Virheelliset väittämät pääsevät leviämään netissä erittäin helposti ja yhteinen tietopohjamme murentuu – Nyt tutkijat ovat osoittaneet, miten niiden tekemää tuhoa voi korjata - Tiede | HS.fi

Yleinen mielipide ajautui kriisiin

Demokratiassa kansalaisten mielipiteet ovat tärkeitä. Nyt niiden muodostusta häiritsevät verkossa vilisevät räätälöidyt ja vääristellyt tiedot. Paljon puhuttu demokratian kriisi voikin olla mielipiteen kriisi.

Kaaos demokratian ytimessä 6. 1. 2021. Presidentinvaalit hävinneen Donald Trumpin kannattajat rynnivät Yhdysvaltain kongressiin.

1.12.2021 3:00 | Päivitetty 1.12.2021 7:12

Suomalaisten suhtautuminen ilmastonmuutokseen politisoituu. Presidentti Niinistö saa yhä huippuarvosanat kansalta. Kuluttajien luottamus omaan talouteen on valoisampi kuin koskaan. 68 prosenttia aikoo äänestää tammikuun 2022 aluevaaleissa.

Kaikki ovat viimeaikaisia tuloksia kyselytutkimuksista, jotka kertovat yleisestä mielipiteestä, eli ne kuvastavat ison ihmisjoukon ilmaisemaa suhtautumista yhteiskunnallisesti merkittäviin kysymyksiin, ongelmiin, tapahtumiin tai toimijoihin.

Yleinen mielipide, kuten sen nykyään ymmärrämme, on melko nuori käsite.

Se, mitä vallanpitäjistä ja päivänpolttavista aiheista kulloinkin on ajateltu, on ilmiönä ikiaikainen, mutta yleinen mielipide, kuten sen nykyään ymmärrämme, on silti melko nuori käsite.

Usein sen ensimmäisenä käyttäjänä mainitaan ranskalainen 1500-luvun yhteiskunta-ajattelija Michel de Montaigne, mutta italialainen Niccolò Machiavelli näyttää puhuneen aiheesta jo muutama vuosikymmen aiemmin.

Yhtä mieltä tutkijayhteisö on siitä, että käsitteen käyttö yleistyi vasta 1700-luvulla valistuksen ajalla, kun demokratiakeskustelut virisivät ensin ylhäisön salongeissa ja sittemmin kansan keskuudessa.

Tuolloin keskeiseen asemaan nousivat etenkin sveitsiläis-ranskalaisen Jean-Jacques Rousseaun ja englantilaisen Jeremy Benthamin ajatukset, joiden mukaan yleinen mielipide oli eräänlainen yhteiskunnan ylin tuomioistuin ja yleisen tahdon ilmaus. Jokseenkin samalla tavoin näemme yleisen mielipiteen edelleen.

Modernin demokratian alkuna pidetään Yhdysvaltain perustuslakia. Se valmistui osavaltioiden kokouksessa 17.9.1787.

Modernin demokratian alkuaikoina ajatus yleisestä mielipiteestä merkittävänä yhteiskunnallisena voimana oli käänteentekevä, koska autoritaariset monarkiat eivät olleet nojanneet alamaisten mielipiteisiin vaan ”luonnolliseen järjestykseen”, joka soi niille yksinomaisen päätösvallan.

Mitä enemmän autoritaariset rakenteet rakoilivat, sitä enemmän yleinen mielipide sai tilaa hengittää.

Kun yleinen mielipide demokratiakehityksen edetessä nousi 1800-luvulla vakavasti otettavaksi yhteiskunnalliseksi tekijäksi, käynnistyi myös keskustelu sen laadusta.

Monet tuolloiset yhteiskunta-ajattelijat olivat huolissaan massojen heikosta politiikan tuntemuksesta, ja toivo pantiin vapaaseen lehdistöön. Lehdistöä ei nähty vain tiedonjakajana, vaan se mahdollisti myös vallanpitäjien vahtimisen ja valveutuneen kansalaismielipiteen nostatuksen.

Lehdistöstä ja hiljalleen kohonneesta koulutustasosta huolimatta keskustelu yleisen mielipiteen laadusta ei laantunut. Vastakkain olivat koko ajan samat leirit. Toinen uskoi kansan kykenevän mielekkääseen mielipiteen muodostukseen, toinen ei.

1900-luvulle tultaessa skeptikot keskittyivät pohtimaan yleistä mielipidettä lähinnä filosofiselta kannalta. Ne, jotka näkivät sen konkreettisemmin demokraattisen yhteiskunnan suunnannäyttäjänä, kiinnostuivat sen mittaamisesta.

Vaalit nostivat yleisen mielipiteen arvoon

Nykyään yleisen mielipiteen mittaukset ovat keskeinen osa meitä ympäröivää informaatioyhteiskuntaa. Luemme vähintään viikoittain tuloksia kyselytutkimuksista ja poliittisista kannatusmittauksista.

Niiden synty voidaan ajoittaa 1930-luvun alkupuolen Yhdysvaltoihin. Silloin samanaikaiset oivallukset loivat perustan, johon modernit kyselytutkimukset nojaavat.

Matemaatikko Jerzy Neymanin 1934 julkaisema artikkeli osoitti ensi kertaa, miten väestöstä voidaan kerätä edustava otos, mitata siinä esiintyviä asenteita ja tehdä niistä luotettavia päätelmiä koko väestön suhteen. Pidämme ajatusta nykyään itsestään selvänä, mutta sen syntyessä kyse oli suuresta innovaatiosta.

Samoihin aikoihin etenkin psykologi Rensis Likert avasi uusia mahdollisuuksia asenteiden selvittämiseen. Hän etsi käytännöllistä tapaa tehdä yhteismitallisia asennekartoituksia, ja pyrinnöt tuottivat seitsenportaisen mielipidemittarin, joka on edelleen käytössä, nykyään useimmin viisiportaisena versiona.

Kun Neymanin otostekniikka ja Likertin mielipideasteikko pantiin yhteen, massojen mielipidettä pystyttiin mittaamaan näppärästi ja kustannustehokkaasti.

Alkuun yleisen mielipiteen mittaaminen kiinnosti lähinnä viranomaisia ja kaupallisia toimijoita. Politiikkaan ne toi vuoden 1936 presidentinvaali, jonka voittajan mielipidemittaaja George Gallup pystyi ennustamaan satunnaisotantaan perustuneella tekniikallaan.

Hänen lisäkseen modernin kyselytutkimuksen pioneerina mainitaan suomalaisten siirtolaisten poika Emil Hurja, joka samoihin aikoihin vakiinnutti tieteelliset otanta- ja analyysimenetelmät demokraattisen puolueen vaalikoneiston käyttöön.

Kun yhdysvaltalaistutkijat 1940-luvulla ryhtyivät taajaan tekemään satunnaisotantaan perustuneita kyselytutkimuksia, alkoi oikea gallupoinnin kulta-aika. Tavallinen kansa oli niin innokasta osallistumaan kyselyihin, että vastausprosentit hipoivat täydellisyyttä.

Kuluttajien mieltymyksiä kartoittaneet markkinointikyselyt laajenivat yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

Kyselyt lisääntyivät 1960-luvulla entisestään eri sektoreilla, kun etenkin kaupalliset toimijat vauhdittivat tiedonkeruun automatisointia. Vuosikymmenen lopulla puhelinhaastattelut tehtiin jo suurilta osin tietokoneiden avustamina niin, että vastaukset rekisteröityivät ajantasaisesti tietokantaan ja olivat heti analysoitavissa.

Käsitys yleisestä mielipiteestä tarkentui myös siksi, että psykologia tuotti paljon uutta tietoa vastaamiseen liittyvistä kognitiivisista prosesseista.

Tutkijat havaitsivat, että jo pienet muutokset kysymystavassa voivat ohjata vastaamista, ja yhtä lailla tuloksiin saattoivat vaikuttaa kysymysten järjestys ja vaikkapa haastattelijan tapa käyttäytyä haastattelutilanteessa.

Kyselyt eivät mittaa vain asenteita vaan myös vastaajien kykyä vastata kysymyksiin.

Havainnot johtivat uusiin oivalluksiin: Kyselytutkimukseen vastaaminen on kognitiivisesti vaativa suoritus, joka kuormittaa muistia ja keskittymiskykyä. Kysymyksissä pitää pyrkiä mahdollisimman neutraaleihin muotoiluihin, joissa mikään vastaus ei näyttäydy muita toivottavampana.

Kyselyt eivät mittaa ainoastaan vastaajien asenteita vaan sivutuotteena myös vastaajien kykyä vastata kysymyksiin.

Uutuuden viehätys on kauan sitten kadonnut, ja viime vuosikymmenten aikana vastausprosentit ovat laskeneet dramaattisesti. Nykyään on tavallista, että vain yksi kymmenestä otokseen osuneesta suostuu osallistumaan tutkimukseen.

Silti tutkimustulosten valossa vaikuttaa siltä, että kyselyt tuottavat edelleen tarkkoja arvioita ainakin puolueiden kannatuksesta.

Kun alan johtaviin tutkijoihin lukeutuvat Will Jennings ja Christopher Wlezien hiljattain selvittivät 45 maassa vuosina 1942–2017 tehtyjen 30 000 vaaligallupin pitävyyttä, he havaitsivat, ettei osumatarkkuus ole ajan kuluessa heikentynyt. Tutkimuslaitoksilta vain vaaditaan enemmän työtä silloin, kun aineistoa kerätään.

Pian 90 vuotta täyttävä satunnaisotantaan perustuva yleisen mielipiteen mittaus voi siis edelleen hyvin – mutta kuinka kauan? Vaikuttaa nimittäin siltä, että mielipiteen muodostukseen liittyvä kognitiivinen prosessi on ongelmissa ja demokratia sen takia haurastumassa.

Yhteisymmärrys vaarantunut

Myös monissa vakiintuneissa demokratioissa kansanvallan toimivuuden indikaattorit kertovat ikävää tarinaa.

Demokratian periaatteiden kannatus on laskenut, kansalaisten mielipiteet kärjistyneet ja yhteiskunnallinen levottomuus lisääntynyt. Osa tutkijoista katsoo, että tämä usein demokratian kriisiksi mainittu nykytila on itse asiassa mielipiteen kriisi.

Toimiva kansalaismielipiteen muodostus on ensiarvoisen tärkeä demokratian komponentti, ja nyt tämä prosessi on häiriintynyt. Ongelma kulminoituu informaation merkitykseen mielipiteen muodostuksessa.

Tutkimusten mukaan poliittiset mielipiteet rakentuvat suurin piirtein 17:nnen ja 25. ikävuoden välillä, jolloin merkittävä osa muustakin identiteetistä sementoituu. Mielipiteitä muokkaa niin koulu kuin asuinympäristön sosioekonominen rakenne mutta ennen kaikkea kotitausta.

Vaikka poliittiset mielipiteet ovat pohjimmiltaan kasvuympäristön tuotteita, ne eivät muodostu informaatiotyhjyydessä. Niiden rakennusosiin kuuluu myös käsitys siitä, mitä ihminen katsoo asioista tietävänsä ja minkä tiedoistaan hän arvioi niin tärkeäksi, että se ohjaa mielipidettä.

Ihmisten tietopohja on heikentynyt ja se vaikuttaa demokratian toimintaan.

Tutkijoiden enemmistö on nyt sitä mieltä, että ihmisten tietopohja on heikentynyt ja se voi vaikuttaa demokratian toimintaan.

Jos mielipiteen muodostusta ohjaavat virheelliset käsitykset asioiden tilasta, on riski, että myös edustuksellisen demokratian toiminta vääristyy. Vaikka politiikassa tehdään tulkintoja tosiasioista, on tosiasioiden olemassaolosta kuitenkin oltava yhteisymmärrys – ja juuri tämä yhteisymmärrys on tutkijoiden mukaan katoamassa.

Mieli etsii itselle sopivaa

Tutkijat haluavat käsitteellisesti erottaa virheellisen informaation uskosta huhuihin tai salaliittoteorioihin. Etenkin valtio-opillisessa mielipidetutkimuksessa virheellisellä informaatiolla tarkoitetaan sellaisia politiikkaan liittyviä käsityksiä, jotka ovat ristiriidassa todennettavissa olevien asiaintilojen kanssa mutta joiden todenmukaisuuteen yksilö kuitenkin uskoo.

Näiden uskomusten perusta löytyy ihmismielen toiminnasta.

Teoriassa poliittinen mielipiteen muodostus pohjaa relevantteihin tosiasioihin ja eri vaihtoehtojen objektiiviseen ja huolelliseen punnintaan. Meillä on kuitenkin luontainen inhimillinen taipumus hakea ja hoksata informaatiota, joka palvelee omia tarkoitusperiämme. Jokaisella on tarpeita ja haluja, ja uskomme mieluummin tietoa, joka tyydyttää omia tarpeitamme, kuin tietoa, joka kyseenalaistaa ne. Siksi teoreettista ideaalia ei hevin saavuteta.

Nykytekniikalla tätä ihmisen syvimmistä tarpeista kumpuavaa käyttäytymistä on helppo hyödyntää, jos haluaa manipuloida mielipiteen muodostusta. Tarvitsee vain räätälöidä viesti kohdeyleisön tarpeisiin.

Omia ajatuksia vahvistava informaatiotulva toimii kuin riippuvuutta aiheuttava nautintoaine.

Eräiden tutkimusten mukaan omia ajatuksia vahvistava informaatiotulva toimii kuin riippuvuutta aiheuttava nautintoaine. Haluamme sitä koko ajan lisää, emmekä sen vaikutuksen alaisina välitä, miltä oman mielipiteemme informaatiokomponentti näyttää, koska se tuntuu niin hyvältä.

Jatkuva altistuminen omia haluja vahvistaville viesteille lisää yhteiskunnallista eriytymistä, koska muut näkökulmat jäävät vähälle huomiolle. Syntyy itseään ylläpitävä negatiivinen kehä, jossa polarisaatio ja yksipuolinen informaatio syöttävät toinen toistaan.

Vaihtoehtoisten totuuksien kulta-aika alkoi Trumpin virkavalasta 20.1.2016. Hän ehti presidenttinä esittää 30 573 virheellistä väitettä.

Ongelmaa pahentaa toinen psykologinen mekanismi, ylivertaisuusvinouma eli taipumus arvioida omat kyvyt ja osaaminen liian hyviksi. Mielipiteiden muodostuksessa vinouma tarkoittaa, että tietämättömyytensä tunnistavat heikoimmin ne, joiden tietotaso on valmiiksi alhaisin.

Valtaosa alan kirjallisuudesta tarkastelee yhdysvaltalaisen äänestäjäkunnan keskuudessa esiintyviä virheuskomuksia, jotka noudattelevat melko täydellisesti maan kahden pääpuolueen välistä rajankäyntiä.

Mittausten mukaan noin joka toinen yhdysvaltalainen vähintään epäilee, että Joe Biden ei voittanut rehellisesti vuoden 2020 presidentinvaaleja. Donald Trumpia äänestäneistä jopa 75 prosenttia uskoo demokraattiehdokkaan voittaneen epärehellisesti.

Tietovajetta voi paikata

Tutkijat eivät ole vain tyytyneet kuvaamaan mielipidevääristymiä ja virheellisten uskomusten levinneisyyttä vaan myös tutkineet, miten niitä voidaan korjata. Yleiskuva on vielä hajanainen, mutta se on selvää, että virheuskomusten oikaiseminen asioissa, jotka herättävät vahvoja poliittisia intohimoja, on jälkikäteen erittäin vaikeaa.

Pelkän korjaavan informaation tarjoaminen ei yleensä auta. Sen sijaan vastalääkkeenä saattaa toimia korvaava kausaaliselitys, joka osoittaa, miksi todellisuus on toisenlainen kuin vaikuttaa. Brendan Nyhanin ja Jason Reiflerin kokeellinen tutkimus tarjoaa esimerkin.

Kaksikko näytti ensin satunnaisotannalla kootuille koehenkilöille keksittyä uutista, jossa vihjattiin poliitikon eronneen skandaalinkäryisen lahjustutkinnan vuoksi. Tämän jälkeen he jakoivat osallistujat satunnaisesti ryhmiin, joista kaksi sai korjaavia lisätietoja tilanteesta. Lopuksi he mittasivat osallistujien suhtautumista kyseiseen poliitikkoon.

Tulokset osoittavat, että mikä tahansa korjaus ei riitä muuttamaan näkemyksiä.

Ryhmä, joka kuuli poliitikon kyenneen kiistämään koko rikostutkinnan viranomaisilta saamallaan kirjeellä, suhtautui poliitikkoon edelleen yhtä epäluuloisesti kuin verrokkiryhmä. Sen sijaan ryhmä, jolle kerrottiin poliitikon sekä saaneen kirjeen että eronneen, koska hän oli siirtymässä uuteen, vielä salassa pidettävään tehtävään, uskoi selityksen ja korjasi näkemystään.

Vastaajilla ei useinkaan ole kovin syvällistä käsitystä asioista, joista heidän mielipidettään kysytään.

Toinen aktiivinen tutkimussuuntaus paneutuu mielipiteiden muodostukseen ja hyödyntää kokeellisia pienryhmäkeskusteluja. Tämän lähestymistavan takaa löytyy kyselytutkijoita pitkään vaivannut tieto siitä, että vastaajilla ei useinkaan ole kovin syvällistä käsitystä asioista, joista heidän mielipidettään kysytään.

Yhdysvaltalaisia jakavat kahteen leiriin myös koronaepidemian torjuntatoimet. Valtaosa vastustajista on republikaaneja.

Suomessa laajoja kansalaiskeskustelukokeita ovat tehneet etenkin Åbo Akademin ja Turun yliopiston tutkijat. Kokeissa on esimerkiksi annettu tavallisille kansalaisille mahdollisuus tutustua yhteiskunnallisesti tärkeään ja monimutkaiseen ongelmaan, kuten maahanmuuttoon tai ydinvoiman lisärakentamiseen. He ovat saaneet sekä kuulla asiantuntijoita että keskustella säädellysti muiden kansalaisten kanssa.

Havaintojen mukaan huolellinen perehtyminen ja asioiden perinpohjainen punninta usein muuttaa kansalaisten mielipidettä. Joitain viitteitä on myös siitä, että kansalaiskeskustelut lieventävät pahimpia informaatiovääristymiä.

Käytännössä olemme kuitenkin vielä kaukana siitä, että verkossa pandemian lailla leviävät informaatiovirukset saataisiin pysäytettyä. Kaikkia niille altistuneita ei voida altistaa yliopistojen tiloissa tehtäville kokeellisille tutkimuksille.

Väärä tieto leviää etenkin sosiaalisessa mediassa. Facebook on sulkenut valheellisia tilejä protestien jälkeen.

Tulevaisuus on digijäljissä

On mahdollista vain spekuloida, mihin suuntaan mielipiteen muodostus kehittyy. Tutkimustulosten pohjalta voi ajatella, että ratkaisevaksi tekijäksi muodostuu kyky hallita modernin mediaympäristön ärsyketulvaa. Ne, jotka keksivät kognitiivisen selviytymisstrategian digitaalisessa informaatioviidakossa navigointiin, löytävät varmasti myös tulevaisuudessa reitin perusteltujen mielipiteiden ääreen.

Entä miten kehittyy mielipiteiden mittaus? Vastausprosenttien lasku on aktivoinut tutkijat pohtimaan myös tätä.

Kun satunnaisotannan periaatteesta luovutaan, kyselyt eivät enää anna luotettavaa kuvaa yleisestä mielipiteestä.

Ytimessä on tässäkin digitalisaatio, joka on samalla sekä uhka että mahdollisuus. Tutkimus on melko yksiselitteisesti osoittanut, että avoimet verkkokyselyt eivät käy paikkaamaan vastaajakatoa. Kun satunnaisotannan periaatteesta luovutaan, kärsii edustavuus siinä määrin, etteivät kyselyt enää anna luotettavaa kuvaa yleisestä mielipiteestä.

Professorit Raymond Duch ja Roberto Cerina ovat tutkineet vaaligallupien korvaamista digijalanjäljillä muun muassa Texasissa. He yhdistivät Facebook-tykkäyksiä ja muita kannatuksen osoituksia rekisteröityneiden äänestäjien tietoihin ja onnistuivat luomaan paikallisvaaleihin ennustemallin, joka tuotti oleellisesti saman tuloksen kuin tavanomaiset kyselytutkimukset.

Vaikka kyseessä on vain yksi, hyvin rajallinen tapaustutkimus, lienee selvää, että digijälkiämme hyödynnetään tulevaisuudessa yleisen mielipiteen tutkinnassa. Teknologia mahdollistaa verkossa tapahtuvien mielipiteen ilmausten yhdistämisen yleiseksi mielipiteeksi jollakin rajatulla alueella, kuten äänestysalueella.

Kyselytutkimusten valtakausi ei ole päättymässä, mutta ensimmäiset askeleet kohti yleisen mielipiteen mittaamisen digitalisointia on jo otettu.

Lauri Rapeli on Åbo Akademin Samforsk-instituutin tutkimusjohtaja ja Suomen julkisen mielipiteen tutkimusinfrastruktuurin Firipon varajohtaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 11/2021.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat