Tiede    |   Tietokirja

Ilmastonmuutos on maailmansodan veroinen uhka, jonka Suomi voi ratkaista, kirjoittaa Risto Isomäki uudessa kirjassaan

Risto Isomäki kokosi keinoja, joilla Suomi voisi vähentää merkittävästi muidenkin hiilidioksidipäästöjä.

Talvisota pelasti Suomen, mutta ei vain Suomea. Se pelasti myös Neuvostoliiton.

Suomen armeijan taistelutapa ja ankarat olot osoittivat neuvostoarmeijalle sen vakavat puutteet. Suuri itäinen naapuri ehti tehdä parannuksia ennen Saksan hyökkäystä ja selvisi toisesta maailmansodasta voittajana.

Ilmastonmuutos on maailmansodan veroinen uhka, suurempikin. Nytkin Suomi voi vaikuttaa kokoaan enemmän taistelun lopputulokseen, kannustaa tieto- ja tieteiskirjailija Risto Isomäki.


Isomäki on ilmiömäisen paneutuva asianiilo ja innostuja. Hän esittelee uudessa kirjassaan tekoja ja tekniikoita, joilla Suomi voisi kutistaa merkittävästi koko maailman hiilidioksidipäästöjä. Ja ottaa samalla massit kotiin.

Tähän kannattaa panostaa, vaikka ei edes uskoisi ilmastonmuutoksen uhkaan. Päästöjen vähentäminen ei ole välttämättä taakka vaan taloudellinen mahdollisuus. Etenkin, jos valtiovalta ymmärtää tukea oikeiden teknologioiden kehittämistä, tuotteistamista ja vientiä.

Kannattaa ensinnäkin huomata, että sähkö on voittava energiamuoto. Sitä voidaan kuluttaa täsmälleen halutun suuruisina paketteina, mikä mahdollistaa tehokkuuden ja korkean hyötysuhteen, Isomäki perustelee.

Polttomoottorin hyötysuhde on 20–30 prosenttia, sähkömoottorin 98. Ilmalämpöpumpulla kilowattitunnilla sähköä saa viisi kilowattituntia lämpöä!

 

Isomäki usuttaa Suomeakin panostamaan sähköautoklusteriin.

Autoteollisuus on jo päättänyt, että tulevaisuus on sähköautojen. Muut olisivat ehkä vitkutelleet, mutta kun Kiina ilmoitti siirtyvänsä polttomoottoreista sähköön, kaikki panivat toimeksi.

Isomäki usuttaa Suomeakin panostamaan sähköautoklusteriin, koska meillä on hänen nähdäkseen etumatkaa kahdessa tekniikassa, joilla voitaisiin ratkaista sähköautojen ongelmia.

Yksi pulma on akkuihin tarvittavan litiumin saatavuus ja saastuttavuus. Espoon Otaniemessä Broadbit Batteries kehittää litium­akkujen korvaajaksi natriumakkua.


Natriumakku eli suola-akku on alan suuri unelma. Natriumia ja muita suola-akun raaka-aineita on saatavilla helposti ja halvalla.

Broadbitin natriumakku painaa kilowattituntia kohti selvästi vähemmän kuin litiumakut, ja sen hinta kilowattituntia kohti on yrityksen mukaan nyt kolmannes litiumakun hinnasta.

Paljon kehitystyötä vaativa pulma on, että suomalaisen natriumakun voi toistaiseksi ladata vasta 250 kertaa. Uudet litium­akut on mahdollista ladata tuhansia ja tuhansia kertoja.

Toisaalta voimme keventää autoja niin, että akullisella pääsee pitemmälle. Autot ja lentokoneet on mahdollista valmistaa kevyestä hiilikuidusta. Sitä taas voidaan tuottaa edullisesti puun ligniinistä.


Stora Enson Sunilan tehdas on tällä hetkellä maailman suurin ligniinin tuottaja ja kärjessä sen tuotantotekniikoiden kehittämisessä. Perinteisesti ligniini on selluntuotannossa poltettu energiaksi, mutta nyt siitä voi tulla sellua arvokkaampi tuote.


Hiilikuidusta voidaan tehdä terästä lujempaa. Sen käyttöikä on pitkä, eikä se ruostu.

Isomäen mukaan auto- ja lentokoneteollisuuden isot toimijat uskovat jo nyt, että puupohjainen hiilikuitu on tulevaisuuden materiaali molemmissa.

Yhteiset panokset kannattaisi Isomäen mielestä laittaa näihin teknologioihin ennemmin kuin Suomen pienten litiummalmioiden hyödyntämiseen. Poliitikkojen mieleen voi helposti juolahtaa toimia päin vastoin. Se olisi kirjailijan mukaan iso vahinko.

”Suomella on nyt maailman paras ja lähes massavalmistukseen valmis natriumakku, mutta jos se ei satsaa tämän innovaation loppuun asti kehittämiseen vaan panostaa litiumakkujen tuotantoon luodakseen kotimaisia kaivosalan työpaikkoja, ei mene kauaa, ennen kuin tämä selkeä johtoasema on menetetty.”

Alan asiantuntijoiden mukaan natriumakkujen massatuotanto ei ole vielä vähään aikaan oven takana. Muittenkin teknologioiden kypsyminen käyttökuntoon kestää luultavasti kauemmin kuin kirjaa lukiessa vaikuttaa.

Näkemyksellisyydessään teos on silti hauskaa ja optimistista luettavaa. Usein toteen käynyt viisaus kuuluu, että kehitystä yliarvioidaan lyhyellä mutta ali­arvioidaan pitkällä aikavälillä.

Kirjailijasta on melko selvää, että tulevaisuudessa ihmiskunta saa suurimman osan sähköstään auringosta. Muussa ei ole järkeä, koska aurinkoenergiaa on tarjolla enemmän kuin kaikkia muita energiamuotoja yhteensä.

Täällä Pohjolassa aurinkosähkön tuottaminen on talvisin haaste, mutta ihmiskunnan massiivista enemmistöä kaamos ei vaivaa. Meidänkään ei kannata jättäytyä sivuun aurinkotekniikan kehityksestä.

Suomessa on meneillään hankkeita, joilla voi olla laajaa vaikutusta. Aurinkokennoissa käytettävää piitä esimerkiksi yritetään korvata perovskiitilla.


Tätä mineraalia on maan uumenissa paljon. Se on halvempaa kuin pii, eikä sitä tarvitse puhdistaa yhtä tarkasti. Tuotanto on helppo järjestää, ja kennoon riittää ohuen ohut kerros.

Kosteus kuitenkin rapistaa perovskiittikennot nopeasti. Nyt Aalto-yliopiston ryhmä on onnistunut valmistamaan perovskiittikennoja, jotka näyttävät olevan yhtä pitkäikäisiä kuin tavalliset piikennot.

Ryhmä rakentaa kokeellista tuotantolinjaa, joka painaisi perovskiitista tehtyjä aurinkokennoja kuin lehden sivuja. Jos tekniikka saadaan toimimaan ja markkinoille, se voi romauttaa aurinkopaneelien hinnan.

Isomäki ehdottaa myös, että alhaisten korkojen EU antaisi köyhään etelään edullisia lainoja aurinkosähköisten ratkaisujen käyttöön ottoon.

Näissä maissa korot ovat paljon kalliimmat kuin meillä. Ne estävät köyhiä hankkimasta suuripäästöisten lamppujen ja liesien tilalle päästötöntä aurinkosähköä, vaikka tarvittava lainasumma itsessään olisi pieni.

Isomäki käsittelee myös Suomen vihreän kullan, josta on tullut ilmastoa varjeleva hiilinielu. Hän näkee kuumentuneen suomalaisen nielukeskustelun suurelta osin tyhjänä riitelynä, koska pahaa ristiriitaa hiilensidonnan ja taloudellisesti viisaan metsänhoidon välillä ei ole.

Suurimmasta osasta hakkuita ei päätä valtio vaan tuhannet yksityiset metsänomistajat. Enemmistö heistä yrittää järjestelmällisesti hoitaa metsiään niin, että ne tuottaisivat maksimaalisen määrän tukkipuuta – siis varastoisivat mahdollisimman paljon hiiltä.

 

Parasta olisi valmistaa puusta taloja ja vaatteita.

Isomäki kertoo tutustuneensa Hannu Ilvesniemen julkaisemattomiin tutkimuksiin, joiden mukaan maaperänkin hiilivarasto kasvaa nopeimmin silloin, kun puiden maanpäälliset osat kasvavat kovinta vauhtia ja metsä tuottaa eniten runkopuuta. Etelä-Suomessa puut ovat tässä vaiheessa 80–100-vuotiaana.

Metsähallitus näyttää ryhtyneen kaatamaan valtion­metsiä varhemmin, odottamatta että 20 euroa kuutiolta tuottava kuitupuu järeytyy 60–70 euron arvoiseksi tukkipuuksi. Tässä ei ole järkeä taloudellisesti, eikä hiilivarastojen kannalta, Isomäki ihmettelee.

Ilmastolle on haitallista kaataa metsää biopolttoaineeksi eikä paperikaan varastoi hiiltä pitkään. Parasta olisi valmistaa puusta taloja ja vaatteita.

Puupohjaisiin tekstiileihinkin Suomessa on osaamista. Jenni Haukion valkoinen iltapuku viime itsenäisyyspäivänä oli koivusta tehtyä ioncell-kuitua.

Kehitysavulle Isomäki on katsastanut hiilinielujen kannalta parhaita kohteita. Niitä ovat suosademetsien, mangrovemetsien ja meriruohikoiden ennallistaminen sekä Sahelin metsittäminen.

Tällaisia hankkeita Suomella on ollutkin, mutta niitä on ajettu alas.


Sahelissa eli Saharan eteläpuolisella savannialueella metsittäminen käy helposti, jos voimakas laiduntaminen loppuu.

Lihantuotannon vähentäminen olisi keino saada lisää metsitettävää maata ja suojella hiilinieluja maailmanlaajuisesti. Jos lihankulutus kasvaa, laitumiksi ja rehun­tuotantoon hakataan yhä enemmän metsiä.

Kasvissyönnin lisääminen on Isomäelle ehdoton tavoite. Maataloustuet pitäisi siirtää Suomessakin kokonaan kasviperäisen ihmis­ravinnon tuottajille.

Maanviljelijöitä tarvitaan aina, mutta ilman suurimittaista lihantuotantoa ravinto saadaan vähemmällä maalla, vähemmällä polttoaineella ja pienemmillä päästöillä. Se olisi Isomäen mukaan hyväksi myös suomalaisten omavaraisuudelle, kriisinkestävyydelle ja terveydelle.

Kirja sisältää erikoisterveiset edelliselle puolustusministerille Jussi Niinistölle, joka oli huolissaan kasvisruuan vaikutuksesta varusmiesten taistelukuntoon. Rooman gladiaattoritkin olivat kasvissyöjiä.

Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen. Risto Isomäki, Into Kustannus 2019. 287 s.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kapteeni juopotteli Turussa ja pelkäsi sotaoikeutta – Pian Hangosta lähti merelle neuvostosukellusvene, joka aiheutti historian pahimman meritragedian

      Tilaajille
    2. 2

      ”Tätä et tiennyt Suomesta”: Unkari jatkoi propagandaansa Suomen mediaa ja oikeuslaitosta vastaan

    3. 3

      Ruotsin kaduilla on räjähtänyt käsikranaatti harva se viikko: Niiden suuri etu on, että todisteita jää vähemmän kuin ampuma-aseista

    4. 4

      Näin villiä legendaa kerrotaan Helsingin turistibusseissa: Täällä syödään ”sapaksia”, poliiseille kannattaa puhua ruotsia ja Havis Amanda esineellisti suomalaiset naiset

    5. 5

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    6. 6

      Ison pörssiyhtiön johtaja ansaitsee viikossa saman kuin työntekijä koko vuonna – katso, ketkä saivat eniten palkkaa, bonuksia ja eläkemaksuja

    7. 7

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    8. 8

      Kasvomaskiin, irtohihoihin ja lippahattuun pukeutunut Wu Jinghua ei ymmärrä, mikseivät ihmiset suojaa ihoaan auringolta kunnolla: ”Ruskettunut iho on niin valtavan ruma”

    9. 9

      Miksi neuvolassa kysytään rokotteista kuin kyseessä olisi lounasbuffet?

    10. 10

      ”Syön vaikka viikon makaronia, jotta koirat saavat ruokaa” – Sata vuotta sitten koiria tapettiin ruoanpuutteen takia, nyt ne ovat miljardibisnestä pyörittäviä kuluttajia

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    2. 2

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    3. 3

      HS tutustui viisi päivää kestävään reservinkieltäytyjien leiriin ja selvitti, mitä siellä tapahtuu

      Tilaajille
    4. 4

      ”Tätä et tiennyt Suomesta”: Unkari jatkoi propagandaansa Suomen mediaa ja oikeuslaitosta vastaan

    5. 5

      Kasvomaskiin, irtohihoihin ja lippahattuun pukeutunut Wu Jinghua ei ymmärrä, mikseivät ihmiset suojaa ihoaan auringolta kunnolla: ”Ruskettunut iho on niin valtavan ruma”

    6. 6

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    7. 7

      Onko tässä Helsingin hienoin kattoterassi? Tavallisen kalliolaisen kerrostalon katolta voi nähdä hyvällä säällä jopa Tallinnaan

    8. 8

      Lisätietoa Luumäen turmasta: Kolme ihmistä nousi autosta selvittämään mahdollisia erimielisyyksiä, kaksi kuoli rekan törmättyä heihin

    9. 9

      Ilmatieteen laitos antaa jo helle­varoituksia: Grafiikka näyttää Suomen tulevien päivien sään

    10. 10

      Keskiajan ”överiyttä” ihannoiva Noora Louhimo toi metalliyhtyeensä Battle Beastin Olavinlinnaan, joka on oiva paikka laulaa miekoista ja kunniasta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    4. 4

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    5. 5

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    6. 6

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    9. 9

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää