Tiede

Tutkimus: Valeuutiset luovat vale­muistoja

Tutkimukseen osallistuneet loivat valemuistoja myös uutisista, joiden valheellisuudesta heitä oli varoitettu.

Ihmiset muodostavat yllättävän helposti valemuistoja nähtyään valheellisia uutisia, selviää tuoreesta tutkimuksesta.

Tiedelehti Psychological Sciencessa julkaistussa tutkimuksessa yli 3 000 vapaaehtoiselle näytettiin valeuutisia viikko ennen Irlannin aborttilainsäädäntöä koskevaa kansanäänestystä.

Toukokuussa 2018 järjestetyssä kansanäänestyksessä irlantilaiset kumosivat maan perustuslakiin kirjatun aborttikiellon.

Tutkimuksesta uutisoi muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Vapaaehtoiset löydettiin nettikyselyn avulla. Kyselyssä kartoitettiin, aikooko henkilö ylipäätään äänestää kansanäänestyksessä ja kumman vaihtoehdon puolelle he aikovat asettua.

Sen jälkeen osallistujille näytettiin kuusi uutisjuttua, joista kaksi oli tekaistuja. Uutisissa näytettiin perustuslain aborttikieltoa vastustavia tai kannattavia henkilöitä epäilyttävissä tai suoranaisen laittomissa puuhissa.

Seuraavaksi osallistujia pyydettiin arvioimaan, olivatko he kuulleet uutisissa kuvatuista tapauksesta aiemmin ja jos olivat, mitä he muistivat niistä.

Lähes puolet osallistujista kertoi muistavansa tekaistuja tapauksia elävästikin. Osa jopa kertoi muistavansa yksityiskohtia, joita alkuperäisessä valeuutisessa ei ollut.

Niin sanotut valemuistot tukivat useimmiten vastaajan omia poliittisia näkemyksiä: aborttilain tukijat loivat valemuistoja vastustajien toiminnasta ja toisin päin.

Lopuksi osallistujille kerrottiin joidenkin juttujen olevan tekaistuja. Tutkijat myös pyysivät heitä arvioimaan, mitkä kuudesta uutisjutusta olivat heidän mielestään valeuutisia.

Osallistujia pyydettiin myös tekemään testi, jossa mitattiin heidän kognitiivisia kykyjään.

Testissä vähäisemmille pisteille jääneet eivät luoneet valemuistoja muita todennäköisemmin. He olivat kuitenkin alttiimpia luomaan valemuistoja juuri omien poliittisten näkemystensä mukaisesti: aborttilain tukijat loivat valemuistoja vastustajien toiminnasta ja toisin päin.

Tutkimuksen mukaan tämä saattaisi vihjata, että paremmilla kognitiivisilla kyvyillä varustetut ihmiset kyseenalaistavat omia ennakkoluulojaan ja uutislähteitään herkemmin.

”Tämä osoittaa, miten helppoa täysin tekaistujen muistojen luominen on huolimatta äänestäjän epäluuloisuudesta tai jopa suorasta varoituksesta, että hänelle on saatettu näyttää valeuutisia”, sanoi tutkimusta johtanut Gillian Murphy Corkin yliopistosta Psychological Sciencen verkkosivuilla.

Lue lisää: Näin helposti valemuiston voi istuttaa, kertoo muistin huippututkija

Tutkimustulokset antavat aihetta pohtia valeuutisten roolia erityisesti merkittävien ja tunnepitoisten äänestysten yhteydessä.

”Ihmiset toimivat valemuistojensa mukaisesti, ja heitä on usein vaikea vakuuttaa siitä, että valeuutiset ovat valheita”, sanoi tunnettu muistitutkija Elizabeth Loftus Kalifornian yliopistosta.

Tutkijat suunnittelevat tutkivansa valemuistojen vaikutusta brexit-kansanäänestykseen ja #metoo-liikkeeseen.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    2. 2

      Opioidikriisistä todennäköisesti miljardikorvauksiin joutuva Sacklerien perhe siirtänyt omaisuuttaan Sveitsiin

    3. 3

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    4. 4

      Ihmisiin tarttuva jänisrutto yleistyy Suomessa, tautia levittävät etenkin hyttyset

    5. 5

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    6. 6

      Vastustajan kannattajien ele liikutti vaimonsa menettäneen valmentajan kyyneliin: 92 000 katsojan stadion loisti vaaleanpunaisena

    7. 7

      Vantaalla on hautausmaa, jonka puutarhuri Heli Hyystinmäki ei ole nähnyt yhtään omaista 20 vuoteen

    8. 8

      Kersti Juva keksi suomen kieleen sanan örkki, ja nyt hän kertoo, miksi yksin­kertaistenkin sanojen kääntäminen englannista suomeen on usein moni­mutkaista

    9. 9

      Lennokki-iskut Saudi-Arabian öljyn­tuotantoon uhkaavat heiluttaa maailman­taloutta

    10. 10

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    2. 2

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    3. 3

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    4. 4

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    5. 5

      ”Pukki Pukki Pukki, sinä sinä sinä” – Teemu Pukki noussut Englannin jalka­pallon ykkös­puheen­aiheeksi, ikoninen britti­näyttelijäkin riehaantui

    6. 6

      Kersti Juva keksi suomen kieleen sanan örkki, ja nyt hän kertoo, miksi yksin­kertaistenkin sanojen kääntäminen englannista suomeen on usein moni­mutkaista

    7. 7

      Ihmisiin tarttuva jänisrutto yleistyy Suomessa, tautia levittävät etenkin hyttyset

    8. 8

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    9. 9

      Vantaalla on hautausmaa, jonka puutarhuri Heli Hyystinmäki ei ole nähnyt yhtään omaista 20 vuoteen

    10. 10

      Historian suurin tutkimus­hanke tapahtuu napajään keskelle jäätyneessä laivassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    3. 3

      15-vuotias Inka otti hatkat vuosi sitten, eikä häntä etsi enää kukaan – osa laitoksesta karanneista lapsista jää täysin heitteille

      Tilaajille
    4. 4

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    5. 5

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    6. 6

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    7. 7

      Elämme viheliäistä ja mitätöntä aikakautta, sanoo historioitsija Teemu Keskisarja – ”Hävettävää elää näin typerässä ajassa”

      Tilaajille
    8. 8

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    9. 9

      Suomella on työhullu ulkoministeri, joka lähettää alaisille sähköpostia keskellä yötä ja joka puuhasi ensitöikseen yhden rauhansopimuksen

    10. 10

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    11. Näytä lisää