Tutkijat löysivät uuden todisteen siitä, että Etelämantereella kasvoi verheää metsää dinosaurusten aikaan - Tiede | HS.fi
Tiede|Esihistoria

Tutkijat löysivät uuden todisteen siitä, että Etelämantereella kasvoi verheää metsää dinosaurusten aikaan

Liitukaudella ilmakehässä oli hiilidioksidia jopa nelinkertainen määrä nykyiseen verrattuna.

Kuva: Alfred-Wegener-Institut/J. McKay / Wikimedia Commons

Julkaistu: 8.4. 2:00

Maapallolta on vaikea kuvitella elämälle vihamielisempää paikkaa kuin Etelämanner. Sisämaan lumitasangoilla ja vuorilla selviytyvät vain mikrobit.

Syvältä jään alta löytyy todisteita ajasta, jolloin oli toisin. Dinosaurusten aikaan liitukaudella 90 miljoonaa vuotta sitten Etelämanner oli vehreä.

Antarktiksella kasvoi samankaltaista sademetsää kuin nyt Uudessa-Seelannissa, ja meren pintalämpötilat olivat jopa 35 astetta. Ilmakehässä oli niin paljon hiilidioksidia, että koko planeetta oli paljon nykyistä lämpimämpi.

Etelämantereen sademetsistä on tiedetty, mutta Nature-tiedelehdessä julkaistu tutkimus antaa lisätietoa.

Manner oli niin lämmin, että jopa etelänavan tienoilla oli vehreää kasvillisuutta. Jo tuolloin Etelämanner oli hyvin lähellä nykyistä sijaintiaan, joten lauhkea sademetsä on rehottanut jopa talven pimeydessä.

Tutkijat löysivät tästä suoria todisteita: kukkivien kasvien siitepölyä ja kivettyneitä puunjuuria 90 miljoonan vuoden takaa.

Saksalais-englantilainen ryhmä kairasi syvälle merenpohjaan Pine Islandin jäätikön liepeillä läntisellä Etelämantereella vuonna 2017. Nyt paikka on 2 000 kilometrin päässä etelänavasta, mutta liitukaudella se oli 900 kilometrin päässä.

Tutkijat laskivat kairauslaitteen Amundseninmereen kilometrin syvyyteen. Laite porautui merenpohjaan, kohti menneisyyden kivettyneitä kerrostumia. Mitä syvemmälle kairataan, sitä kauemmas muinaisuuteen päästään. 30 metrin syvyyteen on jo puristunut liitukautista sedimenttiä 90 miljoonan vuoden takaa.

Viimeiset kolme metriä kairanäytteestä olivat mutakiveä, joka sisälsi kasvien siemeniä, siitepölyä ja kivettyneitä juuria.

”Se oli melkein kuin kävelisit lähimetsään ja iskisit poran maahan. Se oli uskomatonta”, kuvailee tutkija Johann Klages saksalaisesta Alfred Wegener -instituutista The Guardian -sanomalehdelle.

Näytteessä oli kivettynyttä saniaisten ja havupuiden siite­pölyä. Dinosaurusten aikaan etelänavalla siis kasvoi havumetsää kuin nyt eteläisessä Uudessa-Seelannissa.

Kolmasosan vuodesta metsä havisi pilkkopimeässä ja kesti kaamoksessa, koska talvellakaan ei ollut kylmää. Vuoden keskilämpötila etelänavankin tienoilla oli 13 astetta.

Tämä tarkoittaa myös, ettei Etelämantereella ollut tuolloin jäätikköä lainkaan. Merenpinta oli peräti 170 metriä korkeammalla kuin nykyisin. Suuri osa tuolloisesta Pohjois-Amerikasta, Pohjois-Afrikasta ja Euroopasta oli veden peitossa.

Muinaisten sinilevien tuottamia kemikaaleja analysoimalla tutkijat saivat selville, että Etelämantereen järvet ja joet ovat olleet mukavan lämpöisiä, keskimäärin noin 20-asteisia.

Kesän keskilämpötila 82. eteläisellä leveyspiirillä oli niin ikään parikymmentä astetta. Vuotuiset sademäärät olivat samaa luokkaa kuin Brittein saarilla.

Jotta tämä oli mahdollista, ilmakehässä täytyi olla mahdollisesti jopa 1 700 tilavuuden miljoonasosaa hiilidioksidia, neljä kertaa nykyinen määrä.

Tiedetäänkin jo, että liitukaudella oli poikkeuksellisen lämmintä ja hiilidioksidia on ollut ilmakehässä paljon.

”Ennen tätä ajateltiin, että liitukautisen ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on ollut noin tuhat ppm. Mallinnuksessa vaadittiin kuitenkin 1 120–1 680 ppm:n suuruisia pitoisuuksia, jotta Etelämantereelle voisi syntyä havaitsemamme kaltaiset olot”, Klager sanoo tiedotteessa.

Dinosaurusten ajan jälkeen mantereet jatkoivat hiljaista liikettään ja Etelämanner alkoi vähitellen jäätyä.

Merivirtojen ja hiilen kiertokulun muutokset vähensivät ilmakehän hiilidioksidia ja ilmasto viileni. Viistoista miljoonaa vuotta sitten Etelämantereella oli paikoittain vielä karua tundraa, mutta sittemmin manner on ollut täysin jään peitossa.

Nyt ihmiskunta pumppaa jälleen lisää hiilidioksidia ilma­kehään ja planeetta lämpenee. Pahimmissa skenaarioissa hiilidioksidin pitoisuus ilmakehässä voi ennen pitkää nousta liitukautisiin lukemiin.

”Silloin menemme kohti maailmaa, jossa ei enää ole jäätiköitä, ja Etelämannerta peittää vihreä kasvillisuus”, sanoo paleoklimatologi James Bendle Birminghamin yliopistosta Guardianissa.

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Auto & Tiede

Luetuimmat

Uusimmat