”Syöpäkuolleisuutta on mahdollista vähentää selvästi”, toteaa akatemiaprofessori Kari Alitalo.
Keinotkin ovat selviä. Tupakoinnin, lihavuuden, auringonpalvonnan, liikkumattomuuden ja käristetyn, lihapitoisen ja vähäkuituisen ravinnon yhteydet syövän kehittymiseen on osoitettu useissa tutkimuksissa.
”Arviolta kolmannes syövistä voitaisiin estää elintapoja muuttamalla. Tutkijan näkökulmasta on turhauttavaa, että nämä tieteelliset tulokset eivät riittävästi vaikuta ihmisten käytökseen.”
Itse syövän syntymekanismille tuskin sen sijaan voimme mitään. Evoluutio kehitti ihmisen lisääntymään ja hoitamaan lapset itsenäisiksi. Lisääntyneen elinajan myötä elimistömme tekee soluja uudistaessaan yhä enemmän virheitä, joista syntyy mutaatioita.
Alitalo toteaa, että hänen ikäisellään miehellä merkittävä osa esimerkiksi paksusuolen solupoukamista koostuu mutatoituneista soluista.
”Mutta se, mihin voimme vaikuttaa, on niiden kehittyminen edelleen syöviksi. Terveillä elämäntavoilla muuntuneet solut pysyvät paljon helpommin oireettomina.”
Alitalon muistutus elintapojen merkityksestä voi kuulostaa tavanomaiselta lääkäripuheelta, mutta hänen sanomisillaan toivoisi olevan painoarvoa.
Helsingin yliopiston translationaalisen syöpäbiologian tutkimusohjelmaa johtava Alitalo on tutkinut syöpää yli neljä vuosikymmentä. Marraskuun lopulla hän sai akateemikon arvonimen.
Nuorena tutkijana 1980-luvun alussa Alitalo oli Yhdysvalloissa Kalifornian yliopistossa mukana selvittämässä mekanismia, jolla virukset kuljettavat syöpägeenejä eläimestä toiseen. Ryhmän vetäjät saivat myöhemmin Nobelin palkinnon.
Lääketieteellinen tutkimus on ryhmätyötä ja Alitalo korostaa tätä kaiken aikaa. Oman tutkimuksensa sijasta hän puhuu aina ”meidän tutkimuksestamme”. Alitalon palattua Suomeen hän keskittyi pienen hakemisen jälkeen solujen kasvutekijöihin ja erityisesti imusuonistoon.
Imusuonisto, jota pitkin veri kiertää soluista takaisin sydämeen, on syöpäkasvaimille tärkeä leviämisreitti. Alitalon ajatuksena oli selvittää, voisiko estämällä syöpäkasvainta kasvattamasta imusolmukkeita estää myös syövän leviämistä.
Läpimurto tapahtui vuonna 1995, kun Alitalon ryhmään kuuluneen Arja Kaipaisen tulokset osoittivat, että imusuonistolla on kasvutekijäreseptorinsa, jota ei löydy mistään muualta elimistöstä.
”Havainto oli kuin uusi ovi olisi avattu”, Alitalo kuvaa.
Reseptorin avulla ryhmään kuulunut Vladimir Joukov eristi imusuoniston kasvutekijän. Michael Jeltsch puolestaan loi kasvutekijän avulla hiiren, jonka ihossa oli huomattavasti enemmän imusuonia.
Toisaalta havainto mahdollisti kokeet, jossa kasvainta estetään kasvattamasta omia imusolmukkeita. Se tehdään käyttämällä liukoista reseptoria, joka kaappaa kasvutekijän ennen kuin se löytää oikeisiin reseptoreihin.
Kokeissa syövän etäpesäkkeiden ilmaantumista voitiin huomattavasti vähentää estämällä kasvainta kehittämästä imusuonistoa.
Tältä pohjalta tehty tutkimus on laajentunut muihinkin suuntiin. Esimerkiksi uudenlaisten, elimistön omaan immuunijärjestelmään pohjautuvien syöpälääkkeiden käytössä ongelma on päinvastainen. Jollei kasvaimen alueella ole omia imusuonia, kasvaimia tunnistavat valkosolut eivät lääkkeen vaikutuksesta huolimatta pääse tehokkaasti viestimään kasvaimesta immuunijärjestelmälle.
”Immuunihoitoon lisätty imusuonikasvutekijä näytti auttavan kehon omaa immuunijärjestelmää tuhoamaan aivokasvainta”, Alitalo kertoo.
Alitalon johtamassa Wihurin tutkimuslaitoksessa tutkimusryhmän löytämien kasvutekijöiden tutkimus on laajentunut myös sydän- ja verisuonitauteihin, lihavuuteen liittyvään diabetekseen, Alzheimerin tautiin, multippeliskleroosiin, šokkisyndroomaan ja lymfödeemaan. Uusin julkaisu avaa mahdollisuuden kasvattaa verisuonia sydänlihakseen myös sydänkammion sisäpinnalta.
”Sydäninfarktissa sydämen omat tukkeutuneet koronaariverisuonet voidaan avata pallolaajennuksella, mutta pieniin verisuoniin pallo ei mahdu. Löytämällämme verisuonikasvutekijällä voimme kasvattaa sydämen verisuonia, joka voisi auttaa sydänlihaksen hapensaantia.”
Hoidosta on saatu hiiri- ja rottakokeissa lupaavia tuloksia.
Vaikka Alitalo on ollut toukokuusta lähtien virallisesti emeritus, työntekoa hän ei ole lopettamassa. Alitalo johtaa Wihurin tutkimuslaitosta ja hän lähti keväällä mukaan myös uuteen projektiin kehittämään adenovirusvektoriin perustuvaa koronavirusrokotetta yhdessä professori Kalle Sakselan ja akatemiaprofessori Seppo Ylä-Herttualan kanssa.
Pandemia sai akateemikon toivomaan parempaa keskusteluyhteyttä päättäjien ja tutkijoiden välille.
”Keväällä tieto tutkimusmaailman ja valtioneuvoston välillä ei kulkenut niin hyvin kuin se olisi voinut. Tämä sitten näkyi esimerkiksi maskisuositusten hitaudessa”, hän huomauttaa.
Hän uskoo yhteistyön tarpeen vain kasvavan tulevaisuudessa.
”Valitettavasti luonnosta lähtevät kriisit ovat pikemminkin yleistymässä kuin vähenemässä, kun ihminen raivaa luonnontilaisia alueita ja muokkaa ympäristöä. Olisi hyvä, jos valtioneuvostossa olisi puolustusministerin tapaan myös kokopäiväinen tiedeministeri, jonka kanssa tutkijat voisivat pohtia mahdollisia uhkia ja niihin varautumista.”
Kari Alitalo
■ Syntynyt Kuopiossa 1952.
■ Akatemiaprofessori, Suomen akatemian palveluksessa vuosina 1993–2020.
■ Helsingin yliopiston lääketieteellisen kemian emeritusprofessori.
■ Johtaa Wihurin tutkimuslaitosta ja Helsingin yliopiston translationaalisen syöpälääketieteen tutkimusohjelmaa, tieteellinen johtaja iCAN Flagship-hankkeessa.
■ Tutkinut erityisesti imusuoniston kehitystä ja imusuonien kasvutekijöitä ja niiden merkitystä syövissä ja muissa sairauksissa.
■ Sai akateemikon arvonimen 27. marraskuuta. Samalla kertaa arvonimen sai myös Kaisa Häkkinen, jonka haastattelu ilmestyi 10. joulukuuta.
