Tiede

Tutkimus: Molempien puolisoiden tyytymättömyys avioliittoon kasvaa, kun naisen seksuaalinen halu vähenee

Miehen ja naisen seksuaalisen halun epäsuhta näyttää olevan melko normaalia.

Ero puolisoiden seksin halussa vähentää avio-onnea, osoittavat yhdysvaltalaiset psyko­logian tutkijat.

Juuri avioliiton solmineita pareja seuranneessa tutkimuksessa huomattiin, että naisen muttei miehen halun väheneminen lisäsi molempien tyytymättömyyttä suhteeseen.

Tutkimuksen alussa pariskunnat olivat juuri menneet naimisiin.

Osaa seurattiin vuoden ajan, osaa neljä vuotta. Seuranta-aikana heiltä selvitettiin seksihaluja, seksin määrää, tyytyväisyyttä suhteeseen, stressiä, masennusoireita ja saatuja lapsia.

 

Naisen halut hiipuvat ja miesten pysyivät ennallaan neljän vuoden avioliiton aikana.

Naisten seksuaaliset halut olivat alkuaankin pienemmät kuin miesten, mutta ne vähenivät entisestään avioliiton kuluessa. Miesten halut pysyivät keskimäärin samalla tasolla koko ajan huolimatta siitä, oliko pariskunta saanut lapsen.

Lapsen saanti osittain selitti naisten seksihalujen hiipumista muttei kokonaan. Naisilla halu väheni myös lapsettomissa pariskunnissa.

”Lasten saanti ei näytä olevan pää- tai ainoa syy sukupuolten erilaiselle seksuaalisen halun vähenemiselle”, sosiaalipsykologian professori James McNulty ja kumppanit päättelevät tutkimuksessaan.

Floridan osavaltionyliopiston tutkijat kysyivät osallistujilta seksuaalisesta halusta ylipäänsä sekä omaan puolisoon kohdistuvasta halusta. Molemmilla mittareilla naisen halut hiipuivat ja miesten pysyivät ennallaan neljän vuoden avioelämän aikana.

 

Naisen halun väheneminen ei vähentänyt seksikertoja.

Naisen halun vähetessä sekä naisen että miehen tyytymättömyys avioliittoon kasvoi.

Syysuhde oli juuri tämä eikä se, että ensin olisi tullut tyytymättömyys.

Pariskuntien seurannasta saattoi nähdä, että seksihalujen väheneminen ennusti myöhempää tyytymättömyyttä eikä päinvastoin.

Tarkempi analyysi osoitti, että naisen halun väheneminen näyttää johtavan molemmilla seksuaaliseen tyytymättömyyteen. Tämä puolestaan kasvattaa tyytymättömyyttä itse suhteeseen.

Yllättävältä voi vaikuttaa se, että naisen halun väheneminen ei kuitenkaan vähentänyt seksikertoja.

Toisin sanoen jotkut naiset ilmeisesti harjoittivat miehensä kanssa seksiä vaikkei se heitä haluttanut.

Tämä saattaa tutkijoiden mukaan heikentää molempien avio­puolisoiden tyytyväisyyttä seksielämäänsä.

Syytä naisten ja miesten seksihalujen erkanemiseen tutkimus ei selvittänyt. Tutkijat kuitenkin pohtivat evoluutio­psykologista selitystä sille, miksi naisen halu hiipuu.

Naisen seksuaalista aktiivisuutta voi näet pitää vireillä pyrkimys varmistaa miehen sitoutuminen paitsi suhteeseen myös lasten hoitamiseen.

Kun avioliiton myötä miehen sitoutuminen on varmistunut, halulle ei ole enää samanlaista tarvetta kuin suhteen alussa.

Mahdollinen on myös kulttuuriin liittyvä selitys. Kenties naiset mukautuvat stereo­typiaan, jonka mukaan naiset haluavat seksiä vähemmän kuin miehet.

Oli miten oli, tutkijat uskovat pariskuntien hyötyvän sen tiedostamisesta, että miehen ja naisen seksuaalisen halun epäsuhta on aika normaalia.

Epäsuhta voi silti kiristää tunnelmaa suhteessa, ja silloin tilanteeseen voi hakea apua vaikka pariterapiasta.

Tutkimuksen julkaisi Annals of Sexual -tiedelehti. Sen ennakkoversion voi lukea Research­gate-palvelusta.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    2. 2

      Björn Wahlroosilla on asiaa: Hyvinvointi­valtion puolustajat, kiinnittäkää turvavyönne

      Tilaajille
    3. 3

      Jopa miljoonalla suomalaisella on tietämättään esidiabetes, joka voi jatkua vuosia – Neljällä muutoksella sairastumisen voi estää lähes varmasti

      Tilaajille
    4. 4

      Ravitsemustieteen professori hätkähti lentokentällä kaadettua aamu­konjakkia – Onko aamu­juominen erityisen suomalainen ilmiö?

    5. 5

      Hiilihydraattien välttely on usein turhaa, sillä kehon voi totuttaa käyttämään niitä tehokkaammin, sanoo ravitsemus­terapeutti ja antaa kolme vinkkiä

      Tilaajille
    6. 6

      Miehet katoavat työmarkkinoilta, eikä kukaan tiedä minne – olisiko syynä miehen kunnia?

    7. 7

      Syyttäjä: Pysäköinninvalvoja seisoi auton edessä, Jukurien pomo Jukka Toivakka kiihdytti voimakkaasti liikkeelle

    8. 8

      Hukkaako säästeliäs rahansa? Nollakorkojen maailma kurittaa vanhoihin oppeihin nojaavia kotitalouksia

      Tilaajille
    9. 9

      Runoilija Aila Meriluoto on kuollut – ”Hauska, rohkea ja sisukas nainen” ja sodanjälkeisen henkisen ilmapiirin sanoittaja

    10. 10

      Miksi kuollut läheinen voi ilmestyä terveellekin ihmiselle? Tutkijan mukaan harha­näkyihin liittyy vaarallinen tabu

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    2. 2

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    3. 3

      HS haastatteli kurdien mielenosoituksen osallistujia: näin tilanne kärjistyi

    4. 4

      Poliisien etujärjestön puheen­johtaja ihmettelee, missä roolissa Ohisalo teki selvitys­pyynnön mielen­osoituksista – myös opposition edustajilta arvostelua

    5. 5

      Mitä jos keinotekoiset aivot tajuavat olevansa olemassa? Tutkijat huolestuivat laboratorioissa kasvatetuista miniaivoista

    6. 6

      Kotityöt kasautuvat naisille miesten tajuamatta – Helsinkiläispari jakaa työt tasan: ”Excel on nostanut tyytyväisyyttäni enemmän kuin kosinta”

      Tilaajille
    7. 7

      Thaimaan kuningas erotti ainoan jalkavaimonsa: syyksi kerrottiin ”karkea niskoittelu” ja kuningattareen liittyvä valtapeli

    8. 8

      Ravitsemustieteen professori hätkähti lentokentällä kaadettua aamu­konjakkia – Onko aamu­juominen erityisen suomalainen ilmiö?

    9. 9

      Jopa miljoonalla suomalaisella on tietämättään esidiabetes, joka voi jatkua vuosia – Neljällä muutoksella sairastumisen voi estää lähes varmasti

      Tilaajille
    10. 10

      ”Lääkekannabis on toiveiden tynnyri”, sanoo Fimean ylitarkastaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    5. 5

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    6. 6

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    7. 7

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    8. 8

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    9. 9

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    10. 10

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää