Puhtaat kädet pelastavat ihmishenkiä, mutta aikoinaan sitä eivät uskoneet lääkäritkään - Tiede | HS.fi
Tiede|Hygienia

Puhtaat kädet pelastavat ihmishenkiä, mutta aikoinaan sitä eivät uskoneet lääkäritkään

Vasta 1800-luvun loppupuolella tajuttiin käsien pesun merkitys tautien torjumisessa. Keksintö levisi nihkeästi maailmalla. Nyt siitä on perusteelliset ohjeet, joita pitäisi myös noudattaa.

Julkaistu: 2.4. 2:00, Päivitetty 2.4. 6:25

Käsihygienia on kaikkein tehokkain tapa välttää korona­virustartunta. Siksi käsien pesu pitää ottaa tavaksi.

Neuvo on kuultu satoja kertoja viime viikkojen aikana. Se voi kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta ei sitä välttämättä ole.

Ajatus siitä, että hyvä käsi­hygienia suojaa tartuntataudeilta ja estää niiden leviämistä, on kohtalaisen nuori.

Varhaisissa kulttuureissa tautien vaara yhdistettiin löyhkään ja pahaan hajuun.

Se sai ihmiset puhdistamaan itseään, vaatteitaan ja asumuk­siaan. Samasta syystä kartettiin ulosteita ja mätäneviä jätteitä.

Keinot puhdistautua olivat vähäiset. Vettä ei juurikaan käytetty peseytymiseen. Sitä pidettiin vaarallisena, eikä ihan syyttä. Jätteet päätyivät usein veteen, joka saattoi olla siksi olla jopa hengenvaarallista.

Entisaikojen käymäläkulttuuri oli alkeellista. Tarpeiden tekemisen jälkeen ei ollut mahdollisuuksia käsien pesuun.

Paremman puutteessa noudatettiin kirjoittamatonta sääntöä: vasen käsi varattiin takapuolen pyyhkimiseen. Oikea käsi säilyi puhtaana tai ainakin puhtaampana. Sillä saattoi syödä ja tervehtiä muita.

Keskiajan lopulla Euroopassa levisi Salernon lääketieteellisen koulun terveysopas, joka listasi terveysneuvoja runomuodossa.

Siihen on kirjattu yksi histo­rian ensimmäisistä käsihygienian vinkeistä. Käsien pesu ruokailun jälkeen antaa sinulle kaksi etua: se puhdistaa kädet ja kirkastaa silmät. Jos haluat pysyä terveenä, pese kätesi usein.

Salernon terveysopas jäi kuriositeetiksi. Henkilökohtaiseen hygieniaan alettiin kiinnittää enemmän huomiota vasta 1800-luvulla. Saippua löi itsensä läpi sata vuotta myöhemmin.

Vasta juokseva vesi mahdollisti kunnon käsihygienian, kertoo lääketieteen historian dosentti Heikki S. Vuorinen.

Vesijohtoja ei ensi alkuun vedetty talojen sisälle, vaan vesi piti kantaa julkisista vesiposteista. Suomessa hanavesi yleistyi vasta toisen maailmansodan jälkeen.

Aina 1800-luvun alkuun asti oli vallalla käsitys tautien myrkyllisistä huuruista. Viruksia, bakteereja ja muita taudinaiheuttajia ei tuolloin tunnettu.

Sairauksien uskottiin aiheutuvan epäpuhtaasta ja pilaantuneesta ilmasta, miasmasta.

Miasman lähteiksi arveltiin mätänevää elollista ainesta, höyryäviä ja haisevia soita sekä tautiin kuolleiden ruumiita. Tuulten uskottiin kuljettavan miasmaa ja levittävän tautia paikkakunnalta toiselle.

Huoneita tuuletettiin ja savustettiin, jotta miasma saatiin ajettua pois. Sairaalat rakennettiin korkeille paikoille, myrkyllisten huurujen ulottumattomiin.

Toisen ajattelun mukaan ei ollut mitään yhtä ja samaa miasmaa, vaan eri tartuntataudeilla oli omat siemenensä, jotka levittivät tiettyä tautia.

”Tautien todelliset tarttumissyyt ymmärrettiin vasta paljon myöhemmin 1800-luvun lopulla”, Vuorinen sanoo.

Vasta bakteriologian läpimurron myötä vallalla ollut näkemys miasmasta siirtyi taka-alalle.

Lääketieteessä oli 1800-luvun jälkipuolisko mullistavaa aikaa.

Mitättömän pieniä olioita, sieniä ja bakteereja alettiin jo epäillä tautien aiheuttajiksi. Mikroskooppien erotuskyvyn kehittymisen myötä tiedemaailma sai välineet tutustua niihin tarkemmin.

Bakteereja opittiin viljelemään ja tunnistamaan. Useat sienet, bakteerit ja alkueläimet löydettiin 1800-luvulla, mutta virusten olemassaolosta saatiin varmuus vasta 1900-luvun alkuvuosina.

”Käsihygienian historia alkaa vasta 1840-luvun Itävallasta”, Vuorinen sanoo

 Lääketieteen opiskelija saattoi sännätä käsiään pesemättä ruumiinavauksesta synnyttävän äidin luo.

Kunnia keksinnöstä kuuluu paljolti unkarilaiselle lääkärille Ignaz Semmelweisille, joka työskenteli tuohon aikaan wieniläisessä sairaalassa.

Ingaz Semmelweiss tajusi, että lääkärien pitää pestä kädet. Kuva: Wikimedia Commons

Kaupungin yleisen sairaalan synnyttäjien osastoa riivasi outo epidemia, usein kuolemaan johtava lapsivuodekuume, kertovat Barry ja David Zimmerman kirjassaan Killer Germs.

Joka vuosi useat sadat tuoreet äidit menehtyivät lapsivuodekuumeeseen. Kuolleet olivat yleensä nuoria ja terveitä naisia. Kotona synnyttävien keskuudessa tauti oli lähes tuntematon. Myös sairaalan toisella synnyttäneiden osastolla lapsivuodekuume oli harvinainen.

Tarttuvaa tautia epäiltiin, mutta kukaan ei keksinyt tartunnan tapaa eikä keinoa sen estämiseksi.

Mysteeri ratkesi sattumalta. Semmelweisin johtamalla osastolla koulutettiin lääketieteen opiskelijoita, jotka osallistuivat synnytysten lisäksi ruumiinavauksiin.

Lääketieteen opiskelija saattoi sännätä käsiään pesemättä ruumiinavauksesta suoraan synnyttävän äidin luo ja tartuttaa häneen ”kuoleman partikkeleita”.

Bakteereja ei vielä tunnettu. Todennäköisesti infektion aiheutti Streptococcus pyogenes -bakteeri. Salaperäisiä partikkeleita saattoi olla potilaiden eritteissä ja synnyttäneiden äitien verisissä lakanoissa.

Semmelweisin oivallus selitti erot kahden eri osaston välillä. Naapuriosastolla koulutettiin vain kätilöopiskelijoita, jotka eivät ottaneet osaa ruumiinavauksiin.

Semmelweis käynnisti tarmokkaan kampanjan.

Jokaisen ruumiita koskettaneen ja synnyttäjiä tutkineen oli pestävä kätensä kloorivedellä ennen seuraavaa potilasta.

Tulokset olivat dramaattisia. Vuoden kuluttua lapsivuodekuolleisuus oli painunut runsaaseen prosenttiin. Ennen uuden menetelmän käyttöönottoa kuolleisuus lähenteli kahtakymmentä.

 Semmelweis sai leikkauksessa haavan sormeensa ja kuoli streptokokin aiheuttamaan verenmyrkytykseen.

Tapauksista ei päästy kokonaan eroon, koska hyvää hygieniaa ei ymmärretty ulottaa instrumentteihin ja sairaalavaatteisiin.

Menetelmä ei lyönyt itseään heti läpi. Käsien pesun mielekkyyttä epäiltiin vuosikymmeniä. Erityisesti iäkkäämmät lääkärit ja professorit vastustivat. Idea riiteli vanhojen oppien kanssa.

Semmelweis ei julkaissut mitään havainnoistaan useaan vuoteen, ja suhtautui nuivasti arvostelijoihin. Hän haukkui heidät julkisesti lasten ja äitien murhaajiksi.

Semmelweis ei nähnyt keksintönsä läpimurtoa. Hän sai vuonna 1865 leikkauksessa haavan sormeensa ja kuoli streptokokin aiheuttamaan verenmyrkytykseen, samaan kuin lapsivuodekuumeeseen menehtyneet äidit.

Miten hyvin käsihygienia toteutuu nykyisin? Semmelweisin oppeja noudatetaan sairaaloissa, mutta parannettavaa löytyy.

Muutaman vuoden takaisessa selvityksessä havaittiin, että yli­opistosairaalassa lääkärit ja hoitajat pesivät kätensä asiallisesti alle puolessa niistä tilanteista, joissa se olisi ollut tarpeen.

 ”Ihmiset sanovat pesevänsä kätensä, mutta eivät sitä aina tee.”

Tulos on ollut samankaltainen muissa sairaaloissa. Riittämätön käsien pesu tai käsihuuhteen käyttö uhkaavat potilaiden henkeä. Lapsivuodekuume on käytännössä hävinnyt, mutta muut sairaalainfektiot ovat yhä läsnä.

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan Euroopassa sairaalainfektioon kuolee vuosittain 37  000 ihmistä. Yhdysvalloissa määrä on jopa 99  000.

Käsihygienia ei ole välttämättä sen paremmalla tolalla sairaaloiden ulkopuolella.

”Ihmiset sanovat pesevänsä kätensä, mutta eivät sitä aina tee”, arvioi bakteeriopin professori Pentti Huovinen Turun yliopistosta.

Yhdysvalloissa tarkkailtiin, kuinka hyvin käsihygienia toteutuu julkisissa vessoissa. Lähes kaikki vakuuttivat pesevänsä kädet vessakäynnin jälkeen, mutta todellisuudessa kolmannes jätti sen tekemättä.

Naiset olivat tunnollisempia. Miehistä käsihygienian muisti noin puolet. Haastattelututkimuksissa alle puolet kertoi pesevänsä kädet niistämisen jälkeen.

”Todennäköisesti ja toivottavasti koronaviruspandemia ravistelee asenteita”, Huovinen sanoo.

Uusi koronavirus siirtyy ihmisestä toiseen lähinnä pisara­tartuntana. Kun sairastunut pärskii tai yskäisee, virukset päätyvät muiden läsnäolijoiden hengitys­ilmaan.

Viruksia kertyy pinnoille aivastusten tai tahraantuneiden käsien kautta. Virus voi säilyä tautia aiheuttavana metalli- ja muovipinnoilla useita tunteja, ehkä jopa päiviä.

”Säännöllinen käsien pesu saippualla ja vedellä on avain­asemassa tartuntojen vähentämisessä”, Huovinen sanoo.

Huovinen vertaa uutta koronavirusta sen sukulaiseen, vuosina 2002–2003 levinneeseen sars-virukseen.

Tarttumistavoissa on yhtäläisiä piirteitä, joskin uusi koronavirus näyttää leviävän ihmisestä toiseen herkemmin. Jälkeen on tehty arvioita siitä, mikä auttoi sars-epidemian hillitsemisessä.

British Medical Journal -lehden julkaiseman meta-analyysin mukaan riski saada sars puolittui, jos pesi kätensä vähintään kymmenen kertaa päivässä. Meta-analyysit kokoavat yhteen useampia tutkimuksia.

 ”Kannattaa aktiivisesti miettiä, mihin olenkaan viime aikoin koskenut.”

Käsienpesu kymmenen kertaa päivässä kuulostaa äkkiseltään paljolta. Vähempikin voi riittää.

”Ei kannata tuijottaa määrää, vaan tilanteita”, sanoo osaston­ylilääkäri Mari Kanerva Husin tulehduskeskuksesta.

Kädet on syytä pestä jokaisen wc-käynnin lisäksi aina ennen ruoanlaittoa ja ruokailua. Pesu on tarpeen myös silloin, kun aivastaa, niistää tai yskäisee käteensä. Näin ei tule levittäneeksi virusta eteenpäin.

”Kannattaa aktiivisesti miettiä, mihin olenkaan viime aikoin koskenut”, Kanerva vinkkaa.

Määrän sijasta kannattaa panostaa huolellisuuteen. Oikeaoppinen käsienpesu vie helposti yli puoli minuuttia. Kädet hangataan saippualla kauttaaltaan.

Liikaa ei kannata jynssätä, jotta ihon normaali bakteeristo ja suojakalvo säilyvät. Rikkoutunut iho on suojaton taudinaiheuttajia vastaan. Kuivunutta ihoa kannattaa rasvata.

Jos vettä ja saippuaa ei ole lähettyvillä, voi turvautua alkoholipitoiseen käsihuuhteeseen. Vaikutuksen mekanismit ovat erilaisia, mutta lopputulokseksi saadaan sama, puhtaat kädet.

Saippuapesu ei tapa kaikkia taudinaiheuttajia, vaan irrottaa ne ihosta ja huuhtoo viemäriin. Käsihuuhde ei huuhdo mitään pois, vaan sen sisältämä etanoli hajottaa mikrobien proteiineja ja solukalvoja, ja tappaa ne.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Auto & Tiede

Luetuimmat

Uusimmat