaajille
    3. 3

      Sotien jälkeen lähes kadonnut herhiläinen valtaa Suomesta uusia alueita: ”Se on iso ja letkeä kaveri”

    4. 4

      Tutkimus: Keskimääräistä fiksummat ostavat muita useammin tietyntyyppisiä autoja

    5. 5

      Tutkimus: Kuubassa omituisia oireita saaneiden yhdysvaltalaisten diplomaattien aivoista löytyi muutoksia

    6. 6

      Moni luulee, että venyttely auttaa lihasjumeihin, vaikka niin ei ole, sanoo fysioterapeutti – Nämä kuusi liikettä toimivat paremmin

      Tilaajille
    7. 7

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim Hussein väittää Twitterissä kaikkia perussuomalaisia ja heidän kannattajiaan rasisteiksi

    8. 8

      Silminnäkijä: Ampujaksi epäilty lähti paikalta pistooli kädessä kävellen rauhallisesti – paikalla oli lapsiakin

    9. 9

      Helle voi oikeuttaa vuokranalennukseen

    10. 10

      Helsinkiläistä poliisia epäillään törkeästä dopingrikoksesta fitnessmalli Sofia Belórfiin kytkeytyvässä huumetutkinnassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    3. 3

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    4. 4

      Poliisi lupaa lisätietoja Helsingin keskustan ampumisista muutamien tuntien kuluttua – Tämä tapauksesta tiedetään nyt

    5. 5

      45 vuoden taistelunkaan jälkeen rehevöitymistä ei ole saatu kuriin – ja nyt Itämerta kohtaa jo seuraava uhka

      Tilaajille
    6. 6

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    7. 7

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    8. 8

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    9. 9

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    10. 10

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    11. Näytä lisää