Tiede

Tutkijat: Lento­liikenteen tiivistymis­juovat lämmittävät ilmastoa enemmän kuin koneiden hiili­dioksidi­päästöt

Tiivistymisjuovien vaikutus ilmastonmuutokseen voi kolminkertaistua vuoteen 2050 mennessä.

Lentämisestä puhutaan paljon ilmastonmuutoksen yhteydessä, eikä vailla syytä.

Useimmat tekijät lämmittävät ilmastoa hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen päästöjen kautta. Lentokoneet jättävät kuitenkin taakseen tiivistymisjuovia, jotka voivat lämmittää ilmastoa jopa kaksi kertaa niin paljon kuin lentoliikenteen hiilidioksidipäästöt.

Lentokoneen pakokaasut tiivistyvät pitkänomaisiksi pilviksi troposfäärin yläosan kymmenien pakkasasteiden kylmyydessä. Jos ilmakehässä on lentokorkeudessa tarpeeksi kosteutta, pakokaasuista muodostuu pieniä cirruspilviä.

Tiivistymisjuovat eivät ole pitkäikäisiä, sillä sitkeimmätkin hajoavat muutamissa tunneissa. Niitä ei myöskään synny läheskään aina. Mutta jos lentoliikenteen kasvu jatkuu nykyistä tahtia, lisääntyvät myös tiivistymisjuovat.

 

Lentoliikenteen koko osuuden lämpenemisestä arvioidaan olevan noin viisi prosenttia.

Tiivistymisjuovien vaikutus ilmastonmuutokseen voi kolminkertaistua vuoteen 2050 mennessä, arvioivat saksalaisen ilmakehäfysiikan Bock-instituutin tutkijat tuoreessa julkaisussaan.

Toteutuessaan tämä kasvattaisi lentoliikenteen osuutta maailmanlaajuisesta lämpenemisestä. Tällä hetkellä lentoliikenteen koko osuuden lämpenemisestä arvioidaan olevan noin viisi prosenttia.

Pilvet sekä viilentävät että lämmittävät ilmastoa. Yhtäältä ne heijastavat Auringon säteitä pois maapallolta. Toisaalta ne estävät maapalloa säteilemästä lämpöään avaruuteen. Nämä vaikutukset vaihtelevat pilvien tyypin ja korkeuden mukaan.

Kokonaisuutena niin luonnolliset cirruspilvet kuin tiivistymisjuovatkin kuitenkin lämmittävät enemmän kuin viilentävät ilmastoa.

Saksalaistutkijoiden arvion mukaan lentokoneiden tiivistymisjuovien lämmittävä vaikutus on noin 50 milliwattia neliömetrillä, kun lentoliikenteen hiilidioksidipäästöjen vaikutus on noin 24 milliwattia neliömetrillä.

Jos lentoliikenne jatkaa kasvuaan ennustetusti, hiilidioksidipäästöjen lämmittävä vaikutus nousee noin 84 milliwattiin neliömetrillä ja tiivistymisjuovien vaikutus noin 160 milliwattiin neliömetrillä.

Pientä helpotusta voi tulla siitä, että imiessään ilmakehän kosteutta itseensä tiivistymisjuovat voivat estää luonnollisten cirrus-pilvien syntyä. Tämän vaikutuksen saksalaiset arvioivat kuitenkin pieneksi.

Voisiko tiivistymisjuovien synnyn estää esimerkiksi niin, että koneet lentäisivät nykyistä matalammalla tai korkeammalla?

Ilmatieteen laitoksen tieteellinen johtaja Ari Laaksonen ei pidä ajatusta realistisena.

”Alempana ilmakehä on tiheämpi, joten siinä lentäminen kuluttaisi enemmän polttoainetta. Hiilidioksidipäästöt pahenisivat.”

Ylemmäs ei pääse nykyisillä lentokoneilla. Se siis vaatisi koko maailman lentokaluston uusimista.

 

Jos lentäminen lopetettaisiin huomenna, loppuisivat juovat samalla.

Myöskään polttoainetta muuttamalla ei saa helppoja ratkaisuja.

Käytännössä kyseessä on ilmiö, josta ei nykytekniikalla päästä kuin vähentämällä lentämistä.

Laaksonen ei kuitenkaan pidä tiivistymisjuovia yhtä suurena ongelmana kuin hiilidioksidia. Syynä tähän on juovien vaikutusajan lyhyys.

”Juova vaikuttaa vain sen hetken kun se on olemassa. Ilmakehään päästetty hiilidioksidi puolestaan kiertää luonnossa satoja vuosia.”

Jos lentäminen lopetettaisiin huomenna, loppuisivat juovat samalla. Sen sijaan hiilidioksidi jäisi edelleen ongelmaksi.

Laaksonen huomauttaa myös mittakaavasta. Kun hiilidioksidipäästöjen kasvamisen ennustetaan nostavan ilmaston lämpötilaa useita asteita, lentoliikenteen osuus on enintään asteiden kymmennyksiä.

”Lentokoneiden sähköistäminen vaikuttaa vaikealta, joten realistisin vaihtoehto voisi olla jonkinlainen siirtymä biopolttoaineisiin”, Laaksonen toteaa.

Teoriassa biopolttoainetta voisi viljellä lähes hiilineutraalisti. Käytännössä tähän ei päästä, ja monissa kohdin uusiutuvilla luonnonvaroilla tai ydinvoimalla tuotettu sähkö onkin biopolttoainetta parempi energialähde.

Lentokoneiden sähköistäminen edellyttäisi kuitenkin akkutekniikan huimaa kehittymistä.

”Biopolttoaineissa on omat ongelmansa, mutta lentoliikenteessä niille voisi olla hyvä sovelluskohde”. Laaksonen pohtii.

Bock-instituutin uudesta arviosta kertoi ensin New Scientist -lehti.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Rankkasade on aiheuttanut ”valtavia vahinkoja” Helsingin rautatieasemalla, osa tiloista menee remonttiin: Metro­liikenne pysäytetty keskustassa

    2. 2

      Nainen lähti Alepasta, hyppäsi autoon ja törmäili pitkin Paloheinää – Kuvat näyttävät, millaista tuhoa epäilty rattijuoppo sai aikaan

    3. 3

      Mies valitsee nuoren ja kauneimman, ja lopulta kaikki häviävät: Deittisovellusten data piirtää raadollisen kuvan parinmuodostuksesta

      Tilaajille
    4. 4

      Maailman keuhkot puskevat nyt ilmaan hiiltä – Mitä Amazonin massiivisista metsä­paloista seuraa ja voiko Eurooppa tai Suomi tehdä mitään?

    5. 5

      Poliitikot vaativat brasilialaista lihaa pois kauppojen hyllyiltä – näin kauppaketjut vastaavat

    6. 6

      Tarvitseeko lippua ostaa ollenkaan, jos HSL:n mobiilisovellus ei toimi? Näin HSL vastaa

    7. 7

      Helsingin keskustaan syntyi vesiputous: video näyttää, kuinka tulvavedet syöksyvät pyöräväylä Baanalle

    8. 8

      Maata pitkin Espanjaan – Onko lentämisen välttäminen oikeasti ekologista, vaivan arvoista ja kallista?

    9. 9

      Peliyhtiö Remedyn johto myi isoja osakemääriä ennen uuden pelin julkaisua –”Ymmärrän että voi syntyä kysymyksiä”

    10. 10

      Jännitysnäytelmä Helsingin taivaalla: Toinen suuri sadealue saattaa vyöryä illansuussa Suomenlahden päältä rannikolle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rankkasade on aiheuttanut ”valtavia vahinkoja” Helsingin rautatieasemalla, osa tiloista menee remonttiin: Metro­liikenne pysäytetty keskustassa

    2. 2

      McDonald’sin paniikki vaihtui massa­hurmokseen – Kana­nugetti on suomalaistenkin suosikki, ja nyt HS:n erikois­artikkeli paljastaa, mitä sen sisältä löytyy

      Tilaajille
    3. 3

      Mies valitsee nuoren ja kauneimman, ja lopulta kaikki häviävät: Deittisovellusten data piirtää raadollisen kuvan parinmuodostuksesta

      Tilaajille
    4. 4

      ”Miksei lapsia siepata kadulta?” Amerikkalaisvieraat tulivat Suomeen, ja viikon jälkeen he miettivät, voisiko tänne muuttaa

    5. 5

      Heidi Myllylä on tehnyt töitä melkein yötä päivää, mutta joutui raha­pulassa muuttamaan takaisin vanhempiensa luokse

    6. 6

      Maailmalla kirurgit käyttävät yhä ”absoluuttisesta pahasta syntynyttä” natsien anatomiakirjaa – Loisteliaan upeita kuvia, kommentoi suomalaisprofessori

      Tilaajille
    7. 7

      Tarvitseeko lippua ostaa ollenkaan, jos HSL:n mobiilisovellus ei toimi? Näin HSL vastaa

    8. 8

      Ravintola puuttui lapsen itkuun ja sai vastaansa some-ryöpyn, joka romahdutti paikan maineen – ”Olemme antaneet jo periksi”

    9. 9

      Yhden sijoitustuotteen hinta nousee kohisten, ja se piirtää isomman kuvan talouden tilasta

      Tilaajille
    10. 10

      Helsingin keskustaan syntyi vesiputous: video näyttää, kuinka tulvavedet syöksyvät pyöräväylä Baanalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      McDonald’sin paniikki vaihtui massa­hurmokseen – Kana­nugetti on suomalaistenkin suosikki, ja nyt HS:n erikois­artikkeli paljastaa, mitä sen sisältä löytyy

      Tilaajille
    2. 2

      ”Miksei lapsia siepata kadulta?” Amerikkalaisvieraat tulivat Suomeen, ja viikon jälkeen he miettivät, voisiko tänne muuttaa

    3. 3

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    4. 4

      Sara Malinen lähti remonttia pakoon lomamatkalle ja järkyttyi palattuaan: ”En ole ikinä nähnyt näin epäkäytännöllistä keittiötä”

    5. 5

      Ravintola puuttui lapsen itkuun ja sai vastaansa some-ryöpyn, joka romahdutti paikan maineen – ”Olemme antaneet jo periksi”

    6. 6

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    7. 7

      Kylpyhuoneen lattia oli kodin paras paikka juoda – Näyttelijä Natalil Lintala joi päivästä toiseen ja syötti someen särötöntä elämää

      Tilaajille
    8. 8

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    9. 9

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    10. 10

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    11. Näytä lisää