Tiede

Tutkimussatelliitti löysi Maan läheltä supermaapallon, joka voi olla elinkelpoinen

Nyt tähtitieteilijät etsivät elämän merkkejä tähti GJ 357:n läheltä. Se on ”vain” 31 valovuoden päästä.

Nasan eksoplaneettoja etsivä Tess-tutkimussatelliitti on löytänyt niin sanotun supermaapallon aurinkokunnan ulkopuolelta. Tämä eksoplaneetta on 31 valovuoden päässä meistä.

Eksoplaneetta tarkoittaa oman aurinkokuntamme ulkopuolella olevaa planeettaa.

”Tämä on jännittävää, koska meillä on Tessin ensimmäinen havainto läheisestä supermaasta”, sanoo tähtitieteen apulaisprofessori Lisa Kaltenegger. Hän on Tessin tutkimusryhmän jäsen.

Supermaalla tarkoitetaan maapalloa suurempaa kiinteää planeettaa, joka on kuitenkin pienempi kuin esimerkiksi aurinkokuntamme kaasuplaneetat, kuten Neptunus. Supermaan massa on alle kymmenen Maan massaa.

Supermaapalloja on löytynyt aikaisemminkin, esimerkiksi kuuden valovuoden päässä olevaa Barnardin tähteä kiertämästä. Barnardin tähti on himmeä ja säteilee heikosti, eikä tämä planeetta kierrä niin lähellä sitä, että sillä voisi olla nestemäistä vettä.

Nyt löydetty supermaa sen sijaan on teoriassa elinkelpoinen.

Tess on etsinyt eksoplaneettoja huhtikuusta 2018 ja on löytänyt jo tukun muitakin kiinnostavia kohteita. Tess korvasi edellisen eksoplaneettojen jahtaajan, tutkimussatelliitti Keplerin.

Kaikkiaan eksoplaneettoja on löytynyt jo nelisen tuhatta. Niistä supermaapalloja on Nasan mukaan yli 1 200.

Uuden supermaapallon nimi on GJ 357 d. Se löytyi vuoden 2019 alkupuolella, kun Tess haravoi yhtä taivaanosaa aina 27 päivää kerrallaan. Löytö antaa käsityksen maapallon raskaansarjan serkuista, kertoo Kaltenegger.

Koska GJ 357 d on iso ja sen ilmakehä on paksu, se pystyy pitämään nestemäistä vettä pinnallaan kuten Maa.

Tähtitieteilijät ehkä voivat nähdä sen pinnalta elämän merkkejä isoilla optisilla teleskoopeilla, jotka valmistuvat 2020-luvun alussa.

Löydetyn aurinkokunnan emotähti on pieni M-luokan tähti, joka on kooltaan noin kolmannes omaan Aurinkoomme verrattuna. Sitä kiertää ainakin kolme planeettaa.

Niistä yksi eli havaittu supermaapallo on planeettakunnan niin sanotulla asuttavalla vyöhykkeellä, jolla vesi pysyy nestemäisenä

Tähtitieteilijät Kanariansaarten astrofysiikan instituutista ja La Lagunan yliopistosta ilmoittivat emotähti GJ 357:n ja sen planeettojen löytämisestä Astronomy & Astrophysics -tiedelehdessä heinäkuun lopussa.

Tess havaitsi, että kääpiö­aurinko GJ 357 himmenee hyvin vähän 3,9 päivän välein.

Se on todiste tähden yli kulkevasta planeetasta. Tämä planeetta oli kuuma maa. Se on noin 22 prosenttia suurempi kuin maapallo, sanovat tutkijat.

Seurantaa jatkettiin maanpäällisin teleskoopein.

Tähtitieteilijät kokosivat teleskooppien dataa kahden vuosikymmenen ajalta. Niistä paljastui eksoplaneettojen pienet gravitaatiovaikutukset emotähteen.

Se johti kahden muun eksoplaneetan löytämiseen.

Toinen niistä osoittautui lupaavaksi kohteeksi elämän etsijöille.

SE kiertää kääpiötähden 55,7 päivässä. Etäisyys emotähteen on noin viidennes siitä, mikä on maapallon etäisyys Aurinkoon. Se saa energiaa saman verran emotähdestään kuin Mars Auringosta.

Tutkijat simuloivat tämän planeetan spektriä. Maankaltainen maailma voisi vaihdella kallioisesta vetiseen, kertoo Kaltenegger tiedotteessa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Vanhemman on turha yrittää muokata lastaan kasvatuksella, sanoo maailmankuulu tutkija: Lopulta geenit muotoilevat elämämme

    2. 2

      Joonas Pesonen muutti Korpilahdelta Helsinkiin ja päätyi asumaan vuodeksi luksushotelliin, ilmaiseksi – se on hänen työtään

    3. 3

      Viikon päästä peliyhtiö Remedy saa tietää, oliko kymmenien miljoonien panostus oikea päätös: ”Täydellisen seko”, arvioi pelilehti

    4. 4

      Donald Trump vahvisti haluavansa ostaa Grönlannin

    5. 5

      Palkankorotus ei purrut varhais­kasvatuksen opettaja­pulaan, kuormittuneet lasten­hoitajat vaihtavat alaa

    6. 6

      Ikoninen keittiökaappi luotiin ennen kaikkea kestämään, ja siksi tuhannet keittiöt ympäri Suomea ovat toistensa kopioita

    7. 7

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    8. 8

      HS kiersi Kymiringin uuden moottoriradan, jonka takasuoralla voidaan tavoitella jopa 360 kilometrin haamunopeutta

    9. 9

      Helsingin keskustan alittavasta tunnelista tehdään päätöksiä pian – Sinnemäki: ”Kaikilla liikennehankkeilla täytyy saada aikaan päästövähennyksiä”

    10. 10

      Jussi Halme halusi funkin kuninkaaksi, mutta päätyi tekemään kaikkien tuntemia tv-tunnuksia – 36 vuotta myöhemmin unelma toteutui erikoisella tavalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    2. 2

      Maria Tuominen haluaa murtaa romaneja koskevia stereo­typioita, mutta yksi niistä pitää hänen mukaansa paikkansa: ”Telkkari huutaa, urut huutaa, koirat huutaa ja lapset huutaa”

    3. 3

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    4. 4

      Ikoninen keittiökaappi luotiin ennen kaikkea kestämään, ja siksi tuhannet keittiöt ympäri Suomea ovat toistensa kopioita

    5. 5

      Uusi miesihanne on peräkamarinpoika, joka pukeutuu haudassakin rippipukuun

    6. 6

      70-luvulla rakennettu omakotitalo voi olla riskiostos, mutta Anu Turklinin tasakattoinen punatiilitalo hurmasi

    7. 7

      Britannia vei kansalaisuuden Isisin joukkoihin liittyneeltä ”Jihadi-Jackilta”

    8. 8

      Juha Rautaheimo on selvittänyt satoja henkirikoksia: ”Täydellinen rikos pitäisi tehdä yksin”

    9. 9

      Kuljettaja kuoli kiihdytysajoissa Lappeenrannassa: ajoi onnettomuushetkellä 300 kilometrin tuntivauhtia

    10. 10

      Pulaa ruuasta ja lääkkeistä, ruuhkia ja mielenosoituksia: vuodettu salainen asiakirja ”Operation Yellowhammer” paljastaa brittihallituksen valmistautumisen kovaan brexitiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kalle Oikari jätti Audinsa Helsinki-Vantaalle pysäköitynä, ja loman aikana joku oli ajanut sillä 130 kilometriä

    2. 2

      Festareiden silmiinpistävät: Helsinkiläinen Otto, joka laittoi Flow-festivaalille ihan tavalliset vaatteet

    3. 3

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalainen kauppa löysi maailman­laajuisen asiakas­kunnan: ”Meillä on paljon asiakkaita, joilla ei ole puutetta rahasta”

      Tilaajille
    5. 5

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    6. 6

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    7. 7

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    8. 8

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    9. 9

      Washington Post: Monimiljonääri Epsteinin ruumiinavauksessa todettiin kieliluun murtuma, joka herättää kysymyksiä

    10. 10

      Moni tekee kyykätessään saman virheen, mutta se on helppo korjata: Asian­tuntija neuvoo 5 liikkeen kyykky­treenin, joka parantaa suoritus­kykyä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää