Tiede

Asteroidi-iskeymä saattoi 2,2 miljardia vuotta sitten aiheuttaa Maan suuren ilmastonmuutoksen, joka sulatti ”suuren lumipallon”

Länsi-Australiassa sijaitseva maailman vanhimmaksi arveltu asteroidikraatteri saattaa selittää sen, miksi jään peittämä planeettamme alkoi lämmetä.

Yarrabubban autiomaasta Australian takamailta löytyi jo 1970-luvun lopulla iso kraatteri, jonka tarkka ikä on pysynyt tähän päivään asti arvoituksena.

Nyt tutkijat ovat selvittäneet, että läpimitaltaan 70 kilometrin suuruisen kraatterin aiheutti todennäköisesti 2,2 miljardia vuotta sitten Maahan iskeytynyt asteroidi. Maan iäksi arvioidaan noin 4,5 miljardia vuotta, joten kraatterin ikä olisi noin puolet tästä.

Törmäyksellä arvellaan olleen suuri vaikutus Maan ilmastoon. Asteroidi osui planeettaan, jossa ei vielä ollut monimuotoista elämää. Törmäys saattoi käynnistää ketjureaktion, jonka ansiosta syntyivät edellytykset elämän kehittymiselle.

Australialaisen Curtinin yliopiston Yarrabubban kraatteria koskeva tutkimus julkaistiin tällä viikolla Nature Communication -lehdessä, ja siitä kertovat useat kansainväliset mediat.



Yarrabubban kraatteri saattaa vastata kysymykseen, miksi Maa lämpeni yli kaksi miljardia vuotta sitten.

Ennen tämän asteroidin iskeytymistä maapallon ilmakehän happipitoisuus oli vielä pieni, minkä takia monimuotoisen elämän kehittymiselle ei ollut edellytyksiä. Suurinta osaa Maasta peitti kilometrien paksuinen jää, ja planeetta näytti valtavalta lumipallolta. Tietyssä vaiheessa jää alkoi sulaa samalla, kun ilmasto lämpeni.

”Kraatterin ikä vastaa melko tarkasti mahdollisesti vallinneen jääkauden lopun ajankohtaa, joten törmäyksellä oli ehkä merkittävä vaikutus planeetan ilmastoon”, kertoo tutkijoihin kuuluva professori Chris Kirkland Britannian yleisradioyhtiölle BBC:lle.

Ilmasto lämpeni, koska maanpinnalle iskeytyessään asteroidi nostatti ilmakehään valtavia määriä kasvihuonekaasuihin kuuluvaa vesihöyryä, tutkijat arvioivat. Heidän mukaansa teoriaa pitää vielä testata ilmastomallien avulla.

Törmäysteorian rinnalla toinen vaihtoehto on, että ilmastoa lämmittänyttä hiilidioksidia vapautui ilmakehään tulivuorenpurkauksista.

Tähtitieteen professori Karri Muinonen pitää tutkimuksen esille nostamaa vaihtoehtoa täysin realistisena.

”Miljardien vuosien aikaskaalassa asteroidien törmäysten vaikutus planeetta Maan ilmastoon vaikuttaa varsin mahdolliselta”, hän toteaa.

Samalla Muinonen pohtii ilmaston kehitystä tavallista laajemmasta näkökulmasta.

”Asteroidien törmäykset voivat johtaa ulkosyntyiseen ilmastonmuutokseen. Hamassa tulevaisuudessa Maan ilmaston säänteleminen avaruudesta voisi niinikään olla realistista ihmiskunnan tekemänä.”

Planeetta Maan kraattereita on yleensä vaikea paikantaa, sillä eroosio ja mannerlaattojen liikehdintä ovat usein tehokkaasti piilottaneet niiden jäljet.

Lue lisää: Pitkään etsityn Aasian jättimeteoriitin törmäyskraatteri löytyi lopulta Laosista.

Myöskään Yarrabubban kraatteri ei näy paljaalle silmälle. Tutkijat rajasivat sen alueen magneettikenttiä mittaamalla.

”Alueen maisema on hyvin litteä, koska se on niin vanha, mutta sen kivet ovat erityisiä”, professori Kirkland kertoo BBC:lle.

Kraatterin ikä määriteltiin alueen kivissä olevien pienen pienten zirkoni- ja monatsiittikiteiden avulla. Kraatterista löytyneet kiteet sisältävät uraania, jonka lyijyksi hajoamiseen kuluneen ajan mukaan tutkijat saattoivat määrittää törmäyksen todennäköisen ajankohdan. Uraani-lyijy-ajoitus on yksi tarkimmista iänmääritysmenetelmistä.

Yarrabubban kraatterin arvioidaan olevan ainakin 200 miljoonaa vuotta vanhempi kuin Etelä-Afrikassa sijaitseva Vredefort Dome, joka sijoittuu asteroidien törmäyspaikkojen aikajanassa nyt toiseksi vanhimmaksi, BBC kertoo.

Professori Kirklandin mukaan on kuitenkin mahdollista, että maapallolta löytyy Yarrabubbaa vieläkin vanhempi asteroidin törmäyspaikka.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Rappukäytävään leijaili kuukausien ajan sietämätön haju – Vuokralainen tuhosi töölöläisasunnon jätteillä betoniseiniä myöten

    2. 2

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    3. 3

      Oikeuskansleri selvittää, ovatko valtiovarain­ministeriö ja sisäministeriö rikkoneet perustuslakia EU-asioissa

    4. 4

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    5. 5

      Lätkäjätkät edustavat kaikkea, mikä suomalaisessa miehisyydessä on pielessä, sanoo kirjailija Juhani Brander

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    3. 3

      Rappukäytävään leijaili kuukausien ajan sietämätön haju – Vuokralainen tuhosi töölöläisasunnon jätteillä betoniseiniä myöten

    4. 4

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    5. 5

      Puolisottomuus on yleistynyt kolme­kymppisillä lyhyessä ajassa: ”Parisuhteiden dynamiikka vaikuttaa syntyvyyteen”, tutkija sanoo

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää