Sotilasajoneuvojen kilometrien pituisia letkoja, savuavia lentokenttiä, kraattereita.
Satelliittikuvat antavat näkökulman ylhäältä Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan. Kansainvälisen uutisvirran kautta sotatoimia voi seurata päivittäin lähes ajantasaisesti.
Sotatantereen tarkkailu satelliiteilla ei sinänsä ole uutta. Vakoilusatelliitteja on käytetty jo 1950-luvun lopulta lähtien.
Persianlahden sota 1990-luvun alussa oli tiettävästi ensimmäinen sotatoimi, jossa sodan johto sai operaatiosta päivittäisiä satelliittikuvia.
Sittemmin vastaavaa tarkkailua on käytetty muissakin nykyaikaisten armeijoiden sotilasoperaatioissa.
Uutta on se, että taivaalla on runsaasti myös armeijoista ja tiedustelupalveluista riippumattomia kaupallisia kamerasatelliitteja.
Niistä kuvia leviää maailman medioihin eri tavalla kuin valtiollisista satelliiteista, joiden erottelukykyä ei usein haluta kertoa julkisesti.
”Tässä on noin viiden vuoden sisällä ollut hurjaa kehitystä”, toteaa everstiluutnantti Petteri Hemminki, joka on Maanpuolustuskorkeakoulun sotatekniikan laitoksen pääopettaja.
Syynä kehitykseen on paitsi kaupallisten satelliittien määrä myös tekniikan paraneminen.
”Puhutaan taistelukentän läpinäkyvyydestä. Nykyaikainen sodankäynti alkaa muistuttaa avopokeria, jossa kaikki, myös ulkopuoliset näkevät molempien pelaajien kortit.”
Viime vuosina yli 90 prosenttia kaikista laukaistuista satelliiteista on ollut muita kuin sotilaallisia.
Joukossa on paljon tietoliikennesatelliitteja, mutta erilaisia kamera- ja tutkasatelliittejakin on taivaalla sadoittain.
”Alan yrityksiä on kymmeniä ja monilla niistä useita satelliitteja, niin sanottuja konstellaatioita eli useiden satelliittien muodostelmia”, kertoo avaruus- ja kaukokartoitusalan tutkimusprofessori Jouni Pulliainen Ilmatieteen laitoksesta.
Normaalisti näillä käytetään esimerkiksi sää- ja kartoituspalveluiden tukena. Satelliiteilla voi havainnoidaan esimerkiksi ympäristön tilaa, liikennevirtoja, jäätilannetta tai sadon kasvua.
Blacksky-.yhtiön satelliitin kuvassa on Antonovin lentokenttä. Sinne on ollut sijoitettuna maailman suurin lentkone Antonov An-225 Mriya, joita on tehty yksi. Sen kerrotaan vahingoittuneen hyökkäyksessä.
Kuvaussatelliitit kiertävät maapalloa tyypillisesti noin 600–800 kilometrin korkeudessa. Radastaan riippuen ne tekevät noin 14 kierrosta vuorokaudessa.
Koska maapallo pyörii satelliitin alla, voi satelliitilla ottaa kuvia käytännössä mistä tahansa maapallolta joka vuorokausi.
Käytännössä tätä voidaan edelleen parantaa kytkemällä satelliitteja yhteen. Neljän kehittyneen satelliitin muodostelma voi vuorokaudessa kattaa yli kahden miljoonan kilometrin kuvausalan.
Satelliitit eivät kuitenkaan voi kuvata kaikkea, ja siksi niiden kuvaussuunnitelmat pitää laatia etukäteen.
”Aika moni on tällä hetkellä ohjannut satelliittinsa ottamaan kuvaa Ukrainasta, koska kuville sodasta on kysyntää.”
Maailman uutisvirrasta tuttuja nimiä ovat muun muassa Maxar ja BlackSky. Ne ovat molemmat yhdysvaltalaisia toimijoita, jotka jakavat kuviaan kansainvälisten kuvatoimistojen kautta.
On oletettavaa, että myös muut kaupalliset satelliittiyrityksen kuvaavat Ukrainan tapahtumia. Ne voivat myydä palveluitaan myös suoraan valtioille tai muille julkisuuden ulkopuolisille toimille toimijoille.
Mitä useammasta satelliitista saa tietoa, sitä ajankohtaisempaa tietoa tapahtumista saa.
Periaatteessa jatkuvaa kuvaa olisi mahdollista saada sopivasti Ukrainan ylle asetetulla geostationaarisella eli maapallon liikkeen suhteen paikallaan pysyvällä satelliitilla.
Tällaiset satelliitit täytyy kuitenkin sijoittaa huomattavasti korkeammalle, noin 36 000 kilometrin korkeuteen. Näin korkealta erottelukyky jää hyvissäkin olosuhteissa kilometrien luokkaan.
”Periaatteessa kuvasta voi nähdä ihmisen lukemassa lehteä.
Maata kiertävistä satelliiteista on sen sijaan mahdollista saada tarkempaa kuvaa. Vaikka satojen kilometrien etäisyys kuulostaa pitkältä, nykyaikaisilla kameroilla sieltä on mahdollista kuvata kymmenien senttien tarkkuudella.
Sanomalehden lukeminen ei siis satelliittikuvasta onnistuisi, mutta periaatteessa kuvasta voi nähdä ihmisen lukemassa lehteä.
Korkealla resoluutiolla on kuitenkin hintansa – mitä tarkemmin kuvataan, sitä pienemmältä alueelta kuvaa saadaan.
Kuvattavan kaistaleen leveys täytyy päättää jo ennen ylilentoa. Uutismaista kuvaa saadaan vaan noin 15 kilometriä leveältä kaistaleelta kerrallaan.
Koulutetuille analyytikoille tarkoitetut kuvat voidaan ottaa laajemmalta alueelta, koska ammattilainen osaa lukea kuvia paremmin.
”Satelliitit saavat tietoa koko sähkömagneettisen spektrin alueelta.
Satelliittikuvaa välittävät satelliitit voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään. Ensimmäiset, niin sanotusti perinteiset toimivat kameratekniikalla. Tosin yhä useammin ne kuvaavat näkyvän valon lisäksi myös infrapunataajuuksilla.
Näin ne voivat havaita kohteita myös lämmön perusteella.
”Tässä kehitys menee kaiken aikaa eteenpäin. Satelliitit saavat tietoa koko sähkömagneettisen spektrin alueelta.”
Tätä hyödyntävät käyttävät niin sanotut tutkasatelliitit, jotka voivat kuvata esimerkiksi pimeällä tai pilvien läpi. Näitä valmistaa muun muassa suomalainen satelliittiyritys Iceye.
Niiden kuvat ovat kuitenkin epätarkempia ja vaativat enemmän energiaa. Siksi niitä ei voi yhdellä ylilennolla ottaa muutamaa kymmentä enempää. Perinteisellä kameralla satelliitti voisi saada hyvissä olosuhteissa jopa muutaman sekunnin videon.
Julkisuuteen päätyvä kuvamateriaali ei luultavasti vedä vertoja parhaalle tiedusteluaineistolle. Ero ei johdu siitä, että sotilaskäytössä olevat satelliitit olisivat kovinkaan paljon parempia kuin kaupalliset, Pulliainen arvioi.
”Joskus on kokeiltu satelliitteja, jotka kohteen päällä sukeltavat alemmas, noin 400 kilometrin korkeuteen tarkempien kuvien saamiseksi. Tästä saatu hyöty on kuitenkin melko rajallista.”
Kapteeniluutnantti Juuso Mikkola Ilmavoimien esikunnasta puhuu tarkkuusresoluution lisäksi aikaresoluutiosta ja spektraalisesta resoluutiosta.
”Mitä useammin alue kuvataan, sitä tarkempi aikaresoluutio on. Voidaan esimerkiksi seurata tilanteiden kehittymistä tai valvoa yhtä paikkaa.
Spektriä laajentamalla taas voidaan tarkastella esimerkiksi maaston kosteutta ja arvioida, millaisia ajoneuvoja se kantaa. Se helpottaa myös esimerkiksi ajoneuvojen erottamista kasvillisuudesta.
Ilmeistä hyöty saa myös siitä, jos alueella on esimerkiksi droneja tai lentokoneita, joiden kuvaamaa aineistoa voidaan yhdistää satelliittikuviin.
””Jokainen, joka osaa laukaista satelliitin osaa myös ampua sellaisen alas.”
Miten satelliittien kuvavirta vaikuttaa sodankäyntiin? Hemmigin ja Mikkolan mukaan armeijan oma kuvavirta on arvokasta tilannekuvan ylläpitämiseksi.
Toisaalta, jos muiden satelliittien yliajat osataan arvioida, voidaan esimerkiksi ryhmitysten muutokset ajoittaa niin, etteivät ne näkyisi heti.
”Tosin nykyään kuvaa tulee niin paljon, ettei se ole helppoa,” Mikkola toteaa.
Entä vaikuttaako se, että tietää maailman katselevan sotatoimiin? Ovatko esimerkiksi kuvat Venäjän pitkistä kolonioista tietoista pelottelua ja propagandaa?
”On mahdoton arvioida, mitä Venäjän sodanjohto ajattelee”, Hemminki vastaa.
”Voi olla, että tässä on tiedostettu ajatus takana tai sitten voi olla, että tilanteeseen on vain ajauduttu.”
Entä jos kamerat avaruudessa alkaisivat ärsyttää. Voisiko satelliitit ampua taivaalta Ukrainan yltä, jos esimerkiksi Venäjä hermostuisi?
”Jokainen, joka osaa laukaista satelliitin osaa myös ampua sellaisen alas,” Mikkola vastaa.
Seuraukset voisivat kuitenkin olla arvaamattomia.
”Kiertoradoilla on ahdasta ja siellä leviävä romu tuhoaisi helposti myös omia tai yleishyödyllisiä satelliitteja. Ketjureaktiota olisi vaikea hallita”, Mikkola selittää.
Toisaalta satelliitteja on kuitenkin niin paljon, että kaikkien ampuminen alas olisi vaikeaa sekin.
”Jos tarkoitus olisi estää kuvaaminen, mielekkäämpää olisi pyrkiä estämään tiedonsiirtoa satelliiteista esimerkiksi kyberhyökkäyksellä. Toinen vaihtoehto voisi olla optiikan häiritseminen esimerkiksi lasereilla”, Mikkola sanoo.
