Tutkimus: Rituaaleissa itselle aiheutettu kipu vahvistaa mielen hyvinvointia

Toisinaan kipu tekee hyvää.

Suomalainen menee jäätävään avantoon tai juoksee maratonin ja kivuliaasta koettelemuksesta selvittyään uhkuu elinvoimaa.

”Mikä ei tapa minua, se vahvistaa minua”, kirjoitti myös saksalainen filosofi Friedrich Nietzschehttps://www.hs.fi/haku/?query=friedrich+nietzsche.

Maailmalla miljoonat ihmiset osallistuvat uskonnollisiin ri­tuaaleihin, joissa aiheutetaan tieten tahtoen kipua itselle.

Ihmiset pistävät, lävistävät ja jopa repivät kehoaan. Jotkut kävelevät palavilla hiilillä, kuten pohjoiskreikkalaiset ortodoksi­kristityt anastenariamenoissaanhttps://en.wikipedia.org/wiki/Anastenaria.

 

Kymmeniä koukkuja voi roikkua pitkin ja poikin vartaloa.

Vaikka toimituksista voi seurata vammoja ja ne voivat altistaa infektioille, rituaalien harjoittajat pitävät niitä usein tervehdyttävinä ja puhdistavina. Käsityksessä voi olla perää, osoittaa Current Anthropology https://www.journals.uchicago.edu/doi/10.1086/705665?fbclid=IwAR31CLJYQrbwOIkVnfxzBV45nw_kMGbEsIwnEbNQQbgjBnk45KyC-vSXx28&mobileUi=0-tiedelehden julkaisema tutkimus.

Joukko antropologian, sosiaalipsykologian ja ihmisen evoluutiobiologian tutkijoita selvitti kivuliaiden rituaalien fysiologisia ja psykologisia vaikutuksia Mauritiuksella Intian valtamerellä. Saarivaltion vajaat puolitoista miljoonaa asukasta kuuluvat moniin eri etnisiin ryhmiin.

Sikäläinen tamiliyhteisö viettää tammi-helmikuussa kymmenpäiväistä juhlaa, jonka rituaaleihin kuuluu kavadi attam eli taakkatanssi.

Taakkatanssi on eräänlainen pyhiinvaellus tai kulkue, jossa miehet kuljettavat harteillaan alttaria. Nämä kavadit ovat usein yli kolme metriä korkeita ja painavat jopa 60 kiloa. Vaellus kestää useita tunteja ja päättyy hindujen sodanjumalan Muruganin temppeliin. Vasta siellä alttarin saa laskea harteiltaan.

Ennen vaellusta miehet teettävät kehoonsa lävistyksiä neuloilla, koukuilla ja vartailla. Kymmeniä koukkuja voi roikkua pitkin ja poikin vartaloa. Jotkut lävistävät molemmat poskensa luudanvarren paksuisella tangolla.

Miehet voivat vetää perässään pikkuauton kokoisia rattaita, joiden vetoköysi on kiinnitetty koukuilla ihoon. Samaa rituaalia miljoonat hindut harjoittavat myös useissa muissa maissa.

Naiset eivät altistu näihin äärimmäisiin koettelemuksiin. Heillä on korkeintaan yhdellä neulalla kasvoihin tehty lävistys.

Connecticutin yliopiston antropologi Dimitris Xygalatas https://www.hs.fi/haku/?query=dimitris+xygalatasja kollegat värväsivät Mauritiuksella tutkimukseensa nelisenkymmentä miestä. Puolet heistä teetätti lävistyksiä ja osallistui pyhiinvaellukseen.

Heitä verrattiin samankokoisen joukkoon miehiä, jotka vastasivat ominaisuuksiltaan edellisiä, mutta eivät osallistuneet rituaaliin.

Kahden kuukauden ajan miehillä oli koko ajan käsivarressa seurantalaite mittaamassa stressiä, kehon lämpötilaa, unta, immuunijärjestelmää ja fyysistä aktiivisuutta. Tutkijat luotasivat miesten mielentilaa haastatteluilla ja mittasivat heidän sykettään useita viikkoja ennen ja jälkeen rituaalin.

 

”Ne, jotka kärsivät eniten, hyötyivät eniten.”

Kuten odottaa saattaa, rituaali pani miehet koville. Rasitus oli silmin nähtävää, mutta myös ihon sähkönjohtavuuden muutoksista päätelty fysiologinen stressi nousi huomattavasti pyhiinvaelluspäivänä.

Kun muutama viikko oli kulunut, rituaaliin osallistuneilla meni jo paremmin kuin ennen sitä. He arvioivat hyvinvointinsa ja elämänlaatunsa merkitsevästi paremmaksi kuin ne miehet, jotka eivät osallistuneet rituaaliin.

Mitä suurempaa fysiologista stressiä henkilö oli kokenut ja mitä enemmän hänellä oli lävistyksiä, sitä paremmin hänellä keskimäärin meni.

”Ne, jotka kärsivät eniten, hyötyivät eniten”, kirjoittaahttps://www.sapiens.org/body/kavadi-ritual-extreme/ Xygalatas antropologisia tutkimuksia esittelevässä Sapiens -verkkolehdessä.

Kaikkein kivuliaimpiin kokemuksiin itsensä altistivat miehet, joilla oli ennen rituaalia terveydellisiä ongelmia tai joiden sosio­ekonominen asema oli alhaisempi. He saattoivat eniten kaivata rituaalista kohennusta oloonsa.

Rituaaliin liittyvä kipu voi hyödyttää ihmisiä neurofysiologisesti, psykologisesti ja sosiaalisesti, selittävät tutkijat.

Kipua seuraava hyvän olon tunne juontaa ilmeisesti samoista fysiologisista syistä kuin pitkänmatkan juoksijan kokema juoksijan taivas. Äärimmäiset koettelemukset pistävät elimistön erittämään omia kipua lievittäviä opioideja ja endorfiinia.

Mielihyvää nostattavan endorfiinin eritys vielä voimistuu, kun asioita tehdään ryhmässä. Tämä on osoitettu, kun on tutkittu yhdessä tanssimista ja laulamista.

Vaikka fysiologinen euforia ei kestäisikään pitkään, hyvän olon kokemus voi silti jättää pysyvämmän jäljen psykologisena jälkihehkuna.

 

Kärsimyksestä seuraa myös sosiaalisia etuja.

Kärsimyksille altistuminen voi olla itselle osoitus omasta kunnosta ja kestävyydestä. Se voi nostaa omanarvontuntoa siinä kuin kyky kestää maratonin tuskia.

Kärsimyksestä seuraa myös sosiaalisia etuja. Aiempien tutkimusten mukaan kivun sietäminen rituaaleissa nostaa ihmisen statusta. Koettelemuksillaan henkilö ikään kuin osoittaa sitoutumistaan yhteisöönsä ja voi saada tukea ja arvostusta.

”Joillekin jopa kaikkien kauhistuttavimmat seremoniat voivat tuoda lohtua, tukea ja jopa hoitoa”, Xygalatas kirjoittaa.

Hän korostaa, että perinteiset rituaalit eivät voi korvata lääketieteellisiä hoitoja, mutta niistä voi saada täydentävää tukea etenkin oloissa, joissa lääketieteellistä hoitoa ei ole helposti saatavilla.

Tutkimuksesta kertoi myös suomalainen antropologiasta raportoiva Antroblogi-sivustohttps://antroblogi.fi/2019/10/rituaalinen-kipu-sattuu-oikealla-tavalla/.