Villamammutti sinnitteli paljon luultua pidempään – ihminen tai ilmasto eivät yksinään ole syyllisiä sen sukupuuttoon - Tiede | HS.fi

Villamammutti sinnitteli paljon luultua pidempään – ihminen tai ilmasto eivät yksinään ole syyllisiä sen sukupuuttoon

Ikiroudassa säilynyt dna paljasti yllättävästi, että villamammutteja eli Siperiassa alle 4 000 vuotta sitten. Löytö syventää ymmärrystä siitä, miksi jättiläiset katosivat. Se voi auttaa ehkäisemään seuraavia joukkotuhoja.

Villamammutteja eli suunnattomalla alueella läpi Euroopan, Aasian ja Pohjois-Amerikan.

24.11. 2:00

Takkuturkkinen villamammutti on jääkauden vertauskuva, mutta sen tarina ei suinkaan loppunut jäätiköiden sulamiseen, osoittaa uusi tutkimus. Siinä eläinten ja kasvien perimän ainesta seulottiin arktisen alueen maaperästä ja järvenpohjista.

Luulöytöjen perusteella mammuttien luultiin hävinneen manneralueilta melko tarkkaan 10 000 vuotta sitten – samaan aikaan kun ilmasto lämpeni ja jäätiköt sulivat.

Nyt mannermammuttien sukupuuton ajankohtaa on korjattava roimasti kohti nykyhetkeä. Nuorin mammutti-dna löytyi keskisen Siperian pohjoisosista ja oli vain 3 900 vuoden ikäistä.

Toisin sanoen Gizan suuret pyramidit Egyptissä rakennettiin vuosisatoja ennen kuin mammutit kuolivat sukupuuttoon.

Kansainvälistä tutkijaryhmää johtivat muinaisgeneetikot Cambridgen, Kööpenhaminan ja Tromssan yliopistoista. Tutkimus julkaistiin tiedelehti Naturessa.

Arktisesta alueesta on tullut muinaisen dna:n kultakaivos. Jäätynyt maa säilöö eloperäiset molekyylit kuin luonnon oma arkkupakastin. Eläinten jättämät dna:n hituset voidaan eristää ja tunnistaa vuosituhansienkin päästä nykyisillä menetelmillä.

Villamammutteja eli suunnattomalla alueella läpi Euroopan, Aasian ja Pohjois-Amerikan. Ne olivat osa pohjoisen arotundran eläimistöä. Mammuttiarolla sekoittuivat tuttu ja eksoottinen.

Euroopassa mammuttien kanssa laidunsivat hevoset, villipeurat, arovisentit ja villasarvikuonot. Kasvinsyöjiä saalistivat sudet, luolaleijonat ja luolahyeenat.

Megafaunan rinnalla eli lapinkulkijan tuttuja, kuten matalan heinän lomassa kukkivat lapinvuokot, ruohokanukat ja laukkaneilikat. Linnustoon kuuluivat riekot, tunturipöllöt ja tunturihaukat. Naalikin oli yleinen.

Luulöytöjen perusteella mammuttien luultiin hävinneen manneralueilta 10 000 vuotta sitten.

Sukupuuton ajankohdan selvittämiseen dna toimii paremmin kuin luulöydöt. Mitä lähempänä sukupuuttoa eläinpopulaatio on, sitä epätodennäköisemmäksi käy, että joku harvoista jäljellä olevista yksilöistä sattuu säilymään jälkipolvien löydettäväksi.

Olisi siis melkoinen lottovoitto, jos lajinsa viimeisen eläimen luut löytyisivät. Sukupuuton varmaa vuosilukua luut eivät siis luut kerro, vain aikaisimman mahdollisen.

Eläin jättää jälkeensä vain yhdet luut, mutta dna:ta ropisee koko elämän ajan karvoissa, hilseessä ja ulosteissa. Sen säilymiseen on hyvät mahdollisuudet kylmissä ilmastoissa, missä dna ei hajoa saman tien.

Villamammutin sukupuuton uusi päiväys ei ole ainoa laatuaan. Muutkaan ”jääkauden eläimet” eivät hävinneet jääkauden loppuessa. Arovisenttejä oli maaperä-dna:n perusteella Koillis-Siperiassa vielä 6 400 vuotta sitten.

Villihevoset laukkasivat Alaskassa alle 8 000 vuotta sitten ja elävät Mongoliassa tänäkin päivänä. Jättiläispeuroja sinnitteli Uralilla vielä 7 700 vuotta sitten.

Mammutit sinnittelivät pitkään Jäämerellä sijaitsevalla Wrangelinsaarella.

Ihmiset ehtivät elää rinnakkain mammuttien ja muun megafaunan kanssa vuosituhansia.

Sukupuuttojen myöhäiset ajankohdat sulkevat pois molemmat perinteiset, yksinkertaiset selitykset niiden syistä.

Jääkauden loppuminen ja seurannut lämpimämpi, kosteampi ilmasto ei näytä koituneen eläinten kohtaloksi. Eliväthän ne monin paikoin vielä vuosituhansia ilmastonmuutoksen jälkeen.

Riittämätön on myös ilmastoselityksen perinteinen päävastustaja salamasotahypoteesi, jonka esitti yhdysvaltalainen paleontologi Paul Martin 1970-luvulla.

Martinin mukaan nykyihmisen levittäytyminen uusille alueille aiheutti nopean ja rajun sukupuuttojen aallon. Ihmisiin tottumattomat eläimet olivat naurettavan helppoa saalista metsästäjille.

Ainakaan arotundralla selitys ei päde. Tarkentunut ajoitus on osoittanut, että ihmiset ehtivät elää rinnakkain mammuttien ja muun megafaunan kanssa vuosituhansia.

Todellisen tarinan täytyy olla monimutkaisempi. Sellaisen esitti toinen kansainvälinen tutkijaryhmä Ecology Letters -tiedelehden marraskuun numerossa

Tutkijat yhdistivät tietoja villamammuttien ekologiasta ja populaation rakenteesta, arktisen alueen kasvillisuudesta, ihmisten levittäytymisestä pohjoiseen ja mammutinluiden löydöistä.

He loivat tietokonemallin erittelemään tekijöitä, jotka vaikuttivat mammuttien levinneisyyteen ja kantaan.

Tulos oli se, että mammuttien elinalue olisi luonnostaankin kutistunut, kun jääkausi loppui, ilmasto lämpeni ja metsät levisivät pohjoiseen.

Mammutille sopiva kylmä aro vetäytyi pohjoiseen ja sisämaahan. Näin oli käynyt monta kertaa aiemminkin, kun lämpöjaksot katkoivat jääkausia. Edellisistä kerroista mammutit selvisivät.

Ihmisten harjoittama mammuttien metsästys alkoi kuitenkin vaikuttaa ilmaston rinnalla jo 20 000 vuotta ennen itse sukupuuttoa. Mammuttien paikalliset populaatiot kutistuivat ja paikoin hävisivät jo vuosituhansia ennen kuin elinympäristö muuttui niille sopimattomaksi.

”Tiedämme, että ihmiset metsästivät villamammutteja saadakseen lihaa, taljoja ja norsunluuta”, kertoo tutkimukseen osallistunut Adelaiden yliopiston tutkija Damien Fordham.

Mammutin merkitystä sen rinnalla eläneille ihmisille on vaikea liioitella.

Mammutinliha kuului tärkeimpiin proteiininlähteisiin isotooppien analyysien perusteella. Mammutinluusta valmistettiin aseiden lisäksi maailman vanhimpiin kuuluvia koruja ja ompeluneuloja, veistoksia, huiluja – ja jopa rakennuksia.

Viimeiset mammuttilaumat sinnittelivät pohjoisimmassa Siperiassa. Siellä toteutuivat niiden kaksi elinehtoa: sopiva kasvillisuus ja riittävän pieni ihmistiheys.

Tietokonemalli ennusti mammuttien selviytymisen useita tuhansia vuosia luultua pidempään, minkä toisen tutkijaryhmän löytämä maaperän dna vahvisti.

”Tutkimuksemme tukee käsitystä, että ihminen edisti Euraasian megafaunan romahdusta jääkauden lopulla”, kertoo tutkimuksessa mukana ollut professori David Nogues-Bravo Kööpenhaminan yliopistosta.

”Lajien sukupuutot ovat yleensä monen tekijän vuorovaikutuksen tulos.”

Lumipeitettä ja sammalikkoa tallovat laiduntajat voisivat auttaa talvipakkasia tunkeutumaan syvemmälle maaperään ja hidastaa sulamista.

Maaperän dna:ta seuloneet tutkijat päätyivät toiseen johtopäätökseen. Heidän mukaansa mammutit katosivat luonnollisen muutoksen seurauksena.

Viimeisten mammuttien häviämisen aikoihin niiden elinalueen kasvillisuus nimittäin muuttui. Heinävaltainen arotundra vaihtui siellä viimeisenä nykyisen Siperian varvikkoiseksi, soiseksi tundraksi.

On kuitenkin epäselvää, mikä oli syy ja mikä seuraus.

Norsueläimet ovat ekosysteemin insinöörejä. Nykyiset savanninorsut pitävät yllä omaa elinympäristöään levittämällä siemeniä, muokkaamalla maaperää, vapauttamalla ravinteita ulosteissaan ja tappamalla puita.

Itse maisema muuttuu, jos norsut ammutaan. Olisi erikoista, jos villamammutit eivät olisi lainkaan vaikuttaneet omaan elinympäristöönsä.

Mammuttien vaikutusta maisemaan ei voida enää kokeellisesti testata. Vielä jäljellä olevien suurten laiduntajien, kuten hevosten ja visenttien, kykyä muovata omaa elinympäristöään arktisella alueella tutkitaan kuitenkin aktiivisesti.

Yksi syy laajaan kiinnostukseen on ajatus, että laiduntajat voisivat auttaa suojaamaan Siperian ikiroutaa, joka sulaa hälyttävää vauhtia.

Lumipeitettä ja sammalikkoa tallovat laiduntajat voisivat auttaa talvipakkasia tunkeutumaan syvemmälle maaperään ja hidastaa sulamista.

Jäähdyttämisen lisäksi kasvinsyöjät muuttavat kasvillisuutta. Kuivissa ja mantereisissa ilmastoissa, kuten pohjoisessa Siperiassa, ne muovaavat maisemaa tänäkin päivänä muinaisen arotundran suuntaan.

On siis mahdollista, että villamammutin viimeisissä turvapaikoissa arotundran häviäminen ei tappanut mammuttia, vaan lajin sukupuutto hävitti arotundran.

Myös nyt lukemattomia lajeja uhkaavat samanaikaisesti ihmisen toimet ja nopea lämpeneminen.

Vaikka jääkauden suuret eläimet kuolivat sukupuuttoon geologisessa mielessä aivan äsken, niiden sukupuuton ajankohtien, syiden ja seurausten selvittäminen on kaikkea muuta kuin yksinkertaista.

Aihe on tärkeä, sillä sukupuuttojen aalto oli valtava. 60 000 viime vuoden aikana peräti neljä viidesosaa maapallon megafaunasta on kuollut sukupuuttoon. Megafaunalla tarkoitetaan yli 40 kilon painoisia maaeläimiä. Sukupuuttoja oli Etelämannerta lukuun ottamatta kaikilla mantereilla.

Uusien tutkimusten myötä hahmottuva kuva sukupuutoista monimutkaisena ihmisvaikutuksen ja ilmaston mosaiikkina on varoittava.

Myös nyt lukemattomia lajeja uhkaavat samanaikaisesti ihmisen toimet ja nopea lämpeneminen, joka tällä kertaa sekin on ihmisen aiheuttamaa. Ymmärrys sukupuuttojen kulusta viime kerralla voi auttaa väistämään tulevia.

Lue lisää: Mammuttien sukupuuhun uusi haarake – se paljastui ikivanhojen hampaiden dna:sta

Lue lisää: Siperiassa maapallo yritetään pelastaa palauttamalla korpeen eläimiä, joita siellä ei ole laiduntanut 14 000 vuoteen

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat