Tiede

Aurinkokuntaan on iskeytynyt ulkoavaruudesta uusi komeetta: Borisov

Borisov on vasta toinen tunnistettu muualta tullut komeetta.

Ukrainalainen tähtitieteilijä Gennadi Borisov on löytänyt Jupiterin radan sisäpuolelta komeetan, joka on luultavasti peräisin aurinkokunnan ulkopuolelta.

Komeetta C/2019 Q4 tunnetaan löytäjänsä mukaan myös nimellä Borisov. Se on luultavasti muutaman kilometrin levyinen, ja sillä on kirkkaasti näkyvä huntu ja pyrstö.

Kyseessä on toinen tunnistettu tähtienvälinen komeettavieras. Ensimmäinen oli sikarinmuotoinen ’Oumuamua, jonka käynti havaittiin kaksi vuotta sitten. Se oli pienempi, vain 800 metriä pitkä. Sillä näkyi vain hento huntu eikä lainkaan pyrstöä.

Huntu ja pyrstö ovat vesihöyryä. Ne syntyvät, kun komeetan jää höyrystyy. Näin käy etenkin silloin, kun komeetta käy lähempänä lämmittävää tähteä.

Borisov tunnistettiin jostain toisesta aurinkokunnasta tulleeksi, koska sen rata ei ole ellipsi vaan hyperbeli.

Aurinkokunnan omien komeettojen rata on yleensä ellipsin muotoinen eli soikea. Ne käyvät säännöllisesti lähellä aurinkoa, singahtavat sitten pitkälle kiertomatkalle kauas planeettojen tuolle puolelle ja palaavat aina ellipsiradallaan takaisin auringon luo.

Borisov vain käy aurinkokunnassamme eikä koskaan tule takaisin. Auringon painovoiman vaikutuksesta sen rata tekee pienen kaarroksen. Matemaattisesti rataa kutsutaan hyperbeliksi.

Myös komeetan nopeus on viesti. Komeetat kiihdyttävät vauhtiaan lähellä aurinkoa ja hidastavat kaukana auringosta. Borisovin nopeus on selvästi suurempi kuin muilla kappaleilla, jotka kiertävät aurinkoa samalla etäisyydellä.

Tämä tarkoittaa, että se on luultavasti peräisin aurinkokunnan ulkopuolelta ja jatkaa matkaansa tähtienväliseen avaruuteen. Auringon painovoima vinksauttaa hieman Borisovin rataa, mutta ei riitä pyydystämään Borisovia aurinkokuntamme komeettaperheeseen.

Gennadi Borisov havaitsi kohteen ensimmäisen kerran 30. elokuuta Krimin niemimaalla CrAO-observatoriossa ja uudestaan kaksi päivää myöhemmin. Sen jälkeen muutkin tähtitieteilijät ovat useaan otteeseen varmistaneet havainnon.

’Oumuamua havaittiin vasta kun se oli jo loitontumassa Auringosta. Borisov sen sijaan havaittiin hyvissä ajoin, joten tähtitieteilijöillä on nyt hyvin aikaa tutkia sitä.


Näyttävän pyrstön spektriä analysoimalla voidaan päätellä, mitä alkuaineiden isotooppeja pyrstöstä löytyy. Eri isotooppien atomeissa on eri määrä neutroneita. Alkuaineiden isotooppisuhteet vaihtelevat aurinkokunnittain.

Saanemme siis vielä tietää, minkälaisia alkuaineiden isotooppisuhteita on Borisovin kotiaurinkokunnassa. Silti on vaikeaa ja ehkä mahdotonta vastata kysymykseen, mistä aurinkokunnasta Borisov on kotoisin.

Euroopan avaruusjärjestön mukaan Borisov käy lähimmillään 300 miljoonan kilometrin päässä Auringosta eli Marsin ja Jupiterin radan välissä.

Borisovin etäisyys Maahan on lyhimmillään joulukuun lopussa. Se on silloin 290 miljoonan kilometrin päässä eli noin kaksi kertaa niin kauakana kuin Aurinko.

Rata tarkentuu vielä, ja mahdollisesti Borisov voi koukata Marsin radan sisäpuolellakin. Joka tapauksessa se matkaa varsin kaukana Maasta.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomalaiset turistit ovat ”yleensä parhaita asiakkaita”, ja thaimaalaisen lomasaaren yrittäjät kertovat, mistä se johtuu

    2. 2

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    5. 5

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    6. 6

      Suomenlinnassa on halvempaa asua kuin Mellunmäessä, nyt vuokria yritetään korottaa

    7. 7

      Suvi Auvinen oli vuosia Suomen tunnetuin anarkisti, mutta nyt hän tekee töitä kokoomusvaikuttajien viestintätoimistossa

      Tilaajille
    8. 8

      Pirkka-Pekka Petelius lakkasi olemasta hauska ja hakeutui eduskuntaan niin synkistä syistä, että niistä on tuskaista puhua

      Tilaajille
    9. 9

      Boris Johnson lähetti brexitin lykkäys­pyynnön EU:lle, mutta jätti sen allekirjoittamatta

    10. 10

      Espoossa on kummallinen betonirakennelma, jota käytettiin yhden kerran 40 vuotta sitten: Mihin Mankin aaveraide johtaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Boris Johnson lähetti brexitin lykkäys­pyynnön EU:lle, mutta jätti sen allekirjoittamatta

    2. 2

      Korkeushypyn entinen maailmanmestari Patrik Sjöberg alkoholisoitui ja muutti mökkiin metsän keskelle

    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    5. 5

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    6. 6

      Uusi bisnes rantautuu Tallinnasta Suomeen – ”Jokainen nuori virolais­yrittäjä haluaa Helsinkiin”

    7. 7

      Yhä useampi suomalainen asuu täydellisessä eristyksessä – Muoniolainen kalastaja Jopi Saari on asunut vuosi­kymmeniä syrjässä ilman puolisoa tai ystäviä, ensi vuodelle hänellä on yksi toive

      Tilaajille
    8. 8

      Eksyykö kävijä Triplaan? Arkkitehti ilahtui ja pettyi uudesta kauppakeskuksesta

    9. 9

      Kaupasta voi löytää vaatteita, jotka kestävät jopa eliniän – Näin tunnistat pitkä­ikäisen vaatteen ja vältät virheet, jotka kuluttavat sitä

      Tilaajille
    10. 10

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    8. 8

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    9. 9

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    10. 10

      Junasta noussut muukalainen ojensi Tiia Maria Saarelle yhtäkkiä rakkaudentäyteisen kirjeen: ”Kyllähän minulla kyyneleet tulivat silmiin”

    11. Näytä lisää