Tutkijat ovat onnistuneet yhdistämään ihmissoluja apinan alkioon ensimmäistä kertaa historiassa, selviää tuoreesta yhdysvaltalais-kiinalaisesta tutkimuksesta.
Tavoitteena on kasvattaa ihmisten elimiä sijaisisäntinä toimivissa eläimissä esimerkiksi sydämen, maksan ja munuaisten elinsiirtoja varten. Kokeiden avulla voidaan tutkia myös ihmisten varhaiskehitystä ja sairauksien etenemistä.