Tiede

Mars-laskeutuja Insightin iskuvasara ”myyrä” tunkeutuu taas syvemmälle planeetan pinnan alle

Myyräksi sanottu laite pyrkii nyt viiden metrin syvyyteen. Siellä se mittaisi sisuksen lämpöä.

Yhdysvaltain avaruushallinnon Mars-laskeutujan iskuvasara on saatu lopulta kuntoon.

Insight-laskeutujan laite tunkeutui Marsin maaperään vaatimattomat kaksi senttimetriä viime viikolla. Nasa ilmoitti iskuvasaran onnistuneesta korjauksesta torstaina.

Kaksi senttimetriä ei ole paljon, mutta hyvä alku. Iskuvasara on alun perin suunniteltu tunkeutuvaksi viiden metrin syvyyteen. Jos ja kun se tunkeutuu näin syvälle, se mittaa Marsin­ maaperän lämpötilaa.

Lämpö Marsin pinnan alla muutaman metrin syvyydessä kielii, millainen punainen planeetta oli nuorena. Kiinnostavaa on, syntyivätkö naapurukset Maa ja Mars samalla tapaa yli 4,5 miljardia vuotta sitten.

Iskuvasaraa on hakattu yli 220 kertaa Marsin pintaan. Laitetta on käytetty kolmessa eri jaksossa.

Iskuvasara tunnetaan myös nimellä ”myyrä”. Sen pitäisi jo olla metrien syvyyksissä, koska sen ensi-iskut Marsissa lyötiin jo helmikuussa 2019.


Kaivautuminen kohtasi kuitenkin heti ongelmia. Lennonjohto joutui toteamaan, että Marsin maaperä olikin yllättävän lujaa heti pinnan alla. Vasaran tie tyssäsi heti alkuunsa.

Insight-laskeutujan kamerat on nyt suunnattu kohti paikkaa, johon laskeutujan robottikäsi sijoitti jo helmikuussa vasaran. Kuvat osoittavat, että myyrä todella on uponnut syvemmälle. Sen taival vie kuitenkin selvästi enemmän aikaa kuin suunniteltiin.

Vasaran käytössä edettiin, kun sen kopiota ensin testattiin kesän aikana Maan päällä useaan­ otteeseen.

Insinöörit päättelivät, että myyrä tarvitsee tukea päästäkseen syvemmälle. Ilman sitä vasara vain pomppii paikallaan.



Nasan insinöörit tajusivat, että he voivat painaa Insightin näytekauhaa robottikäsivarrella myyrän yläosaa vasten. Tämä tarjoaa vasaran iskulle painetta.

”Myyrä etenee taas. Näyttää siltä, että edessä ei ole isoa kiveä”, iloitsi iskuvasaraa kehittänyt tutkija Tilman Spohn Saksan ilmailu- ja avaruuskeskuksesta. Se rakensi ja toimitti koko vasaran antureineen osaksi Insight-laskeutujaa.

”Tämä on hieno uutinen! Myyrä jatkaa nyt möyrimistä”, Spohn sanoi.

Insightin lennonjohdossa testattiin maassa olevalla laitteen kopiolla, mitä tehdä, jos myyrä ei enää pääse syvemmälle.

Robottikäden ja kauhan avulla voidaan ehkä kaataa lisää Marsin pintamaata vasaran kohdalle. Näin vasara saisi vielä lisää painetta iskuihin.


Jos muita vaihtoehtoja ei ole, insinöörit asettavat robotti­käsivarren kauhan vielä enemmän suoraan iskuvasaran ylä­osan päälle.

Samalla yritetään välttää vahingoittamasta liekaa, joka siirtää Insightista virtaa koko kaivaukseen. Sama lieka myös välittää pinnan alta mittatietoja Insightin tietokoneelle.

”Myyrällä on vielä pitkä tie, mutta olemme nyt innoissamme, kun se kaivautuu syvemmälle”, sanoo Nasan tiedotteessa Troy Hudson. Hän johti ryhmää, joka elvytti iskuvasaran.

Nasan Insight laskeutui Marsin Elysiumin tasangolle 26. marraskuuta 2018.

Insightissa on lämpö- ja tuulimittarit ja laite, joka mittaa Marsin huojuntaa sekä seismometri ja robottikäsi näytekauhoineen. Tällä kertaa laitteessa ei ole pyöriä. Se ei siis ole mönkijä.

Nasa vertaa Insightin tehtäviä Marsin terveystarkastukseen. Pienen henkilöauton kokoinen laskeutuja mittaa planeetan ”elintoimintoja”, eli punaisen planeetan tärähtelyjä ja lämpövirtauksia pinnan alla.

Insight on lokakuun lopulla mitannut ympäristöään Marsin tasangolla jo yli 320 Marsin päivää. Yksi Marsin päivä on 24 tuntia ja 37 minuuttia.

Laskeutuja on lähettänyt Maahan yli 3 100 kuvaa. Insightin mittalaitteiden on määrä kerätä tietoja Marsin pinnalta vuoden 2020 loppuun asti.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Trump jäi ensi kertaa verekseltään kiinni, sanoo tutkija EU-lähettilään todistuksesta – ”Mies joka näki läheltä, mitä tapahtui, kertoo nyt kaiken”

    2. 2

      Ajat muuttuvat myös britti­hovissa, ja nyt prinssi Andrew saa nyt mennä

    3. 3

      Uutissuomalainen: Omistaja­ohjaus­ministeri Paatero väläyttää Postin pilkkomista

    4. 4

      Yli sata vuotta vanhat Signe Branderin Helsinki-kuvat loistavat nyt väreissä, algoritmin ehostamia teoksia ilmestyy päivittäin automaattisesti Twitteriin

    5. 5

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    6. 6

      EU-lähettiläältä raskas todistus Trumpia vastaan – odotettu kuuleminen murensi republikaanien puolustusta virkarikos­tutkinnassa

    7. 7

      Hallituksen budjetti vie laskelman mukaan Suomesta 5 000 työpaikkaa – ”En muista koskaan nähneeni tällaista”, sanoi kokoomuskonkari Ben Zyskowicz

    8. 8

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    9. 9

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    10. 10

      Testissä kymmenen tuhtia amaroneviiniä – Kärkeen kiilasi yksi halvimmista

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    3. 3

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    4. 4

      Kristiina Sandberg vapautui vankilasta mutta törmäsi digitaaliseen muuriin: ”Tuli sellainen olo, että ei tästä mitään tule”

    5. 5

      Yli sata vuotta vanhat Signe Branderin Helsinki-kuvat loistavat nyt väreissä, algoritmin ehostamia teoksia ilmestyy päivittäin automaattisesti Twitteriin

    6. 6

      Testissä kymmenen tuhtia amaroneviiniä – Kärkeen kiilasi yksi halvimmista

      Tilaajille
    7. 7

      HS-analyysi: Finanssivalvonta antoi eläkemiljardien hoitajille viimeisen varoituksen

    8. 8

      Hallituksen budjetti vie laskelman mukaan Suomesta 5 000 työpaikkaa – ”En muista koskaan nähneeni tällaista”, sanoi kokoomuskonkari Ben Zyskowicz

    9. 9

      HS-analyysi: Macronin kommentti aivo­kuolleesta Natosta sai Merkeliltä ennen­kuulumattoman vastauksen

    10. 10

      Trump jäi ensi kertaa verekseltään kiinni, sanoo tutkija EU-lähettilään todistuksesta – ”Mies joka näki läheltä, mitä tapahtui, kertoo nyt kaiken”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    3. 3

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    4. 4

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    5. 5

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    11. Näytä lisää