Parantaako pakuri? Koivun kasvaimia on iät ajat käytetty kansan­lääkinnässä, ja moni uskoo yhä niiden tehoon

Pakurikääpä lahottaa koivun hengiltä, mutta lukemattomat ihmiset nauttivat sen rihmastoista valmistettuja tuotteita terveyssyistä.

Niitä on käytetty kansanlääkinnässä ainakin 1100-luvulta lähtien Venäjällä ja hyvin kauan myös muualla Aasiassa, Puolassa ja Baltian maissa.

Suomessakin pakurin hyödyntämisen historia ulottuu kauas, jopa kirjallisuudessa on siitä mainintoja jo 1800-luvulla. Aleksis Kivihttps://www.hs.fi/haku/?query=aleksis+kivi mainitsee lahottajan Seitsemässä veljeksessä:

”Synkeällä sydämellä läksi Juhani etsimään kadonnutta veljeänsä, käyskeli avaralta ympäri metsiä huudellen häntä nimeltä. Kohtasi hän erään mäen alla Taula-Matin, joka, kirves kourassa, etsiskeli kääpiä ja pakurimöhkäleitä, joilla jo olikin täyttänyt paitansa mahan ja poven.”

 

Pakurikääpä on yleinen Suomessa ja etenkin pohjoisessa, missä kylmä runtelee puita.

Kuka mahtoi ensimmäisenä keksiä, että rumasta mustasta murikasta voi valmistaa jotain syötäväksi kelpaavaa?

Rosoinen kasvain on merkki siitä, että pakurikäävän aiheuttama valkolaho tekee tihutyötään puussa. Jos tummanpuhuvan möykyn irrottaa, sekä se että puu jatkavat kasvuaan. Vaikka tauti on tappava, potilas saattaa sinnitellä pystyssä vielä vuosikymmeniä.

Kääpäsienen itiöt pääsevät elävään puuhun oksanarpien, pakkashalkeamien, sahausjälkien tai ruohonleikkurin tökkäämien naarmujen kautta.

Tavallisin uhri on koivu, mutta sairaus tarttuu myös vioittuneeseen harmaaleppään, tervaleppään, pihlajaan ja haapaan. Ehjään puuhun tauti ei pysty iskemään. Pakurikääpä on yleinen Suomessa ja etenkin pohjoisessa, missä kylmä runtelee puita.

Kun puu lopulta kuolee, kääpä muodostaa kanelinruskean itiöemän. Se kasvaa rungonmyötäisesti, halkaisee kuoren ja häviää nopeasti, kunhan itiöt ovat pöllähtäneet ilmoille.

Vähän kokeita ihmisillä

Kansainvälisillä markkinoilla kuivattu ja jauhettu pakurikääpä tunnetaan nimellä chaga. Sen tehosta löytyy netistä villejä kuvauksia. Esimerkiksi suomalainen luontaistuotekauppa mainostaa, että pakuri ”saa kehosi supervoimat liikkeelle”.

Tieteellistäkin näyttöä koivun kasvaimen puhdista on.

”Pakurikääpää on tutkittu lääketieteen menetelmin jonkin verran etenkin Aasian maissa. Enimmäkseen on tehty kokeita solumalleilla sekä hiirillä ja rotilla. Niissä on monesti osoitettu, että pakuri ja sen uutteet estävät syöpäsolujen kasvua”, kertoo tutkija Pertti Marnila https://www.hs.fi/haku/?query=pertti+marnilaLuonnonvarakeskuksesta (Luke).

 

Eläinkokeissa pakurin on osoitettu hillitsevän tulehdusta ja vaikuttavan suotuisasti rasva-aineenvaihduntaan.

Tulokset eivät kuitenkaan vakuuta häntä, koska niitä ei ole vahvistettu ihmisillä.

”Jos solulinjan kasvu estyy koeputkessa, siitä ei voi vetää suuria johtopäätöksiä. Ihmiselimistössä olot ovat kovin erilaiset.”

Yksi harvoista pakurin vaikutuksia selvittäneistä ihmiskokeista toteutettiin 1970-luvulla Neuvostoliitossa. Siinä pääteltiin, että kasvaimesta tehty valmiste vähensi psoriaasin oireita koehenkilöillä.

Journal of Ethnopharmacology -lehden julkaiseman katsausartikkelin perusteella vaikuttaa siltä, ettei kokeessa ollut lainkaan vertailuryhmää. Tämä vähentää tulosten uskottavuutta, koska jää mahdollisuus, että oireet olisivat helpottaneet samassa ajassa ilman pakuriakin.

”Kiinnostavaa on, että eläinkokeissa pakurin on osoitettu hillitsevän tulehdusta ja vaikuttavan suotuisasti rasva-aineenvaihduntaan. Lisäksi se laski verensokeria koe-eläimillä, joilla oli kakkostyypin diabetes”, Marnila sanoo.

Hän on työtoveriensa kanssa testannut suomalaisen pakuriuutteen tehoa solumalleissa. Tulokseksi tuli, että kotimaisten koivujen kasvaimet taltuttivat tulehdusta yhtä hyvin kuin ne, joista lääketieteellisessä kirjallisuudessa on kuvauksia.

Lisäksi Luken tutkijat Jarkko Hellströmhttps://www.hs.fi/haku/?query=jarkko+hellstrom ja Juha-Matti Pihlavahttps://www.hs.fi/haku/?query=juha-matti+pihlava ovat kemiallisissa analyyseissään löytäneet pakurista yli 200 erilaista ainetta.

 

Kumma kyllä, yhden sienilajin beetaglukaani torjuu tulehdusta ja toisen voimistaa sitä.

Joukossa on paljon fenolisia yhdisteitä ja monia terpeeniyhdisteitä. Niitä pidetään ihmisen terveyttä edistävinä, sillä ne ovat hyväksi rasva-aineenvaihdunnalle, suojaavat hapetusvaurioilta ja hillitsevät tulehdusreaktioita.

Osaksi niiden ansiosta runsaasti kasviksia sisältävä ruokavalio pienentää riskiä sairastua valtimotautiin tai kakkostyypin diabetekseen.

Mielenkiintoisimpia ovat beetaglukaanit, pitkäketjuiset sokeriyhdisteet, jotka ovat sienillä aivan omanlaisiaan. Juuri niihin liittynevät pakurien sokeriaineenvaihduntaa korjaavat sekä tulehdusta suitsivat ominaisuudet.

Kiinalaisessa tutkimuksessa analysoitiin 15 paikasta eri puolilta maailmaa kerättyjä pakureita, ja lopputulos oli, että suomalaiset pakurit sisälsivät eniten beetaglukaaneja ja muita polysakkarideja.

Kumma kyllä, yhden sienilajin beetaglukaani torjuu tulehdusta ja toisen voimistaa sitä. Sitä, miksi näin on, ei tiedetä. Syyn täytyy olla rakenne-eroissa, joiden analysointi on erittäin vaativaa, Marnila toteaa.

Pakurin viljelyä tutkitaan

Sen joka muinoin keksi pistää suuhunsa pakuria, täytyi olla ennakkoluuloton. Luken tutkijat Henri Vanhanenhttps://www.hs.fi/haku/?query=henri+vanhanen ja Rainer Peltolahttps://www.hs.fi/haku/?query=rainer+peltola saivat yhtä railakkaan idean 2010-luvun alussa. He päättivät selvittää, voisiko koivun kasvaimia viljellä.

Hanke alkoi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa ja siirtyi Lukeen, kun laitokset yhdistyivät.

Luken ryhmä porasi reikiä runkoihin kymmenillä 40 puun koealoilla ja istutti niihin sienirihmastoa.

”Rihmasto kasvoi korkealla prosentilla. Joissain kohteissa pakureita ei silti kolmessa neljässä vuodessa ilmaantunut. Oli myös alue, jolla kaikkiin puihin tuli kasvaimia”, Vanhanen sanoo. Metsäntutkimuslaitos toteutti samoihin aikoihin vastaavan kokeen, ja tuloksetkin olivat yhtäläiset.

Vanhanen kirjoitti tänä keväänä tutkimuksen loppuraportin. Vaikuttaa siltä, että pakuriviljelmiä kannattaisi perustaa rääseiköille. Ne ovat esimerkiksi soistuvia metsiä, joilla nykyisin ei ole minkäänlaista metsätaloudellista merkitystä.

Tutkijoiden tulevaisuudenkuvassa koivunräähkät palvelevat Suomen biotaloutta puskemalla kyljistään hiilenvärisiä myhkyjä, mustaa kultaa.

 

”Kotimaiset käävät ja sienet ansaitsisivat tulla paremmin tutkituiksi.”

Toisessa visiossa lahopuut ja kannot kukkivat punaisenaan lakkakääpiä! Sekin on arvostettu raaka-aine, jota Aasiassa tuotetaan teollisesti ja käytetään lukuisiin vaivoihin. Sitä kutsutaan muun muassa nimillä reishi, kuolemattomuuden yrtti, kymmenentuhannen vuoden sieni, hengen kasvi ja elämän eliksiiri.

Luken tutkijat ovat kasvattaneet sieltä täältä Suomesta kerättyjä lakkakääpiä harvennetuissa metsiköissä ja hakkuuaukoissa, joista pohjoisimmat sijaitsevat Kiimingin korkeudella. Maastokokeissa sienirihmastot ovat alkaneet kasvaa, mutta itiöemiä ei ole vielä tullut esiin.

Sen sijaan Punkaharjun tutkimusasemalle sisätiloihin istutetut lakkakäävät tuottivat runsaan sadon.

Pohjanmaalla kokeillaan sitäkin, voisivatko hieskoivut tuottaa ensin mahlaa, sitten pakureita ja lopuksi lakkakääpää tai ruokasieniä.

”Kotimaiset käävät ja sienet ansaitsisivat tulla paremmin tutkituiksi. Lakkakääpää olemme vasta vähän kopauttaneet”, Marnila sanoo.

Kirjoittaja on Tiede Luonto -lehden tuottaja. Juttu on julkaistu Tiede Luonto -lehdessä 1/2019.