Tiede

Kallolöytö voi mullistaa käsityksen ihmiskunnan historiasta: Homo sapiens onkin tullut Eurooppaan 150 000 vuotta luultua aikaisemmin

Kreikkalaisluolasta 1970-luvulla tehty löytö on vanhin koskaan Afrikan ulkopuolelta löydetty nykyihmisen jäännös, sanovat tutkijat.

Ihmisiä on vaeltanut Afrikasta Eurooppaan huomattavasti aiemmin luultua varhaisemmin, kertoo uusi tutkimus. Nature-lehden artikkelin mukaan kreikkalaisesta luolasta 1970-luvulla löydetty kallo on paljastunut 210 000 vuotta vanhaksi Homo sapiensin kalloksi, kertoi uutistoimisto AFP keskiviikkona.

Aikaisemmin vanhimmat Euroopasta koskaan löytyneet nykyihmisen jäännökset oli ajoitettu noin 50 000 vuotta vanhoiksi.

Havainto muuttaa AFP:n mukaan käsitystä siitä, milloin ihmiset ovat asuttaneet Euraasian mantereen.

Toisaalta osa tiedemiehistä on kyseenalaistanut kallon kuulumisen homo sapiensille, kertoo brittilehti The Guardian. Kallosta oli säilynyt ainoastaan sen takaosa. Pelkästään se ei Guardianin haastattelemien tutkijoiden mukaan välttämättä riitä todistamaan, että kallo on kuulunut nykyihmiselle.

Uuden löydön perusteella ihminen olisi tullut Eurooppaan peräti 150 000 vuotta luultua aiemmin. Havainto tukee näkemystä siitä, että homo sapiensin edustajia on kulkenut Eurooppaan useita kertoja jo ennen kuin ihmisasutus vakiintui mantereelle.

New Yorkin kaupunginyliopiston antropologian professori Eric Delson toteaa AFP:n mukaan, että löytö kertoo nykyihmisten tehneen useita, myös epäonnistuneita yrityksiä vaeltaa Afrikasta Etelä-Eurooppaan.

Nyt homo sapiensiksi kerrottua ja Apidima 1:ksi nimettyä kalloa kuviteltiin aikaisemmin neandertalilaiseksi, kertoo AFP. Muun muassa tietokonemallinnuksen keinoin kallo paljastui kuitenkin tutkijoiden mukaan nykyihmisen jäännökseksi.

Toinen kreikkalaisluolasta löytynyt kallo kuului oikeasti neandertalilaiselle. Apidima 2 -nimen saanut kallo on ajoitettu 170 000 vuotta vanhaksi.


Kallo on vanhin mistään Afrikan ulkopuolelta löytynyt Homo sapiensin jäännös.

”Tämä osoittaa, että Homo sapiensin levittäytyminen Afrikan ulkopuolelle ei ainoastaan alkanut luultua aikaisemmin vaan myös ulottui maantieteellisesti kauemmas, Eurooppaan saakka”, kommentoi paleontologi Katerina Harvati saksalaisesta Tübingenin Eberhard Karlsin yliopistosta AFP:n mukaan.

Harvatin mukaan ajoittamisen ja genetiikkaan liittyvän teknologian kehittyminen muuttavat yhä ymmärrystä siitä, kuinka ihmisen esi-isät levittäytyivät Afrikan ulkopuolelle.

Ensimmäisten ihmislajien, joihin myös homo sapiensit ja neandertalilaiset kuuluvat, uskotaan ilmaantuneen Afrikassa yli 6 miljoonaa vuotta sitten, kertoo AFP. Homo sapiensit syrjäyttivät neandertalilaiset Euroopassa lopullisesti noin 45 000–35 000 vuotta sitten.

Oikaisu 10.7.2019 klo 21:47: Kuvassa edestäpäin kuvatusta kallosta kerrottiin aiemmin virheellisesti, että kyseessä olisi homo sapiensiksi paljastunut kallo. Todellisuudessa tässä kuvassa oli samasta luolasta löytyneen neandertalilaisen kallo.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kapteeni juopotteli Turussa ja pelkäsi sotaoikeutta – Pian Hangosta lähti merelle neuvostosukellusvene, joka aiheutti historian pahimman meritragedian

      Tilaajille
    2. 2

      ”Tätä et tiennyt Suomesta”: Unkari jatkoi propagandaansa Suomen mediaa ja oikeuslaitosta vastaan

    3. 3

      Näin villiä legendaa kerrotaan Helsingin turistibusseissa: Täällä syödään ”sapaksia”, poliiseille kannattaa puhua ruotsia ja Havis Amanda esineellisti suomalaiset naiset

    4. 4

      Ruotsin kaduilla on räjähtänyt käsikranaatti harva se viikko: Niiden suuri etu on, että todisteita jää vähemmän kuin ampuma-aseista

    5. 5

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    6. 6

      Ison pörssiyhtiön johtaja ansaitsee viikossa saman kuin työntekijä koko vuonna – katso, ketkä saivat eniten palkkaa, bonuksia ja eläkemaksuja

    7. 7

      ”Syön vaikka viikon makaronia, jotta koirat saavat ruokaa” – Sata vuotta sitten koiria tapettiin ruoanpuutteen takia, nyt ne ovat miljardibisnestä pyörittäviä kuluttajia

      Tilaajille
    8. 8

      Miksi neuvolassa kysytään rokotteista kuin kyseessä olisi lounasbuffet?

    9. 9

      Natalie Portmanista tulee naispuolinen Thor uudessa Marvel-elokuvassa

    10. 10

      Kasvomaskiin, irtohihoihin ja lippahattuun pukeutunut Wu Jinghua ei ymmärrä, mikseivät ihmiset suojaa ihoaan auringolta kunnolla: ”Ruskettunut iho on niin valtavan ruma”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    2. 2

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    3. 3

      HS tutustui viisi päivää kestävään reservinkieltäytyjien leiriin ja selvitti, mitä siellä tapahtuu

      Tilaajille
    4. 4

      ”Tätä et tiennyt Suomesta”: Unkari jatkoi propagandaansa Suomen mediaa ja oikeuslaitosta vastaan

    5. 5

      Kasvomaskiin, irtohihoihin ja lippahattuun pukeutunut Wu Jinghua ei ymmärrä, mikseivät ihmiset suojaa ihoaan auringolta kunnolla: ”Ruskettunut iho on niin valtavan ruma”

    6. 6

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    7. 7

      Onko tässä Helsingin hienoin kattoterassi? Tavallisen kalliolaisen kerrostalon katolta voi nähdä hyvällä säällä jopa Tallinnaan

    8. 8

      Lisätietoa Luumäen turmasta: Kolme ihmistä nousi autosta selvittämään mahdollisia erimielisyyksiä, kaksi kuoli rekan törmättyä heihin

    9. 9

      Ilmatieteen laitos antaa jo helle­varoituksia: Grafiikka näyttää Suomen tulevien päivien sään

    10. 10

      Keskiajan ”överiyttä” ihannoiva Noora Louhimo toi metalliyhtyeensä Battle Beastin Olavinlinnaan, joka on oiva paikka laulaa miekoista ja kunniasta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    4. 4

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    5. 5

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    6. 6

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    9. 9

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää