Tiede

Robottibussi etsii suuntaansa – Isot sadepisarat, lentävät lehdet ja lumi ovat yhä haasteita kuskittomille kyydeille

Helsingissä kokeiltavat kuskittomat bussit ovat joukkoliikenteeseen vielä pieniä ja hitaita ja vaativat yhä operaattorin kyytiin. Toimivat sovellukset voivat silti olla lähellä.

Robottibussi on myöhässä. Kello on yhdeksän ja päivän ensimmäisen ajon pitäisi lähteä Kalasatamasta ostoskeskus Redin läheltä. Mutta autoa ei kuulu.

Tämä ei sinänsä ole täysin odottamatonta. Kalasatamassa liikennöi tänä kesänä ilman kuljettajaa ajava linja-auto. Se on kärsinyt joistakin vaikeuksista.

Heinäkuussa bussille tuli kolmen viikon käyttökatko, koska reitin korkeat talot haittasivat yhteyttä satelliittiin. Bussi menetti tiedon sijainnistaan eikä uskaltanut edetä ilman ihmisapua.

Ongelma ratkaistiin tukemalla auto reitin omiin kiintopisteisiin, kuten rakennuksiin. Se on pysynyt kartalla, vaikka yhteys satelliittiin ajoittain katkeaa.

Tämän aamun ongelma on arkisempi. Joku on pysäköinyt pakettiauton bussin eteen niin, ettei bussi pääse liikkeelle.

Onneksi aikataulut on suunniteltu niin väljästi, että kymmenen minuutin viivästys saadaan kiinni jo päivän ensimmäisen kierroksen aikana.


Kuluvana kesänä robottibussin kyytiin on päässyt eri puolilla pääkaupunkiseutua. Vauhti ei huimaa päätä. Parhaimmillaan bussit kulkevat noin kymmenen kilometrin tuntinopeutta.

Vuosaaressa ja Kalasatamassa ajoivat ranskalaiset Navya Autonom Shuttle- robottibussit, joita hallinnoi ammattikorkeakoulu Metropolia. Myös HSL on kumppanina. Vuosaaressa bussi jatkaa liikennöintiä syyskuun loppuun, Kalasatamassa marraskuulle.

Espoon Otaniemessä ajoi suomalaisen Sensible4 startupin Gacha -testibussi. Gacha jatkaa testejä Hämeenlinnassa.

Alla olevalta videolta näet, miten liikkuu Kalasataman robottibussi.


Kaikki kolme bussia toimivat samalla periaatteella. Kaikkiin on ohjelmoitu reitti, eräänlainen virtuaalinen bussilinja.

Bussi varmistaa satelliittipaikannuksen ja ympäristön pysyvien kiintopisteiden, kuten rakennusten avulla, että se pysyy reitillään. Samalla se tarkkailee sensoreillaan mahdollisia muutoksia ja esteitä, kuten jalan­kulkijoita, vastaantulevaa liikennettä ja liian lähelle pysäköityjä autoja.

Tarkkailun herkkyys näkyi Vuosaaressa, jossa robottibussin reitti on haastavin. Turvavöille oli tarvetta, kun bussi jarrutti äkisti huomatessaan liian lähelle ajorataa pysäköidyn auton sivupeilin.

Esteen kiertäminen ei onnistunut itsenäisesti, vaan bussissa mukana olevan operaattorin täytyi ottaa ohjat ja kiertää este.

Ihmistä tarvittiin myös antamaan lupa lähteä pysäkeiltä eteenpäin, kiertää työmaa sekä kääntyä vasemmalle liikenne­virran sekaan Leikosaarentielle.

Kalasatamassa kyyti oli sulavampaa, mutta täälläkin operaattori antoi luvat lähteä pysäkeiltä ja auttoi kiertämään liian lähelle ajorataa pysäköidyn auton.

Otaniemessä kyyti oli sujuvin. Sinosohvainen Gacha-bussi on muita tilavampi, eikä siinä käytetä turvavöitä.

Vaikka reitille mahtui yksi yllättävä jarrutus, ilmeisesti bussin suojatien läheltä huomaamasta liikkeestä, oli jarrutus selvästi Navyan busseja pehmeämpi.

Vain reitille osunut työmaa aiheutti ongelman. Koska bussi ei ymmärrä liikennevaloja, joutui operaattori auttamaan autoa työmaan kohdalla.

Robottibusseja on liikennöinyt Helsingin kaduilla nyt viidettä vuotta.

Niissä ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Gacha on hieman kehittynyt, sillä se tarkkailee ympäristöään yhdistämällä valotutkien tietoa tutkiin ja kameroihin. Robottibusseja kehitetään turvallisuus edellä, mikä on pitänyt ne hitaina ja ihmisen ohjaamina.

Helsingin seudun liikenteen joukkoliikenneosaston johtaja Tero Anttila kutsuu nykyisiä busseja 8+8+1 -malleiksi.

Se tarkoittaa kahdeksaa matkustajaa, kahdeksan kilometrin tuntivauhtia ja yhtä operaattoria.

”Joukkoliikenteen näkökulmasta tämä ei ole toimiva yhtälö. Jotta robottibussit olisivat liikennöinnissä houkuttelevia, niiden pitäisi olla vähintään yhtä hyviä, mielellään parempia kuin nykyiset bussit. Nyt ne eivät ole”, Anttila sanoo.

Hänestä tavoiteltavampi malli perustuisi lukemiin 25+25+0. Siis 25 matkustajaa, matkanopeus yli 25 kilometriä tunnissa eikä mukana kulkevaa operaattoria.


 

Seuraava askel on siirtää operaattori bussista käyttämään autoa etänä.

Näistä suurin kysymys on käyttäjän poisto. Kokeillessani kaikkia kolmea bussia yksikään ei selvinnyt tutusta reitistään ilman, että operaattori olisi joutunut tarttumaan ohjaimiin.

Bussien ei kuitenkaan tarvitse olla täysin itsenäisiä. Seuraava askel on siirtää operaattori bussista käyttämään autoa etänä.

Tämä kuitenkin vaatisi sitä, että bussi osaa toteuttaa ehdotuksensa pääosin itse. Esteiden kiertäminen etänä käsiohjauksella ei olisi kovin helppoa eikä kätevää, arvioi Metropoliassa robottibussikokeiluja koordinoiva Oscar Nissin, joka on projektinjohtajan sijainen.

”Jonkinlainen ratkaisu, jossa bussi osaisi laskea koukkauksen ja pyytäisi operaattoria hyväksymään sen, voisi olla mahdollinen.”

Etäohjaus voisi mahdollistaa sen, että yksi ihminen valvoo useampaa ajoneuvoa. Tämä toisi toimintaan selvän edun nykyiseen verrattuna.

Itsenäisempi toiminta edellyttää, että robottibussi tunnistaa esteet nykyistä paremmin.

Nyt isot sadepisarat, ilmassa lentävät lehdet tai lumi voivat pysäyttää bussin, koska se ei erota näitä pieniä harmeja oikeista esteistä.

Gachan taustayhtiö Sensible 4 pyrkii parantamaan bussin kykyä erottaa todelliset esteet kohinasta.

Yhtiö pyrkii kehittämään Gachan maailman ensimmäiseksi joka sään robottibussiksi. Se aikoo liikennöidä vuoden ympäri kerätäkseen tietoja eri olosuhteista. Sensible 4 nojaa Aalto-yliopiston robotiikan tutkimuksen perinteeseen.

”Emme ole bussiyhtiö vaan ohjelmistoyhtiö”, toimitusjohtaja Harri Santamala sanoo.

”Gacha ei ole valmis tuote vaan järjestelmämme kehitysalusta. Tavoitteemme on se, että Gacha liitetään osaksi kaupunkien liikennejärjestelmiä muutamassa vuodessa.”

Varsinaiset asiakkaat ovat ajoneuvovalmistajat, joille yhtiö toivoo myyvänsä ohjelmistoaan.

 

Normaali joukkoliikenne robottibusseilla vaatii luotettavia aikatauluja, nykyistä korkeampia nopeuksia ja isompia ajoneuvoja.

Toistaiseksi kaikki Helsingissä nähdyt robottibussit ovat olleet testiajossa. Todellista liikennetarvetta niillä ei vielä kateta, vaikka uteliaita kokeilijoita on riittänyt.

Kaikki haastatellut tuntuvat uskovan etäohjauksen toteutumiseen, mutta arviot aikataulusta vaihtelevat.

Metropolian Nissin arvioi kaupallisten robottibussien olevan todellisuutta kymmenessä vuodessa, ehkä jo parissa. HSL:n Anttila arvelee robottibussien tulevan käyttöön 5–10 vuodessa.

Sensible 4:n Santamala uskoo, että etäohjattavat bussit toimivat kaupallisesti parin vuoden päästä oppilaitosten kampusten tai tehdasalueiden kaltaisilla rajatuilla alueilla.

Ensi vuonna etäohjausta pyritään kokeilemaan Helsingin Pasilassa, jos kaikki menee odotetusti.

Normaali joukkoliikenne robottibusseilla vaatii luotettavia aikatauluja, nykyistä korkeampia nopeuksia ja isompia ajoneuvoja.

Palvelulinjan kaltainen pikkubussi taas palvelee usein ihmisiä joilla on liikkumisvaikeuksia tai muita avuntarpeita. Kuljettajan läsnäolo voi olla palvelubusseissa tärkeää, vaikka ajamista valvoisi operaattori etäältä.

Yhtenä ajatuksena on väläytetty robottibussien siirtämistä kaupungeista haja-asutusalueille tilattavaksi palveluksi.

Tässä on haasteena se, että jokainen reitti täytyy ohjelmoida bussiin ennalta. Niinpä sen tekeminen kannattavaksi ei ole helppoa.

Yksi mahdollisuus on robottikauppa-auto, joka veisi kaupan, apteekin tai kirjaston syrjäisille seuduille.

Anttila kertoo Ruotsissa suunniteltavasta hankkeesta, jossa automatisoimaan linja-autojen ajot varikolla ja niiden tankkaus.

”Siinä ei tarvitse ajaa liikenteen seassa eikä kovaa, mutta voitaisiin silti säästää kuljettajilta paljon vaivaa.”

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suuri veronmaksaja Supercell huolestui: Suomi menettämässä miljoonien edestä vero­tuloja, jos verotukseen kaavailtu jätti­uudistus toteutuu

    2. 2

      Nyt puhuvat kaiken nähneet työn­tekijät: Vakavasti sairaiden nuorten mielen­terveys­ongelmia hoidetaan Helsingin seudulla väärin

      Tilaajille
    3. 3

      Daniela Yrjö-Koskinen vetää legendaarista helsinkiläisyritystä jo neljännessä polvessa: ”Tämä on kuin neljäs sisarus”

    4. 4

      ”Sivistyshistorian suurin mullistus” – Suomen perus­koulujen määrä on puolittunut alle 30 vuodessa, ja tahti uhkaa kiihtyä

      Tilaajille
    5. 5

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    6. 6

      VR kehottaa matkustajia varautumaan viivästyksiin, liikenne pääradalla yhä poikki

    7. 7

      Kaksoisolentokilpailun voittajasta ei ollut epäselvyyttä, kun kameramies löysi katsomosta oikean Teemu Selänteen

    8. 8

      Trump vertasi virkarikostutkintaa lynkkaukseen, monet järkyttyivät sanavalinnasta

    9. 9

      Lähikalaa lukuun ottamatta koulu­ruokana ei pitäisi tarjota minkään eläimen lihaa

    10. 10

      Antti Rinne, yrittäjä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    2. 2

      Suomella oli ”käsittämätön runsaudensarvi”, ja nyt se on ajamassa meitä turmioon, julistaa Björn Wahlroos

      Tilaajille
    3. 3

      Jopa miljoonalla suomalaisella on tietämättään esidiabetes, joka voi jatkua vuosia – Neljällä muutoksella sairastumisen voi estää lähes varmasti

      Tilaajille
    4. 4

      Hiilihydraattien välttely on usein turhaa, sillä kehon voi totuttaa käyttämään niitä tehokkaammin, sanoo ravitsemus­terapeutti ja antaa kolme vinkkiä

      Tilaajille
    5. 5

      EU:n komissio huolestui Rinteen hallituksen rahankäytöstä – valtiovarainministeri Lintilä: ”Pitää suhtautua vakavasti”

    6. 6

      Oslon ambulanssi­kaappaus: Molemmat epäillyt saatu kiinni, varastetusta ambulanssista löytyi haulikko ja kone­pistooli

    7. 7

      Miksi kuollut läheinen voi ilmestyä terveellekin ihmiselle? Tutkijan mukaan harha­näkyihin liittyy vaarallinen tabu

      Tilaajille
    8. 8

      Ravitsemustieteen professori hätkähti lentokentällä kaadettua aamu­konjakkia – Onko aamu­juominen erityisen suomalainen ilmiö?

    9. 9

      Henriikka Virtanen, 16, meni autokouluun suorittamaan kevytautoilijan kursseja ja hämmästyi – ”En kyllä liikenteeseen lähtisi”

    10. 10

      Väärä uskomus itsestä voi paljastaa itsetunto-ongelman, sanoo asiantuntija – Moni puhuu huonosta itsetunnosta, vaikka tarkoittaa aivan toista asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    5. 5

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    6. 6

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    7. 7

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    8. 8

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    9. 9

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    10. 10

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää