Tiede    |   Lasten tiedekysymykset

Tietävätkö eläimet, että muut eläimet voivat syödä ne?

Lasten tiedekysymyksissä pohditaan myös, mitä on Auringon takana, miksi suu aukeaa haukotellessa niin paljon, miten vesi syntyy ja miksi porkkana on kova.

Tietävätkö eläimet, että muut eläimet voivat syödä ne?

Saaga Pihko, 4

Ei ole tietoa, ymmärtävätkö eläimet, miksi pitää paeta tai mitä tapahtuu, jos pakeneminen epäonnistuu.

Muita eläimiä syöviä otuksia kutsutaan pedoiksi. Ensin pedon on saatava ateriansa kiinni.

Kun kotikissa kulkee puutarhassa, lähipuiden linnut hermostuvat havaitessaan pedon. Ne varoittavat uhkaavasta vaarasta kovaäänisellä tirskutuksella. Linnut varoittavat kissasta riippumatta siitä, onko kissa saalistusretkellä tai kuljeskeleeko ulkona muuten vain.

Kissa tunnetaan tehokkaana saalistajana, mutta se onnistuu vain joka kolmannella yrityksellä. Tehtävän vaikeus johtuu siitä, että saaliseläimet ovat koko ajan varuillaan.

Muiden antamat hälytykset lisäävät varovaisuutta. Poikkeava ääni tai yllättävä liike saa pihapuun lintuparven pyrähtämään siivilleen. Lintujen ei kannata jäädä katsomaan, mistä ääni tai liike johtui. Pakoon on paras lähteä heti.

Pelko on synnynnäinen tunne, joka pitää eläimet valppaina ja saa ne välttämään epäilyttäviä asioita. Pelko auttaa niitä pysymään hengissä.

Myös ihminen on eläin, mutta erilainen kuin muut. Ihminen hoitaa ja kasvattaa esimerkiksi lehmiä omaksi ruoakseen.

Lehmillä on nimi, niitä taputetaan ja harjataan. Hyvin kohdellut eläimet eivät pelkää hoitajiaan. Ne kiintyvät ihmisiinsä, mutta tuskin tietävät, että tulevat lopulta syödyiksi.

Outi Vainio

Eläinlääketieteellisen

farmakologian professori

Helsingin yliopisto


Mitä on Auringon takana?

Topi Pulkkinen, 3

Näemme Auringosta vain puolet kerrallaan. Sillä on siis myös meiltä piiloon jäävä puoli, jota emme aina näe.

Aurinko kuitenkin pyörii itsensä ympäri suurin piirtein kerran kuukaudessa. Odottamalla aina pari viikkoa alamme nähdä toisenkin puolen. Molemmat puolet näyttävät myös käytännössä samanlaisilta.

Maa kiertää Auringon ympäri kerran yhden vuoden aikana. Näin ollen Aurinko on Maasta nähden eri suunnassa eri vuodenaikoina. Sen taakse jää aina osa tähtitaivaasta, emmekä myöskään näe muita samalla suunnalla sijaitsevia tähtiä. Auringon kirkkaus estää niiden näkymisen.

Nyt syksyllä emme näe Neit­syen tähdistöä. Loka- ja marraskuun taitteessa Aurinko siirtyy peittämään Vaa’an tähdistöä.

Pääosin Auringon takana on aina samaa kuin kaikissa muissakin suunnissa ympärillämme: tyhjää avaruutta.

Teemu Willamo

tähtitieteen

tohtorikoulutettava

Helsingin yliopisto


Miksi suu aukeaa suureksi haukotellessa?

Metsä-Tiuhdit-ryhmä, päiväkoti Valkea, Helsinki

Ihmisten ja muiden eläinten haukottelun vaiheet etenevät automaattisesti tietyn kaavan mukaan. Haukotuksen vaimentaminen pitämällä tietoisesti suuta kiinni on aika vaikeaa.

Ei tiedetä ihan tarkalleen, miksi ihmisten ja muiden eläinten suu aukeaa haukotellessa suureksi. Sille on esitetty kolme selitystä.

Tiedetään, että kun suu au­keaa, monien eläinten kaulavaltimo ärsyyntyy. Tämä lisää eräiden tutkimusten mukaan aivojen vireystilaa.

Suun avaaminen voi myös helpottaa aivojen hapen saantia ja laskea lämpötilaa.

Tutkimusten mukaan haukotuksella on tärkeä rooli myös ryhmässä. Monet eläimet voivat haukotella eri tilanteissa eri tavoin, jolloin ryhmä alkaa käyttäytyä tilanteeseen sopivalla tavalla. Varuillaanolosta kielivä haukotus on usein erilainen kuin kaikki on hyvin -haukotus.

Tiina-Kaisa Kukko-Lukjanov

fysiologian yliopistonlehtori ja erikoistutkija

Helsingin yliopisto


Miten vesi syntyy?

Tiitus Tuunanen, 5

Maapallolla vettä syntyy ja tuhoutuu jatkuvasti osana luonnon kiertokulkua.

Kasvit sitovat itseensä vettä ja hiilidioksidia, jota on ilmassa. Kasvit muuttavat veden ja hiili­dioksidin auringonvalon voimalla energiaksi, kuten sokereiksi.

Myöhemmin, kun kasvi palaa tai hajoaa, tämä sidottu energia vapautuu, jolloin vapautuu vettä ja hiilidioksidia.

Palaminen voi olla nopeaa, kuten puun palaminen nuotiossa. Palaminen voi olla myös hidasta. Esimerkiksi puun lahoaminen metsässä on hidasta palamista, josta myös vapautuu vettä ja hiilidioksidia luontoon.

Veteen liittyy myös kysymys siitä, miten maapallon vesi on alun perin syntynyt. Tiedämme, miten vesi syntyy kahden alkuaineen, vedyn ja hapen yhdistyessä.

Emme kuitenkaan ole varmoja siitä, miksi maapallolla varsin iso määrä hapesta ja vedystä on yhdistynyt vedeksi.

Ilkka Kilpeläinen

orgaanisen kemian professori

Helsingin yliopisto


Miksi porkkana on kova?

Visa Kinnunen, 3

Porkkana, peruna, punajuuri ja kaikki muut maan sisällä kasvavat vihannekset eli juurekset ovat kovia. Porkkanan juuren pitää pystyä tunkeutumaan syvälle maan sisään hiekkaisessa maassa.

Jos porkkana olisi pehmeä, se ei pystyisi kasvamaan leveyttä painavan maa-aineksen seassa.

Jos porkkanat ja juurekset pehmenisivät maassa tomaatin kaltaisiksi, ne litistyisivät lyttyyn mullan painon takia.

Mutta jos porkkana kasvaisi suolla märän ja pehmeän turpeen seassa­, sen ei tarvitsisi olla niin kova.

Elävät eliöt, myös porkkanat, koostuvat miljoonista tosi pienistä soluista. Porkkanalla näiden solujen seinämät ovat kovia.

Porkkana sisältää myös paljon kuituja, jotka ovat melko kovia.

Porkkanassa on melko vähän vettä. Senkin takia se on melko kova.

Porkkanat ovat joskus myös pehmeitä. Kun ne keitetään tai muuten kypsennetään, ne pehmenevät, koska niiden solujen rakenteet osittain hajoavat.

Hampaille ja leukaluustolle tekee hyvää, kun järsii välillä jotain kovaa, kuten raakaa porkkanaa.

Pertti Pehkonen

ylipuutarhuri

Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Moskovalaisesta arkistosta löytyi 53 laatikollista tietoa ”likvidoiduista punasuomalaisista”

    2. 2

      Näin Suomi juhli Huuhkajien historiallista EM-kisapaikkaa: Manta peittyi ihmisistä, tuntemattomatkin halailivat

    3. 3

      Kotiväkivalta lisääntyi Venäjällä, kun sitä säätävä laki lieveni – HS:n erikoisartikkelissa tavataan naisia, joilta tatuoijat ovat piilottaneet arvet

      Tilaajille
    4. 4

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    5. 5

      Huuhkajien menestys rakentui vaivihkaa, mutta varmasti ja yllättävän nopeasti – tilastot kertovat, miten peli parani viime vuosina

    6. 6

      Kontulan maine on vanhentunut ja ansaitsematon, sanoo Lauttasaaresta muuttanut Kimmo Isbjörnssund

    7. 7

      Sukupolvien unelma toteutui: Kuvakooste näyttää, miten Suomi eteni EM-kisoihin

    8. 8

      Sosiaalinen media repesi Huuhkajien EM-kisapaikasta: Teemu Pukin upea ele ihastutti, Paavo Arhinmäki piikitteli ottelun järjestyksenvalvojia

    9. 9

      Anna Rahikaisen lapsuudessa sattui traaginen onnettomuus, ja nyt hän kammoaa vanhoja autoja – HS:n lukijat kertovat peloista, jotka ovat periytyneet lapsuudesta

      Tilaajille
    10. 10

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Sillanpää saa syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksi­käytöstä – ”Elämä jatkuu ja minulla on puhtaat jauhot pussissa”, laulaja kommentoi Iltalehdelle

    2. 2

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    3. 3

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    4. 4

      Näin Suomi juhli Huuhkajien historiallista EM-kisapaikkaa: Manta peittyi ihmisistä, tuntemattomatkin halailivat

    5. 5

      Eturauhassyöpään suhtaudutaan liian huolettomasti, sanoo syöpälääkäri – Vessakäynnit voivat paljastaa ensimmäiset oireet

    6. 6

      HS:n erikois­artikkeli näyttää, miten Suomen maalit EM-karsinnoissa ovat syntyneet – Teemu Pukin maaleissa toistuu yksi kaava

      Tilaajille
    7. 7

      Ihan tavallinen suomalainen suku­juhla oli Yasu Jukkolalle suuri järkytys – sen seurauksena Etiopiasta adoptoitu orpo toi twerkkauksen Suomeen

      Tilaajille
    8. 8

      Nyt se on viimein totta: Suomi pelaa jalkapallon EM-lopputurnauksessa – ”kyyneleet tuli silmiin”

    9. 9

      Notre Damen uusi julkisivu kuumentaa tunteita Ranskassa – remontista vastaava kenraali käski arkkitehtiä ”tukkimaan turpansa”

    10. 10

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    2. 2

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    3. 3

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    4. 4

      Matka mystiselle erämaajärvelle – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miksi Inarijärven kauneus kerää ylistystä maailmalla

      Tilaajille
    5. 5

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    6. 6

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    7. 7

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    8. 8

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    9. 9

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    10. 10

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    11. Näytä lisää