Nasa lähetti Lucy-luotaimen onnistuneesti kohti Jupiterin kiertorataa - Tiede | HS.fi

Nasa lähetti Lucy-luotaimen onnistuneesti kohti Jupiterin kiertorataa

Alus käy matkansa aikana kahdeksalla asteroidilla eli useammalla kuin yksikään sen edeltäjä.

16.10. 9:07 | Päivitetty 16.10. 20:57

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa lähetti ensimmäisen niin sanottuja troijalaisasteroideja tutkivan luotaimen onnistuneesti kohti Jupiterin kiertorataa lauantaina.

Lucy-niminen luotain lähti 12-vuotiselle matkalleen Floridasta Cape Canaveralin avaruustukikohdasta hieman ennen kello 13 Suomen aikaa.

Alus käy matkansa aikana kahdeksalla asteroidilla eli useammalla kuin yksikään sen edeltäjä. Lisäksi Lucy tekee Nasan mukaan avaruuslentohistoriaa toisella tapaa: siitä tulee ensimmäinen avaruusalus, joka ottaa ensin vauhtia Maan painovoimaa hyödyntäen, käy Jupiterin etäisyydellä asti ja vielä palaa sieltä lähelle Maata ennen kuin matkaa uudestaan Jupiterin lähelle, eri asteroidien luo.

Matka keskittyy Jupiterin kiertoradalla oleviin niin kutsuttuihin troijalaisasteroideihin, jotka ovat kiertoradalla kahtena ryhmänä Jupiterin edessä ja takana. Lucyn matka kulkee molempiin ryhmiin.

Yli 7 000 kappaleesta koostuvien troijalaisasteroidien uskotaan koostuvan alkukantaisesta aineksesta, josta myös uloimmat planeetat koostuvat. Niiden tutkiminen tarjoaa tietoa myös koko aurinkokunnan historiasta.

”Vaikka ne ovat avaruudessa pienellä alueella, ne ovat fysikaalisesti hyvin erilaisia. Ne ovat esimerkiksi eri värisiä, jotkut ovat harmaita, jotkut punaisia”, Nasan tutkija Hal Levison kertoi syyskuun lopulla.

Luotaimen keräämän datan avulla pyritään paremmin ymmärtämään niitä seikkoja, jotka vaikuttivat aurinkokunnan muodostumiseen 4,5 miljardia vuotta sitten.

Lucy tutkii asteroideja lähimmillään noin 400 kilometrin päästä. Teknologiansa avulla se pystyy tutkimaan esimerkiksi taivaankappaleen koostumusta, massaa ja tiheyttä.

Jättiläisplaneetta Jupiter on viides planeetta Auringosta lukien.

Oikaisu 16.10. kello 20.57: Jutussa luki alun perin virheellisesti, että Lucy olisi ensimmäinen miehittämätön alus matkalla kohti Jupiterin kiertorataa. Lucy on ensimmäinen luotain, joka tutkii troijalaisasteroideja. Lisäksi poistettu kohta, jossa luki, että Lucy olisi ensimmäinen aurinkovoimalla toimiva luotain, joka matkaa näin kauas Auringosta. Vuonna 2011 laukaistu ja Jupiteria kiertävä Juno käyttää myös aurinkopaneeleita voimanlähteenään.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat