Tiede

Kalliit ravintolisät eivät tehosta aivotoimintaa tai suojaa muistisairaudelta – Säästä rahasi ja syö terveellisesti, asiantuntijat kehottavat

Ravintolisien vaikutuksesta aivojen terveyteen ei ole uskottavaa näyttöä, toteavat kaksi tuoretta katsausta. B-vitamiinien riittävä saanti on kuitenkin tärkeää.

Verkkokaupoissa ja apteekeissa myydään erilaisia ravintolisiä, joiden esitetään piristävän aivojen toimintaa ja jopa antavan suojaa muistisairauksilta.

Maailmanlaajuisesti niiden myynti on yli sadan miljardin euron bisnes. Yhteistä näille muistipillereille on, että ne ovat kalliita eivätkä luultavasti toimi.

Tähän johtopäätökseen tulee kansainvälinen aivoterveyden asiantuntijapaneeli, joka julkaisi hiljattain katsauksensa ravintolisien vaikutuksesta aivojen toimintaan.

Asiantuntijapaneelissa on kymmeniä muistisairauksiin erikoistuneita aivotutkijoita eri puolilta maailmaa.

Suomesta mukana oli geriatrian professori Miia Kivipelto, jolla on professuuri Itä-Suomen yliopistossa ja Tukholman Karoliinisessa instituutissa.

Raportissa koostetaan aiempaa tutkimustietoa ravintolisistä, joissa on muun muassa B- ja D-vitamiineja, omega-3 -rasvahappoja, ubikinonia ja ginkgo biloba- eli neidonhiuspuu-uutetta.

Näitä markkinoidaan välillä suorastaan yliampuvilla väitteillä muistitoiminnan ja oppimiskyvyn tehostumisesta.

 

”Ravintolisien ei ole osoitettu hidastavan dementian kehittymistä.”

Uusi raportti tarkastelee nyt ravintolisien mahdollisia vaikutuksia terveisiin, pääosin yli 50-vuotiaisiin ihmisiin. Tuoreimpaan tutkimustietoon perustuva johtopäätös on suoraviivainen.

”Ei ole mitään vakuuttavaa todistusaineistoa, jonka perusteella voisi suositella ravintolisiä terveille, iäkkäämmille aikuisille”, tutkijat kirjoittavat.

”Ravintolisien ei ole osoitettu hidastavan dementian kehittymistä eivätkä ne ehkäise tai hoida Alzheimerin tautia tai muitakaan neurologisia sairauksia, jotka aiheuttavat dementiaa.”

Brittiläisten ikäihmisten Age UK -hyväntekeväisyysjärjestön johtaja Caroline Abrahams tiivistää viestin The Guardian -sanomalehdessä:

”Säästä rahasi ja käytä ne terveelliseen ruokavalioon, joka sisältää hedelmiä ja vihanneksia”, Abrahams sanoo. Age UK -järjestö oli yksi raportin koostamista tukeneista tahoista.

Kaikki ravintolisät eivät kuitenkaan ole yksiselitteisen hyödyttömiä. Esimerkiksi B12- ja B9-vitamiinien puute vaikuttaa haitallisesti aivojen toimintaan.

Niiden nauttiminen ravintolisinä voi tulla tarpeeseen, jos näitä vitamiineja ei saa ruokavaliostaan riittävästi.

 

Rasvaisen kalan ja muiden meren antimien nauttiminen voi olla hyväksi aivoille, mutta tutkimusnäyttö ei tue kalaöljypillereiden syömistä.

Terveellisesti ja monipuolisesti syövä ihminen ei B-vitamiinien puutosta koe, mutta ikäihmisillä voi olla imeytymishäiriöitä ja tietyt lääkkeet voivat aiheuttaa vajausta.

Samoin vegaanit tarvitsevat B12-lisiä joko purkista tai vitaminoiduista elintarvikkeista, sillä kasvikunnan tuotteissa ei tätä vitamiinia ole.

Omega 3 -rasvahappoja sisältäviä kalaöljyvalmisteita on pitkään markkinoitu aivoja hellivinä, mutta niidenkään vaikutuksista aivojen toimintaan ja muistiin ei ole saatu selviä tuloksia.

Ryhmä toteaa, että rasvaisen kalan ja muiden meren antimien nauttiminen voi olla hyväksi aivoille, mutta tutkimusnäyttö ei tue kalaöljypillereiden syömistä.

Raportissa tarkastellaan myös D-vitamiinia. Siitä tutkijat toteavat, että vanhemmilla ihmisillä voi esiintyä D-vitamiinin puutoksia ja vitamiinilisät voivat olla paikallaan, mutta tämänkään vitamiinin yhteydestä juuri aivoterveyteen ei ole näyttöä.

”Ellei terveydenhuollon ammattilainen ole todennut sinun kärsivän jonkin ravintoaineen puutoksesta, saatavilla oleva tutkimusaineisto ei puolla ravintolisien nauttimista aivoterveyden edistämiseksi”, tutkijat kirjoittavat.

Viime vuonna julkaistu, arvostetun Cochrane-verkoston laatima laaja katsaus päätyi samaan lopputulokseen. Aivojensa terveydestä huolehtivan ei kannata panna toivoaan ravintolisiin, jos nyt ei pillereiden popsimisesta varsinaisesti haittaakaan ole.

Cochrane-katsauksissa kootaan kaikki saatavilla oleva tutkimustieto yhdestä, rajatusta aiheesta. Viime joulukuussa ilmestyneessä katsauksessa tarkasteltiin ravintolisien vaikutusta aivoterveyteen yli 40-vuotiailla, perusterveillä ihmisillä.

Katsaukseen kerättiin 28 tutkimusta, joihin oli osallistunut yhteensä 83 000 ihmistä.

Tutkimuksissa voi aina olla erilaisia rajoituksia tai heikkouksia, joiden takia lopullisia johtopäätöksiä ei voida vetää, mutta Cochrane-raportin mukaan paras ravintolisistä saatavilla oleva tutkimustieto kertoo seuraavaa: Sinkillä, kuparilla, seleenillä, B-vitamiineilla, omega-3 -valmisteilla ja useilla muilla ravintolisillä ei näytä olevan juuri mitään vaikutusta aivotoimintojen heikkenemiseen tai dementian ehkäisyyn.

Sen sijaan pieniä viitteitä on siitä, että beetakaroteenin ja C-vitamiinin pitkäaikainen, jopa vuosikymmeniä jatkunut käyttö voi olla aivoille edullista.

Tästäkin on kuitenkin vain heikkoa näyttöä, joten lisätutkimusta vaaditaan.

 

”Ainoat positiiviset signaalit havaittiin antioksidanttivitamiinien pitkäaikaisesta käytöstä.”

”Emme löytäneet näyttöä siitä, että mikään vitamiini- tai mineraalilisä vaikuttaisi keski-ikäisten tai iäkkäämpien ihmisten henkisiin kykyihin tai suojaisi dementialta millään merkittävällä tavalla”, tutkijat tiivistävät.

”Ainoat positiiviset signaalit havaittiin antioksidanttivitamiinien pitkäaikaisesta käytöstä. Näiden jatkotutkimus voisi olla lupaavaa.”

Tuoreemman raportin kirjoittajat kehottavat kuluttajia suhtautumaan ravintolisien myyjien terveysväitteisiin kriittisesti.

”Jos tuotteen väitetään parantavan muistia, tekevän sinusta älykkäämmän tai parantavan jonkin aivosairauden, ole varuillasi. Jos väite kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei luultavasti ole totta.”

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kapteeni juopotteli Turussa ja pelkäsi sotaoikeutta – Pian Hangosta lähti merelle neuvostosukellusvene, joka aiheutti historian pahimman meritragedian

      Tilaajille
    2. 2

      ”Tätä et tiennyt Suomesta”: Unkari jatkoi propagandaansa Suomen mediaa ja oikeuslaitosta vastaan

    3. 3

      Ruotsin kaduilla on räjähtänyt käsikranaatti harva se viikko: Niiden suuri etu on, että todisteita jää vähemmän kuin ampuma-aseista

    4. 4

      Näin villiä legendaa kerrotaan Helsingin turistibusseissa: Täällä syödään ”sapaksia”, poliiseille kannattaa puhua ruotsia ja Havis Amanda esineellisti suomalaiset naiset

    5. 5

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    6. 6

      Ison pörssiyhtiön johtaja ansaitsee viikossa saman kuin työntekijä koko vuonna – katso, ketkä saivat eniten palkkaa, bonuksia ja eläkemaksuja

    7. 7

      Kasvomaskiin, irtohihoihin ja lippahattuun pukeutunut Wu Jinghua ei ymmärrä, mikseivät ihmiset suojaa ihoaan auringolta kunnolla: ”Ruskettunut iho on niin valtavan ruma”

    8. 8

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    9. 9

      Huumeparoni ”El Chapon” tuomio on yhden aikakauden loppu: huumesodan voittaminen voi olla entistä vaikeampaa

    10. 10

      Miksi neuvolassa kysytään rokotteista kuin kyseessä olisi lounasbuffet?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    2. 2

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    3. 3

      HS tutustui viisi päivää kestävään reservinkieltäytyjien leiriin ja selvitti, mitä siellä tapahtuu

      Tilaajille
    4. 4

      ”Tätä et tiennyt Suomesta”: Unkari jatkoi propagandaansa Suomen mediaa ja oikeuslaitosta vastaan

    5. 5

      Kasvomaskiin, irtohihoihin ja lippahattuun pukeutunut Wu Jinghua ei ymmärrä, mikseivät ihmiset suojaa ihoaan auringolta kunnolla: ”Ruskettunut iho on niin valtavan ruma”

    6. 6

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    7. 7

      Onko tässä Helsingin hienoin kattoterassi? Tavallisen kalliolaisen kerrostalon katolta voi nähdä hyvällä säällä jopa Tallinnaan

    8. 8

      Lisätietoa Luumäen turmasta: Kolme ihmistä nousi autosta selvittämään mahdollisia erimielisyyksiä, kaksi kuoli rekan törmättyä heihin

    9. 9

      Ilmatieteen laitos antaa jo helle­varoituksia: Grafiikka näyttää Suomen tulevien päivien sään

    10. 10

      Keskiajan ”överiyttä” ihannoiva Noora Louhimo toi metalliyhtyeensä Battle Beastin Olavinlinnaan, joka on oiva paikka laulaa miekoista ja kunniasta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    4. 4

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    5. 5

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    6. 6

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    9. 9

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää