Tiede

Boeing julkisti ehdotuksensa aluksista, joilla astronautteja voitaisiin viedä Kuuhun

Boeing sanoo, että Starliner-kapseli vähentäisi Kuuhun paluun kuluja.

Kuuhun on nyt kova hinku. Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa hakee eri yhtiöiltä ehdotuksia laitteiksi, joilla Kuuhun laskeuduttaisiin jo vuonna 2024.

Ilmailualan jättiläinen Boeing julkisti viime viikolla oman ehdotuksensa aluksista, joilla vietäisiin viedä 3–4 astronauttia Kuuhun, lähelle sen etelänapaa.

Yhtiön ratkaisu on mennä Kuuhun mahdollisimman suoraan. Tarkoitus on vähentää eri välivaiheita, joilla astronautit pääsevät Kuun pinnalle.

Yleensä avaruuslennot toteutuvat yhdellä kantoraketilla. Kaikki lennon laitteet ovat silloin kuin samassa korissa.

Aiemmat lennot Kuuhun toteutettiin niin sanotussa Apollo-hankkeessa vuosina 1968–1972 yhden ison kantoraketin, Saturn V:n avulla.

Nasan uuden kuuhankkeen nimi on Artemis. Siinä Kuuhun tarvittaisiin useita kantorakettien lähtöjä. Esimerkiksi laskeutuja nähtävästi lähettäisiin avaruuteen eri lennolla kuin miehistökapseli. Nasa kertoo siitä tällä videolla.

Boeingin suunnitelman pääroolissa on Nasan valtava Space Launch System -kanto­raketti (SLS). Sitä on rakennettu pitkään, ja se todella valmistuu 2020-luvun alussa.


Boeingin mukaan Kuuhun päästään viidellä ratkaisevalla askeleella. Ne ovat lähtö, sijoittuminen Kuun kiertoradalle, laskeutuminen, lähtö Kuusta ja paluu maahan. Vastaavasti joissakin Artemiksen suunnitelmissa näitä vaiheita on 11 tai enemmän, BBC kertoo.

Selitys suunnitelmien valikoimalle on se, että Nasa haluaa säästää paitsi aikaa myös rahaa. Nasalla ei ole lupa käyttää avoimesti rahaa kuten 1960-luvulla, kun Yhdysvaltain piti päästä ensimmäisenä valtiona Kuuhun hinnalla millä hyvänsä.

Boeingin ehdotuksessa Kuuhun laskeudutaan samaan tapaan kuin 1960-luvun lopulla.

Kuumoduuli toi silloin astronautit Kuun kiertoradalta pinnalle. Lähdettäessä kuumoduulin nousumoottori nosti miehistön takaisin kiertoradalle.

Boeingin suunnitelmassa on välivaihe, jossa astronautit siirretään Kuun kiertoradalta Gateway-avaruusasemalta laskeutujaan.


Boeing sanoo, että se voi rakentaa valmiin aluksen Artemis-3-lennolle vuonna 2024. Se olisi tämän hankkeen ensilento Kuuhun.

Boeingin suunnitelmassa lento riippuu siitä, saako Nasa lennolle SLS-rakettinsa vahvennetun version. Tämän 1B:n on määrä valmistua vasta 2025.

Nasa voi käyttää lennoilla Kuuhun eri yhtiöiden laskeutujia.

Boeing on jo rakentanut CST-100 Starliner -kapselin. Sitä kokeillaan Maata kiertävällä radalla miehittämättömänä 17. joulukuuta. Se vienee pian astronautteja ja rahtia kansainväliselle ISS-avaruussemalle.

Muunneltu kapseli pystyy telakoitumaan suunniteltuun Gateway-avaruusasemaan. Mutta sen ei tarvitsisi tehdä sitäkään, vaan Starliner voisi telakoitua suoraan Nasan Orion-avaruusalukseen, joka vie astronautit Maata kiertävältä radalta Kuun lähelle.


Boeingilla on rakentajana paljon kokemusta eri avaruusaluksista, yhtiön tiedottaja Jerry Drelling kertoi verkkosivu Space.com:lle. Yhtiö vakuuttaa, että se voi valmistaa luotettavan ja turvallisen laskeutujan.

Kilpailu on käynnissä. Syyskuussa Amazonin perustaja Jeff Bezos perusti yhteenliittymän, jossa neljä avaruusalan yhtiötä rakentaa kuumoduulin yhdessä tarjolle vuodeksi 2024. Yhtiöt ovat Bezosin Blue Origin, Lockheed Martin, Northrop Grumman ja Draper.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Juuri päättynyt Amazonin tieteissarja kertoo kiehtovaa vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    3. 3

      Macronin kommentti aivo­kuolleesta Natosta sai Merkeliltä ennen­kuulumattoman vastauksen

    4. 4

      HS:n valokuvaaja seurasi Hongkongin rajuja yhteenottoja: Kuvakooste välittää uhkaavan ja arvaamattoman tunnelman

    5. 5

      Helsinkiläinen Zahra Karimy oppi 15-vuotiaana, mitä on joutua vihavyöryn kohteeksi: ”En ollut kokenut mitään vastaavaa”

    6. 6

      Piraattipuolueen rivit rakoilevat: puheenjohtaja haluaa lakkauttaa puolueen ja liittää sen toiseen

    7. 7

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    8. 8

      Helpoimmat uuniruoat syntyvät lähes itsestään – Näin valmistat ”yhden pellin ihmeen”

    9. 9

      Tutkimus: Vääränlaiset suolisto­bakteerit ja viina ovat vaarallinen yhdistelmä

    10. 10

      Kulissien takana Finanssi­valvonnan ja eläke­yhtiöiden välit ovat kireämmät kuin vuosi­kymmeniin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    2. 2

      Treenin jälkeen moni tekee virheen, joka voi hidastaa kehitystä – Tästä on kyse aktiivisessa palautumisessa, joka hyödyttää jokaista treenaajaa

      Tilaajille
    3. 3

      Helpoimmat uuniruoat syntyvät lähes itsestään – Näin valmistat ”yhden pellin ihmeen”

    4. 4

      John Irvingin teos käsittelee seksuaalisuutta ja uskontoa niin rajusti, että se on yhä kielletty joissakin kouluissa – Taustalla on kirjailijan nuoruuden trauma

      Tilaajille
    5. 5

      BBC väittää Puolankaa ”kuolevaksi kaupungiksi”, mutta Suomessa on yksi kunta, joka kutistuu vielä nopeammin

    6. 6

      Alfa-tv nousi otsikoihin kun se hermostui ohjelmansa trans-vieraasta – katsoimme kanavaa viikon putkeen, ja tältä se näytti

    7. 7

      HS:n valokuvaaja seurasi Hongkongin rajuja yhteenottoja: Kuvakooste välittää uhkaavan ja arvaamattoman tunnelman

    8. 8

      Mitä jos jättää auton huoltamatta, tankkaa väärää polttoainetta tai ajaa kytkin pohjassa? Autoiluun liittyy kysymyksiä, joita et ehkä kehtaa kysyä – kokosimme vastauksia

    9. 9

      Ohikulkija huomasi maassa pienen pienen pilkahduksen: Nyt Espoossa kaivetaan esiin asuinpaikkaa Suomen esihistorian arvoitukselliselta aikakaudelta

    10. 10

      Postin lakko ja tukilakot jatkuvat – työntekijäpuoli hylkäsi sovintoesityksen pakettilajittelijoiden siirron takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    3. 3

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    4. 4

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    5. 5

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    11. Näytä lisää