Tiede

Tutkijat: Otsoniaukko saattaa tänä vuonna olla pienempi kuin koskaan 1980-luvun jälkeen

Maapalloa suojaavan otsonin varjelu on ilmastopolitiikan suurimpia onnistumisia.

Ilmasto lämpenee vääjäämättömästi, mutta lämpenemisen pysäyttämiseen tarvittavat toimet etenevät hitain askelin.

Ihmiskunta on jo kertaalleen yhteistyöllä onnistunut torjumaan planeetan elonkehää uhkaavan katastrofin. Otsonikerroksen toipuminen cfc-yhdisteiden aiheuttamasta tuhosta osoittaa, että asioille voi tehdä jotain, jos tahtoa löytyy.

Otsonikato oli yksi 1980–1990-lukujen suurimpia kauhukuvia. Kun tutkijat ensi kertaa havaitsivat valtavan aukon otsonikerroksessa Etelämantereen yllä vuonna 1985, he eivät uskoneet mittalaitteitaan. Planeetan pintaa uv-säteilyltä suojaava otsonikerros oli ohentunut 70 prosenttia aiemmista mittauksista.

Otsonikerroksen tuhoutumisen ennustivat Kalifornian yliopiston kemistit jo vuonna 1974. Mario Molina ja Sherwood Rowland huomasivat, että suihkepulloissa ja kylmälaitteissa käytetyt kloorifluorihiilivedyt kulkeutuvat korkealle ilmakehään, jossa Auringon säteily pilkkoo niitä atomeiksi.

Vapautuvat klooriatomit reagoivat sitten herkästi otsonimolekyylien kanssa ja pilkkovat edelleen otsonia hajalle. Yksi ainoa stratosfääriin päätynyt klooriatomi voi hajottaa 100 000 otsonimolekyyliä.

Nature-tiedelehdessä julkaistussa uraauurtavassa artikkelissaan Molina ja Rowland laskivat, että otsonikerroksen sietokyky cfc-yhdisteille eli freoneille on hyvin rajallinen.

Kaksikko sai havainnostaan kemian Nobel-palkinnon vuonna 1995 yhdessä Paul Crutzenin kanssa, joka jo aiemmin oli laskenut, miten typen oksidit reagoivat ilmakehässä otsonin kanssa.

 

Jos otsonikerros puristettaisiin maan pinnan paineeseen, siitä tulisi vain kolmen millimetrin paksuinen kerros.

Otsonikerros on 15–30 kilometrin korkeudessa, ja otsonimolekyylejä on taivaalla erittäin vähän, vain muutamia tilavuuden miljoonasosia. Jos otsonikerros puristettaisiin maan pinnan paineeseen, siitä tulisi vain kolmen millimetrin paksuinen kerros.

Otsoni imee itseensä Auringon ultraviolettisäteilyä ja suojaa näin maanpäällisiä olentoja säteilyn aiheuttamilta dna-vaurioilta. On arvioitu, että jos otsonikerrosta ei olisi lainkaan, elämä maan päällä ei nykymuodossaan olisi mahdollista. Kenties elämää olisi vain syvissä merissä ja järvissä.

Kun valtava otsoniaukko havaittiin Etelämantereen yllä, tilanteen vakavuus tajuttiin nopeasti. Vuonna 1987 solmittiin otsonia tuhoavien yhdisteiden käytön kieltävä Montrealin sopimus, johon nykyään ovat sitoutuneet lähes kaikki maailman valtiot.

 

Otsonikerros olisi saattanut tuhoutua kokonaan tämän vuosisadan loppuun mennessä.

Freonikaasujen hajoaminen ilmakehässä ottaa aikansa, jopa tuhat vuotta, mutta niiden määrä on vähentynyt ja otsonikerros on alkanut toipua. Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan tutkijat ovat laskeneet, että jollei cfc-yhdisteitä olisi kielletty, otsonikerros olisi saattanut tuhoutua kokonaan tämän vuosisadan loppuun mennessä.

EU:n ilmakehän seurantapalvelun tutkijoilla on nyt hyviä uutisia. Otsoniaukko muodostuu joka vuosi Etelämantereen ylle näihin aikoihin, kun eteläisen pallonpuoliskon kevät alkaa ja Aurinko lämmittää yläilmakehän molekyylejä.


Tänä vuonna aukko näyttää kuitenkin jäävän pienemmäksi vuosikymmeniin.

”Aukko on tasaantunut parin viime päivän aikana, mutta ennusteemme mukaan se pysyy pienenä tämän viikon ja uskomme, että tämänvuotinen otsoniaukko on yksi pienimmistä, jonka olemme nähneet 1980-luvun puolivälin jälkeen”, kertoo CAMS-seurantapalvelun vanhempi tutkija Antje Inness tiedotteessa.

Otsoniaukko oli suurimmillaan vuonna 2000, jolloin se kattoi kolme kertaa Yhdysvaltojen kokoisen alueen, 28,4 miljoonaa neliökilometriä. Sen koko vaihtelee vuosittain, ja suurena vaikuttavana tekijänä on ilmakehän dynamiikka.

Viime vuonna tähän aikaan aukon koko oli yli 20 miljoonaa neliökilometriä, kun syksyllä 2017 se oli kymmenisen miljoonaa neliökilometriä.

Tällä viikolla otsonikerros on merkittävästi ohentunut vain viiden miljoonan neliökilometrin alueelta.

Otsonikerros ohenee aina voimakkaimmin juuri Etelämantereen yllä, sillä eteläisen pallonpuoliskon talvella syntyvä polaaripyörre eristää etelänavan yläpuolisen ilmamassan ja antaa sen jäähtyä hyvin kylmäksi.

Alle 78 pakkasasteessa stratosfääriin syntyy jääkiteistä sekä otsonille haitallisista molekyyleistä koostuvia helmiäispilviä. Näissä pilvissä cfc-yhdisteet ja muut kemikaalit pilkkoutuvat vapaaksi klooriksi ja esimerkiksi bromiksi, jotka sitten aktivoituvat, kun Aurinko alkaa taas etelän kevään tullen lämmittää yläilmakehää.

 

Cfc-yhdisteitä on viime vuosina havaittu jälleen vuotavan ilmakehään.

Tänä vuonna otsoniaukon kutistuminen johtuu tutkijoiden mukaan stratosfäärin yllättävästä lämpenemisestä, joka häiritsee polaaripyörrettä ja vähentää helmiäspilvien muodostumista. Vielä ei voida sanoa, liittyykö tämä ilmastonmuutokseen.

Otsonikerrosta tuhoavien yhdisteiden kielto on joka tapauksessa tepsinyt. YK ennusti uusimman tutkimustiedon perusteella viime vuonna, että otsonikerros saattaa toipua ennalleen keskisillä leveysasteilla 2030-luvulla ja napa-alueilla 2060-luvulla, jos haitalliset yhdisteet saadaan pidettyä pois ilmakehästä.

Cfc-yhdisteitä on viime vuosina kuitenkin havaittu jälleen vuotavan ilmakehään. Syypääksi on epäilty Kiinaa, jossa CFC-11-yhdistettä käytetään yhä laittomasti ponnekaasuna rakennustöissä käytettävissä uretaanieristepulloissa.

Kiinan lisäksi vuotoja voi tulla myös Intiasta, Afrikasta ja Etelä-Amerikasta, jossa valvonta on heikompaa.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    3. 3

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    4. 4

      Elisa Wirkkalan remontoimat ja sisustamat asunnot menevät kaupaksi nopeasti, ja nyt hän paljastaa vinkkinsä

      Tilaajille
    5. 5

      Kuusihenkinen perhe odotti vuosia maailmanloppua maatalon kellarissa Hollannissa – Vanhin poika pakeni kylän pubiin ja pyysi apua

    6. 6

      ”Ei erityistä syytä hoivapaikalle”, totesi Kirkkonummen kunta – Samana päivänä monisairas 84-vuotias isoäiti kuoli

    7. 7

      HS-analyysi: Trumpin päätös hylätä kurdit aiheutti myhäilyä Moskovassa, jossa voittoja lasketaan tulleen kolme

      Tilaajille
    8. 8

      Alkoiko Iphonesi akku tyhjentyä pikavauhtia, kun päivitit puhelimen käyttöjärjestelmän? Tästä on kyse

    9. 9

      Sata vuotta sitten syntynyt venäläisnainen sävelsi ankaraa musiikkia, haukkui sen esittäjiä, hylkäsi Šostakovitšin kosinnat ja nousi lopulta maailmansuosioon

    10. 10

      Yahoon tarinan loppuun vienyt Marissa Mayer: ”Olen hyvin ylpeä siitä, mitä saavutimme”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuusihenkinen perhe odotti vuosia maailmanloppua maatalon kellarissa Hollannissa – Vanhin poika pakeni kylän pubiin ja pyysi apua

    2. 2

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    3. 3

      Vapaa seksi ja huumesekoilut jättivät jäljet paratiisisaaren lapsiin, yksi Hydran hippiajan lapsista oli Leonard Cohenin kasvattivauva

      Tilaajille
    4. 4

      Moni haksahtaa lisäravinteisiin, vaikka hyödyt ovat usein olemattomia – Nämä harvat lisäravinteet ovat oikeasti hyödyksi

    5. 5

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    6. 6

      Petra Wilkman löysi Sipoon metsästä herkkusuiden himoitseman 3,5-kiloisen sienen: ”Olin jo melkein autolla, mutta sitten käännyin takaisin”

    7. 7

      Alkoiko Iphonesi akku tyhjentyä pikavauhtia, kun päivitit puhelimen käyttöjärjestelmän? Tästä on kyse

    8. 8

      Helsingin yliopiston ravintolat lopettavat naudanlihan tarjoilun

    9. 9

      Kun laki kielsi tyttöjen sukuelinten silpomisen, kenialaiset alkoivat silpoa yhä nuorempia: ”Normaali osa naisen elämää”, sanoo ylpeä ympärileikkaaja

      Tilaajille
    10. 10

      Myynnissä oleva satavuotias kivilinna näyttää petollisen halvalta: Kunnon remonttiin voi upota satakertainen summa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    5. 5

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    6. 6

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    7. 7

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    8. 8

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    9. 9

      Miksi ennakkosuosikkina pidettyä Greta Thunbergia ei valittu Nobelin saajaksi? HS käy läpi neljä mahdollista syytä

    10. 10

      Väite kaurajuomien kaurattomuudesta ja niiden sisältämästä palmuöljystä synnytti pienen kohun – Selvitimme, mitä kauratuotteissa on ja ovatko ne ympäristöystävällisiä

    11. Näytä lisää