Tiede    |   Lasten tiedekysymykset

Miksi tauluissa on niin paljon alastomia ihmisiä?

Lasten tiedekysymyksissä pohditaan myös, miksi irtonaiset hiukset ja kynnet ällöttävät, miksei aikaa voi pysäyttää ja osaavatko possut uida. Entä voiko hampurilaista syödä, jos ampiainen on sitä pistänyt?

Sami van der Lei, 8

Naisvartalon kuvaamisella taiteessa on pitkät perinteet.

Vanhimpia tunnettuja alastomia naisia kuvaavia veistoksia ovat venuksiksi sanotut pienoisveistokset, jotka ovat jopa 22 000–40 000 vuotta vanhoja. Tunnetuin on niin sanottu Willendorfin Venus.

Emme tiedä varmasti, miksi veistoksissa oli juuri alastomia naisia. Venukset saattavat olla todellisia kuvauksia sen ajan naisista tai kauneusihanteista. Ne ovat myös saattaneet toimia uskonnollisina taikakaluina tai hedelmällisyyden ja seksuaalisuuden vertauskuvina.

Antiikin Kreikassa alastomat miespatsaat, Kouros-patsaat, olivat ihmisen kokoisia. Niiden naispuoliset vastineet, Kore-veistokset, olivat puettuja. Myöhemmin myös naisvartaloa alettiin kuvata alastomana.

Kristillisen taiteen myötä alastomuus hävisi taiteesta keski­ajalla. Renessanssin aikakausi 1400–1500-luvuilla käänsi katseen antiikkiin, ja alaston naisvartalo palasi taiteeseen.

Myös taiteen opetuksessa käytetään alastonmalleja. Elävän mallin piirtäminen tarjoaa hyvän perustan anatomian tuntemukselle sekä kaarien, valojen ja varjojen kuvaamiseen.

Marja Sakari

museonjohtaja

Ateneumin taidemuseo


Miksi kynnet ja hiukset ovat irtonaisina ällöttäviä, mutta sormissa ja päässä eivät?

Esko Mäkinen, 9

Ällötys ja inho suojaavat ihmisiä taudinaiheuttajilta.

Esimerkiksi suklaakakku maistuu meistä herkulliselta. Jos oksennamme kakun ulos, se alkaa nopeasti kuhista bakteereita ja muita pöpöjä, joista voimme sairastua. Siksi mahassa nopeasti käynyt ja oksennukseksi muuttunut kakunpala alkaa ällöttää.

Sama inho kohdistuu kaikkiin ihmiskehon irtonaisiin osiin kuten kynsiin, hiuksiin ja karvoihin. Kun ne ovat vielä kiinni kehossamme, tiedämme niiden olevan puhtaat tai ainakin tiedämme, mitä olemme niillä kosketelleet. Esimerkiksi koulun pukuhuoneen lattialla lojuvat kynnenpalaset ällöttävät, koska niihin on alkanut kerääntyä pöpöjä. Ällöttävyyttä lisää se, ettemme voi tietää, kuinka huolellisesti kynsien omistaja on peseytynyt.

Lauri Nummenmaa

lääketieteellisen kuvantamisen ja mallintamisen apulaisprofessori

Turun yliopisto


Osaavatko possut uida?

Oliver Viljamaa, 3

Kyllä, niin porsaat kuin aikuiset siat osaavat uida.

Siat ovat nisäkkäitä. Useimpien nisäkkäiden tapaan ne osaavat uida vaistonvaraisesti jo syntyessään. Siat uivat koiraa eli niiden uintityyli muistuttaa koiran uintia.

Tiedetään, että siat voivat luonnossa uida jokien ja järvien yli etsiessään parempia paikkoja asua tai parempaa syömistä. Uintimatkat voivat olla hyvinkin pitkiä, useita kilometrejä.

Maailmalla jotkin siat ovat suurten tulvien takia joutuneet uimalla etsimään kuivaa maata jalkojen alle.

Siat pitävät vedestä erityisesti kuumalla ilmalla, koska ne viilentävät itseään kastelemalla ihonsa. Sioilta puuttuvat hikirauhaset, joten ne eivät pysty hikoilemaan.

Nykypäivänä siat eivät usein tarvitse uimataitoaan. Valtaosa sioista elää sisällä sikaloissa, eikä niillä ole pääsyä veden ääreen.

Mari Heinonen

sikojen sairauksien ja terveydenhoidon professori

Helsingin yliopisto

Miksi aikaa ei voi pysäyttää?

Kasper Turtschaninoff, 7

Aikaa on vaikea pysäyttää, koska se ei ole käsin kosketeltavaa. Siihen ei voi tarttua kiinni ja hidastaa sitä.

Joskus aika toki tuntuu pysähtyvän esimerkiksi kokouksissa, mutta se on eri juttu. Jos meillä ei olisi muistia, emme tietäisi, eteneekö aika. Meillä ei olisi muistikuvaa aiemmista hetkistä.

Ajan kuluminen on kuitenkin suhteellista. Niinpä yhden henkilön aikaa voidaan teoriassa jarruttaa ja jopa pysäyttää suhteessa toisen henkilön aikaan.

Niin sanottu kaksoisparadoksi kertoo, että jos astronautti A matkustaa lähes valon nopeudella kauas avaruuteen ja palaa muutaman vuoden päästä, hänen maapallolle jäänyt kaksoissisaruksensa B vanhenee sillä aikaa kymmeniä vuosia.

Samoin, jos A matkustaisi aivan lähelle mustaa aukkoa, hänen ajassaan pieni hetki on satoja vuosia kaukana mustasta aukosta olevan B:n ajassa.

Tämä voimakkaasta painovoimasta johtuva ajan hidastuminen voidaan jo mitata tarkoilla atomikelloilla Maan paino­voimakentässä eri korkeuksilla.

Esko Keski-Vakkuri

yliopistonlehtori

fysiikan laitos, Helsingin yliopisto


Jos ampiainen pistää hampurilaista, voiko purilaista vielä syödä?

Eli Elea, 5

On hyvin epätodennäköistä, että ampiainen pistää hampurilaista. Ampiaiset pistävät yleensä, kun ne kokevat olonsa uhatuksi. Hampurilainen ei yksinään ole uhkaava.

Ampiaiset myös tykkäävät yleensä enemmän makeasta kuin suolaisesta, joten hampurilainen ei houkuttele ampiaista.

Jos ampiainen kuitenkin sattuu pistämään hampurilaista, ampiaisille allergisten kannattaa varmuuden vuoksi jättää pistokohta syömättä. Ampiaisen pistin ei ole kovin pitkä, joten myrkky ei leviä koko hampurilaiseen.

Allergiset voivat saada ampiaisen myrkystä vaarallisia reak­tioita. Ensioireina ilmenee yleensä kutinaa kurkussa ja lisäksi voi tulla vatsakipuja. Mitä nopeammin oireet lisääntyvät, sitä vakavammasta reaktiosta on kyse. Pahimmillaan kurkku voi turvota, mikä on hengenvaarallista ilman oikeaa hoitoa.

Vakavaa allergista reaktiota hoidetaan adrenaliiniruiskeella. Se pitäisi olla saatavilla jokaisella vaikeaa­ allergiaa sairastavalla. Ensimmäinen myrkylle altistuminen ei kuitenkaan ole vaarallinen, sillä allergisuus ei voi puhjeta vielä silloin.

Anne Vuorenmaa

asiantuntija

Allergia-, iho- ja astmaliitto

Korjaus 14. kesäkuuta kello 11.55: Kysymyksessä taulujen alastomista ihmisistä oli väärä kysyjän nimi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    2. 2

      Rosa Meriläistä nöyryytettiin kansanedustajana julkisesti, ja niitä traumoja hän työstää vielä 15 vuoden jälkeen: ”Yritin kestää sen kaiken yksin”

      Tilaajille
    3. 3

      Ihosyöpäluomi on usein ”melko mitättömän näköinen”, kertoo ihotautilääkäri

    4. 4

      Työvoimapula on syrjäseutujen vitsaus, Lieksassa ongelma haluttaisiin ratkaista lisäämällä työperäistä maahanmuuttoa

    5. 5

      Maire Aaltonen odotti lasta, kun hän joutui natsien keskitysleirille – Nälän, tautien ja julmuuksien keskellä hän synnytti tyttären

      Tilaajille
    6. 6

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    7. 7

      Ensimmäistä kertaa Suomessa esiintynyt Christina Aguilera loihti Poriin spektaakkelin – Lady Marmaladen esittäjä on yhä aikamme tärkeimpiä popmuusikoita ja feministejä

    8. 8

      Weekend-festivaali siirtyi Hietaniemestä Suvilahteen, mutta riita viime vuonna tuhotusta hautausmaan kivi­muurista jatkuu yhä

    9. 9

      Sähkökaappien sotkeminen oli jatkuva ongelma Vantaalla, kunnes kaappeihin ilmestyi kiinalaisten rakastama Matti

    10. 10

      Helsingissä on alettu järjestää juhlia, joissa ahdistelu on harvinaisen selvästi kielletty: Järjestäjien mukaan tavallisissa yökerhoissa ei välttämättä ole ”turvallista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    2. 2

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    3. 3

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    4. 4

      Rosa Meriläistä nöyryytettiin kansanedustajana julkisesti, ja niitä traumoja hän työstää vielä 15 vuoden jälkeen: ”Yritin kestää sen kaiken yksin”

      Tilaajille
    5. 5

      Sähkökaappien sotkeminen oli jatkuva ongelma Vantaalla, kunnes kaappeihin ilmestyi kiinalaisten rakastama Matti

    6. 6

      Käräjäoikeus määräsi fitnessmalli Sofia Belórfin vangittavaksi epäiltynä tuottamuksellisesta rahanpesusta

    7. 7

      Oodin vessojen ovista näkee läpi, henkilökunta kannustaa kuvaamaan siluettivideoita

    8. 8

      Kilpailukykysopimuksen odottamaton lasku: Valtio kustantaa yrityksille pysyvän satojen miljoonien eurojen maksualen

    9. 9

      Faceapp-sovelluksen vanhuusfiltteri on taas kaikkien kasvoilla – sen yksityisyyden­suojassa ei ole kuitenkaan mitään poikkeavaa, venäläisyydestä huolimatta

    10. 10

      Maire Aaltonen odotti lasta, kun hän joutui natsien keskitysleirille – Nälän, tautien ja julmuuksien keskellä hän synnytti tyttären

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    9. 9

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    10. 10

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää