Tiede

Tähtivaeltajan yli 40 vuotta kestänyt matka jatkuu: Voyager 2 lähetti uutta tietoa aurinkokunnan äärimmäiseltä laidalta

Voyager 2 -luotain ylitti heliopaussin eli aurinkotuulen ulkorajan viime vuonna. Matka jatkuu kohti tuntematonta.

Elvis Presley kuoli tiistaina 16. elokuuta 1977. Saman viikon lauantaina Floridan Cape Canaveralista lähetettiin Voyager 2 -luotain kohti ikuisuutta. Sen tehtävä oli tutkia aurinkokunnan uloimpia planeettoja ja lopulta selvittää, missä aurinkokuntamme raja kulkee.

Matka kesti 42 vuotta. Viisitoista kilometriä sekunnissa lentävä Voyager 2 on lopulta poistunut aurinkokunnastamme tähtienväliseen avaruuteen.

Luotain ylitti rajan jo viime marraskuussa, mutta vasta nyt tätä rajan ylitystä analysoivia mittauksia ja lopullinen vahvistus rajan ylityksestä on ilmestynyt Nature Astronomy -tiedelehdessä.

Aurinko puhaltaa avaruuteen jatkuvasti hiukkasia, ja tätä hiukkasvirtaa kutsutaan aurinkotuuleksi. Aurinkotuuli muodostaa aurinkokuntamme ympärille eräänlaisen kuplan, jota kutsutaan heliosfääriksi. Sen ulkoraja on kaukana Pluton takana, lähes 20 miljardin kilometrin päässä meistä.

Lopulta aurinkotuulen virta heikkenee ja ulkoavaruuden kosminen säteily voimistuu suhteessa siihen. Tätä aurinkotuulen ulkorajaa kutsutaan heliopaussiksi, ja sen taakse Voyager 2 on nyt siis jo lentänyt.

Auringon painovoima vaikuttaa vielä paljon tätä kauempana, mutta tähtienvälisen avaruuden raja on vedetty tähän heliopaussin kohdalle, jossa Auringon plasmavirtaus eli varautuneista hiukkasista koostuva aurinkotuuli heikkenee.

Auringon säteilykuplan muoto ja heliopaussin tarkat ominaisuudet ovat askarruttaneet tutkijoita.

Aiemmin esimerkiksi ajateltiin, että aurinkotuuli vain hiipuu hiljalleen, kunnes hukkuu tähtienväliseen säteilyyn. Voyager-luotaimet ovat nyt tahoillaan varmistaneet, että heliopaussin kohdalla on todella selkeä raja. Samalla on saatu tietoa plasmavirtausten voimakkuudesta aurinkokunnan ulkorajoilla.

Voyager 2 oli siis toinen luotain, joka pääsi rajan yli. Sen sisaralus Voyager 1 ylitti rajan jo vuonna 2012, mutta harmillisesti Voyager 1:n plasman tiheyttä mittaava laite hajosi jo kauan sitten. Siitäkin huolimatta heliopaussista saatiin mittauksia muiden laitteiden avulla.

Kakkosen plasmamittari oli säilynyt ehjänä, joten nyt hiukkasvirroista saatiin vielä tarkempaa tietoa.

Mittaukset paljastivat, että rajan ylitykseen kului alle vuorokausi ja toisaalta raja oli Voyager 2:n kohdalla selkeämpi, mutta ohuempi kuin sisarluotain Voyager 1:llä.

Ero voi johtua siitä, että ykkönen puhkaisi heliopaussin Auringon aktiivisuuden ollessa suurimmillaan, jolloin aurinkotuuli oli voimakkaampaa kuin nyt, tai sitten ykkönen lensi hieman viistosti kuplan reunan yli niin, että se kynti reunaa pidemmän aikaa. Näin pohtivat tutkijat The Guardian -sanomalehdessä.

Molemmat Voyagerit lähetettiin parin viikon etäisyydellä toisistaan vuonna 1977. Kakkonen lähti ensin, mutta teki pidemmän kierroksen.

Voyager 1 ohitti Jupiterin ja Saturnuksen vuonna 1980 ja lähti siitä suoraan reunaa kohti, kun Voyager 2 jatkoi tästä eri suuntaan ja kävi vielä tutkimassa Uranuksen ja Neptunuksen ennen lopullista kiitoaan kohti tähtienvälistä avaruutta. Voyagerit tuottavat yhä ainutlaatuista tietoa, sillä ne ovat ainoat mittalaitteemme aurinkokunnan ulkopuolella.

Luotainten radioaktiiviset voimanlähteet sykkivät yhä, ehkä vielä joitakin vuosia. Ne lähettävät tietoa, kunnes hiipuvat. Viestien saapuminen aurinkokunnan rajoilta meille kestää jo 16,5 tuntia.

Kummankin luotaimen mukana on kuuluisa kultalevy, johon on tallennettu tietoa meidän aurinkokunnastamme ja ihmisten elämästä maapallolla. Levy sisältää muun muassa musiikkia ja kuvia.

Ne tuskin koskaan rysähtävät levyjensä kanssa vieraalle planeetalle. Vaikka avaruus on täynnä tähtiä, ne ovat niin kaukana toisistaan, että Voyagerien on matkallaan laskettu ohittavan erinäisiä tähtiä korkeintaan parin valovuoden etäisyydeltä. On mahdollista, että luotaimet kyntävät tyhjää avaruutta ikuisesti.

Korjaus 6. marraskuuta kello 9.30: Luotaimet ohittavat tähtiä korkeintaan pari valovuoden etäisyydeltä, ei päästä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kannabistuotteiden ostaminen on Suomessa helppoa, päihdyttävän kasvin siemeniä voi ostaa kivijalkakaupasta

    2. 2

      Tuhansilla suomalaisilla on tällä viikolla totuuden hetki – Tutkijat kertovat heille perinnöllisen riskin sairastua kolmeen kansantautiin

    3. 3

      Ennusteet alamäestä menivät pieleen: Uusia asuntoja myydään kuin viimeistä päivää, taustalla sijoitustrendi

    4. 4

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    5. 5

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    6. 6

      Suomi pääsi ensimmäistä kertaa jalkapallon arvokisoihin, kaikille edes se ei riitä juhlan syyksi

    7. 7

      Poliisi ei aina peru järjestyksenvalvojan lupaa rikoksista huolimatta – edes murhan yritys ei vienyt lupaa

      Tilaajille
    8. 8

      Vuosittain kuolee 54 500 suomalaista, ja heistä jää jälkeen muutakin kuin muistot – vihreässä hautauksessa huomioidaan kaikki arkun lakasta naulojen määrään

    9. 9

      Moni kärsii yskästä viikosta ja kuukaudesta toiseen – Milloin on syytä hakeutua hoitoon ja miten yskää voi helpottaa?

      Tilaajille
    10. 10

      Taskupuheluita ja noloja sähläyksiä salasanojen kanssa: Trumpin neuvon­antaja Rudy Giuliani on teknologia­taidoiltaan aivan tavallinen seniori

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    3. 3

      Japanilaiset ovat pakkautuneet miljoona­kaupunkeihin, mutta niiden ulkopuolella avautuvat valtavat metsät – HS:n erikoisartikkeli vie japanilaiseen metsäterapiaan

      Tilaajille
    4. 4

      Luulen olevani jo kaksikymppisen lapsen isä, voinko nostaa isyyskanteen?

    5. 5

      Urheilusivuston laskelma: Huuhkajat joutumassa EM-kisoissa samaan lohkoon maailman­rankingin ykkösen kanssa

    6. 6

      HS-analyysi: Jo ensi vuosi voi tuoda sähkö­autojen läpi­murron, mikä tarkoittaisi Antti Rinteen vero­pelkojen toteutumista

    7. 7

      Pikku­kaupungin pormestari on tekemässä yllätystä USA:n presidentti­kilvassa: nousi tärkeän osavaltion kannatuskärkeen

    8. 8

      Saako Vantaa tienata rahaa lunastamalla satoja vuosia suvun omistuksessa olleen tilan? KHO:n ratkaisussa on ongelmia, sanoo asiantuntija

    9. 9

      80 vuotta sitten vireä Helsinki eli elämänsä kevättä, mutta kaupunkilaisten toivo katkesi sotaan ja pommeihin

    10. 10

      Merkittävä asia­kirja­vuoto paljastaa, kuinka Kiinan presidentti neuvoi kurittamaan uiguureja: ”Emme anna lainkaan armoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    3. 3

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    4. 4

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    5. 5

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    6. 6

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    7. 7

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    8. 8

      Aivot, mielenterveys, sydän, keuhkot – Kolme asiantuntijaa kertoo, mitä kannabiksen vaikutuksista terveyteen todella tiedetään

      Tilaajille
    9. 9

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    10. 10

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    11. Näytä lisää