Tiede

Aikaisin herääminen voi olla perinnöllistä: tutkijat löysivät erittäin harvinaisia superaamuvirkkuja

Yksi 300:sta ihmisestä herää jo aamuneljän jälkeen.

Kukonlaulun aikaan, se on tosi aikaisin. Harva meistä herää säännöllisesti aamuviideltä.

Varhaisvirkkuus liittyy siihen, että petiin on menty aikaisin, jopa iltakahdeksan aikaan.

Joillakin on tällainen kehon kello. Se voi olla huomattavasti yleisempää kuin on luultu.

Kalifornian yliopiston unitutkijat San Franciscossa ovat selvittäneet asiaa. Unitutkijat sanovat, että tällainen tapa nukkua ja herätä on noin yhdellä 300 aikuisesta.

Varhainen nukahtaminen tarkoittaa, että kehon sisäisen kellon rytmi on tunteja aikaisempi kuin ihmisillä yleensä.

Nukahtamiseen liittyvää hormonia melatoniinia vapautuu näillä ihmisillä ennen aikojaan. Samalla kehon lämpötila muuttuu.

Tämä tila eroaa sellaisesta varhaisesta heräämisestä, joka kehittyy kun ihminen ikääntyy.

Se eroaa myös tiloista, joissa ihminen herää varhain esimerkiksi masennuksen takia.

”Suurin osa ihmisistä joutuu kamppailemaan päästäkseen sängystä kello neljä tai viisi aamulla. Jotkut nousevat kuitenkin luontevasti ja ovat heti valmiina päivän töihin”, sanoo tutkimusta tehnyt professori Louis Ptacek Kalifornian yli­opistosta.

Ptackin ryhmän tuloksia julkaisi unitutkijoiden tiedelehti Sleep elokuun alussa.

Aamunvirkut nousevat ylös helpommin kuin muut, sanoo Ptacek­. He nukkuvat vain 5–10 minuuttia lisää, kun heillä ei ole työpäivää tai muita velvoitteita.

”Näillä ihmisillä voi olla vaikeuksia pysyä hereillä illalla, jos heillä on esimerkiksi sosiaalisia velvoitteita.”

Ptacek ja hänen kollegansa Utahin ja Wisconsinin yliopistoissa laskivat äärimmäisten aamu­virkkujen osuutta arvioimalla unihäiriöiden klinikan potilaita ja heidän ongelmiaan yhdeksän vuoden ajalta.

He tutkivat 2 422 potilaan taustatietoja. Tutkituista 12 ihmistä täytti hyvin varhaisen heräämisen kriteerit. Neljä ei halunnut osallistua tutkimukseen.

Loput kahdeksan edustavat noin 0,3 prosenttia potilaiden koko määrästä.

Varhaisia herääjiä oli siis tutkimuksessa noin yksi kolmestasadasta. Tämä on karkea ja suuntaa-antava luku, koska osa ehdokkaista ei halunnut osallistua tutkimukseen.

Lisäksi väestössä voi olla paljon sellaisia, jotka eivät ole koskaan käyneet tutkimuksissa juuri varhaisen heräämisen takia.

Tutkijat käyttivät varhaisen heräämisen kriteerinä sitä, että henkilö nukahti ennen puolta yhdeksää illalla ja heräsi aamulla ennen puolta kuutta.

Yksi kriteeri oli myös se, että henkilö nukkui tuona aikana heräämättä kunnolla. Lisäksi koehenkilön piti olla alle 30-vuotias eikä hän saanut käyttää lääkkeitä tai huumeita eikä herättäviä valoja makuuhuoneessa.

Potilailta kysyttiin heidän univaikeuksiensa historiaa ja unitottumuksiaan niin työpäivinä kuin vapaapäivinäkin.

Tutkijat tarkistivat myös melatoniinin määrän osallistujan syljestä.

He seurasivat aivokäyrää unen aikana ja veren happitasoa, sykettä ja hengitystä.

Kaikki kahdeksan aamuvirkkua väittivät, että heillä oli ainakin yksi lähisukulainen, joka heräsi hyvin varhain.

Tämä viittaa siihen, että aamunvirkkuus voi olla perittyä.

Kahdeksasta testatusta sukulaisesta kolme ei kuitenkaan täyttänyt varhaisen heräämisen kriteerejä.

Jäljelle jäi viisi. Heistä kahdessa havaittiin samoja geneettisiä mutaatioita, joita on tunnistettu niillä, jotka heräävät hyvin varhain. Näihin geeneihin liittyy myös alttius migreeniin.


Korjaus 13. elokuuta kello 11.30: Artikkelista on poistettu lause, joka kuvailee uniklinikan tyypillistä kävijää.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinkiin ilmestyi uusia kaupunkipyöriä, joilla voi ajaa yli 40 kilometrin tuntivauhtia ympäri vuoden

    2. 2

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    3. 3

      Tässä riittää juhlittavaa: Teemu Pukki on nyt maailmanluokan hyökkääjä, joka nousi heti ryminällä Valioliigan tähdeksi

    4. 4

      Norwichin tähtihyökkääjä Teemu Pukki siirtyi Valioliigan maalipörssin kärkeen hattutempulla ja johdatti joukkueen 3–1-voittoon

    5. 5

      HS-analyysi: Pitäisikö äärioikeistolaista väkivaltaa kutsua terrorismiksi?

    6. 6

      Vantaan Tikkurilantien liikenne poikki kivivyöryuhan takia – poliisi tavoittelee louhintaurakoitsijaa

    7. 7

      Lapsena Antti Rönkä haettiin kotoa hakattavaksi, nyt hän muistuttaa, että koulukiusaamisen jäljet seuraavat monia aikuisia

      Tilaajille
    8. 8

      Tuusulanjärven rannalla seisoo valtava rakennus, jossa on peräti 90 huonetta ja seitsemän saunaa

    9. 9

      Epätavallisen kuuma ja sateeton vuosi on kuivattanut metsät pystyyn Saksassa

    10. 10

      Tubettaja Mandimai kertoo faneilleen aivan kaiken ja nyt hän selittää, miksi jopa ero poikaystävästä piti käsitellä satojentuhansien katsojien nähden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    2. 2

      Mikä meni vikaan, Sdp? Historian menestynein suomalaispuolue juhlii alamaissa, ja syynä saattaa olla ”suuri virhe”

      Tilaajille
    3. 3

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    4. 4

      Lapsena Antti Rönkä haettiin kotoa hakattavaksi, nyt hän muistuttaa, että koulukiusaamisen jäljet seuraavat monia aikuisia

      Tilaajille
    5. 5

      Tuusulanjärven rannalla seisoo valtava rakennus, jossa on peräti 90 huonetta ja seitsemän saunaa

    6. 6

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    7. 7

      Salaperäinen keuhko­sairaus yhdistettiin sähkö­tupakan käyttöön USA:ssa: etenkin teini-ikäisiä joutunut sairaala­hoitoon

    8. 8

      Humala ilman krapulaa ja autolla kotiin – Britti­tutkija kehittää synteettistä alkoholia, näin se toimi

      Tilaajille
    9. 9

      Everstiluutnantti suoritti neljä tutkintoa ennen 40 ikävuotta: ”Olen luonteeltani aika laiska”

    10. 10

      Janos Valmunen yritettiin 90-luvulla pakottaa muottiin ja hänestä tehtiin vitsi – Nyt hän olisi hittiartisti, jos eläisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kalle Oikari jätti Audinsa Helsinki-Vantaalle pysäköitynä, ja loman aikana joku oli ajanut sillä 130 kilometriä

    2. 2

      Festareiden silmiinpistävät: Helsinkiläinen Otto, joka laittoi Flow-festivaalille ihan tavalliset vaatteet

    3. 3

      Jalkapallo. Kielletty. Farkut. Kielletty. Seurustelu. Kielletty – Nuoret naiset kertovat, miten heidän elämäänsä rajoitetaan Suomessa perheen kunniaan vedoten

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalainen kauppa löysi maailman­laajuisen asiakas­kunnan: ”Meillä on paljon asiakkaita, joilla ei ole puutetta rahasta”

      Tilaajille
    5. 5

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    6. 6

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    7. 7

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    8. 8

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    9. 9

      Kun ketään ei saa loukata, sanan­vapauden malli­maasta on tullut lässyttäjien valtakunta

      Tilaajille
    10. 10

      Helsingin edustalla on salainen saari, johon ei saa tulla maihin ilman erillistä lupaa ja henkilöllisyystodistusta

    11. Näytä lisää