Vainoharhat vaivaavat diktaattoreja – kriisit alkavat usein yksinvaltiaista, jotka eristäytyvät arjesta

Todellisuudentajun hiipuminen muuttaa diktaattorien suuruudenhullut kuvitelmat totuudeksi.

Saddam Hussein, Iivana Julma, Mobutu Sese Seko, Robert Mugabe, Jean-Bédel Bokassa, Juri Andropov, Pol Pot ja Adolf Hitler.

14.4. 2:00 | Päivitetty 14.4. 20:59

Kun afrikkalaisvaltio Zimbabwe itsenäistyi vuonna 1980 sisällissodan jälkeen, sen ensimmäinen valtionpäämies Robert Mugabe vaikutti vakaalta johtajalta.

Mugabe oli ollut Rhodesian valkoisen rotuerotteluhallinnon vankina ja kiduttamana. Silti hän ilmoitti, että menneiden yli vedetään viiva eikä kostoa seuraa. Valkoiset saivat pitää maatilansa, yrityksensä ja virkansa.

Rotuerotteluajan pääministeri Ian Smith jatkoi parlamentissa oppositiossa Mugaben hallinnon julkista arvostelua. Mugabe itse eli melko vaatimattomasti.

Maailma muistaa Mugaben silti julmana ja hillittömänä diktaattorina. Molemmat luonnehdinnat ovat yhtä oikeutettuja.

Robert Mugabe.

Hänen kostonhalunsa, vallanhimonsa sekä tuhlaileva palvontakulttinsa romahduttivat Zimbabwen ja pitivät miljoonia kansalaisia pelossa ja hädässä.

Mugaben kurjaan tilinpäätökseen johti kaikkien itsevaltiaiden ainainen ammattitauti: vainoharhaisuus. Se vaanii yksinvaltiaita, jotka ovat eristäytyneet arjen todellisuudesta kultaiseen häkkiinsä.

Mugabe takertui valtaansa 93-vuotiaaksi, kunnes armeija asetti hänet kotiarestiin, mistä kertoi muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Hän oli kotiarestissa yhä varma siitä, että kansa rakasti ja palvoi häntä. Yhtä vankasti hän uskoi vuosikymmenien ajan, että entisen siirtomaaisännän Britannian ja muiden länsimaiden tavoite oli kaataa hänet.

Lähes jokaisen pitkään hallitsevan diktaattorin mielessä pyörivät samanlaiset ajatukset, päättelevät yhdysvaltalaiset psykiatrian professorit Seth Davin Norrholm ja Samuel Hunley, jotka ovat kartoittaneet yksinvaltiaiden mielenmaisemaa.

Merkittävimmin diktaattoreja yhdistää ja heidän vainoharhojaan ruokkii narsismi, Norrholm ja Hunley korostavat.

Tutkijoiden mukaan diktaattorien arkea hallitsevat vahvasti myös alituinen pelko, epäluulo sekä ylikorostunut tarve näyttää ja käyttää valtaa.

Saddam Hussein ja Adolf Hitler.

Melko samaan arvioon päätyivät Coloradon yliopiston psykologian professorit Frederick Coolidge ja Daniel L. Segal , kun he vertasivat Irakin diktaattorin Saddam Husseinin ja Adolf Hitlerin luonteenpiirteitä.

Heidän tutkimuksensa osoitti, että kumpikin massamurhaaja oli paitsi narsisti myös syvästi vainoharhainen, epäsosiaalinen ja sadistinen.

Narsististen diktaattorien käytöstä ja toimia määrää itseihailu ja ihailluksi tulemisen tarve.

He näkevät itsensä ainutlaatuisina yli-ihmisinä, joille on annettu erityinen tehtävä. Heillä on mielestään oikeus toteuttaa tehtäväänsä välittämättä muista ihmisistä tai säännöistä.

Kongon itsevaltias Joseph Mobutu muutti maansa varkaiden paratiisiksi, kun hän nousi 1960-luvulla valtaan.

Joseph Mobutu.

Mobutu närkästyi aidosti, kun häntä muistutettiin 1990-luvun puolivälissä, että hän oli haalinut omaisuutta jo yli viiden miljardin euron arvosta.

Mobutu protestoi, että hänellä tuskin oli siitä edes kymmenesosaa – ja mitä se nyt oli 30 vuoden palvelusta niin ison maan presidenttinä?

Diktaattorien vainoharhat näyttävät kehittyvän, kun yksinvaltiaat ympäröivät itsensä yhä tiiviimmin samanmielisten hännystelijöiden joukolla.

Lopulta kuplan sisälle ei tihku enää lainkaan tervettä kritiikkiä tai kyseenalaistavaa keskustelua.

Hännystelijät ruokkivat diktaattorin epäluuloja, pelkoja ja suuruudenhulluja kuvitelmia, kun he pyrkivät vahvistamaan omaa asemaansa tai syrjäyttämään kilpailijoitaan.

Niin kävi myös Mugabelle. Hänen toimiaan uskalsi lopulta arvostella vain hänen vaimonsa ja järjen äänensä Sally Mugabe, jota hän myös uskoi.

Kun puoliso kuoli, presidentti suistui raiteiltaan. Kukaan ei enää padonnut hänen kauan pinnan alla kytenyttä kaunaansa länttä ja valkoisia kohtaan.

Julmimmatkin diktaattorit kerjäävät teoillaan ihailua ja hyväksyntää.

Ylevät eleet kääntyvät kuitenkin loukatun ylpeyden sävyttämäksi kostoksi, jos niitä ivataan tai ei arvosteta.

Kynnys kostolle on matala, sillä narsismiin liittyy kyvyttömyys tuntea myötätuntoa muiden ihmisten tunteita ja tarpeita kohtaan.

Maailman kaikissa valtioissa lienee vastuullisissa tehtävissä psykopaatteja, jotka teoriassa voivat olla työyhteisölleen ja yhteiskunnalleen vaaraksi.

Toimivassa oikeusvaltiossa suurin osa heistä kuitenkin hoitaa tehtävänsä hyödyllisellä tavalla, koska heillä ei avaudu riittäviä mahdollisuuksia kasvattaa persoonallisuuden häiriöitään vallankäyttönsä työkaluiksi.

Jos länsimainen demokratia havaitsee liian ilmeisiä merkkejä ylilyönneistä, se torjuu vaaran potkuilla, ennenaikaisella eläkkeellä tai vaaliuurnilla.

Fidel Castro, Josif Stalin, Kim Jong-un, Robert Mugabe, Nicolae Ceausescu, Muammar Gaddafi, Augusto Pinochet, Alexander Lukashenko, Idi Amin ja Bashar al-Assad .

Yksinvalloissa diktaattorilla sen sijaan on aikaa ja tilaa kehittää luonnevikansa vainoharhaiseksi vallankäytöksi, vaikka se uhkaisi sekä omia kansalaisia että ulkomaailmaa.

”Diktaattorien vainoharha on useimmiten hiljaista, pitkäikäistä ja maltillista. He tarkkailevat niin vihollisiaan kuin ystäviään, etsivät kärsivällisesti heikot kohdat ja iskevät tarpeen tullen”, luonnehtii kirjailija ja filosofi Leif Sundström kirjassaan Rajaton valta: Modernin ajan diktaattorit Hitleristä Kim Jong-uniin.

Paljastava merkki vainoharhojen vauhdittumisesta ovat diktaattorien mahtipontiset tavoitteet – ja heidän itselleen myöntämät tunnustukset.

Keski-Afrikassa vallan kaapannut entinen aliupseeri Jean-Bédel Bokassa ylensi itsensä ensin marsalkaksi, kehitti sitten itselleen yli 30 upeaa arvonimeä ja julistautui lopulta keisariksi.

Ugandan raaka tappaja Idi Amin kutsui itseään Britannian imperiumin valloittajaksi ja Skotlannin viimeiseksi kuninkaaksi.

Mobutu muutti nimekseen Mobutu Sese Seko Nkuku Ngubendu Wa Za Banga. Se on ”Kaikkivoipa soturi joka sitkeytensä ja taipumattoman voitontahtonsa takia kulkee valloituksesta valloitukseen kylväen tulta jälkeensä”.

Muammar Gaddafi.

Libyan diktaattori Muammar Gaddafi kutsui vuonna 2008 kaksisataa afrikkalaista perinteistä heimokuningasta seuraamaan, kuinka hänet kruunattiin Afrikan ”kuninkaitten kuninkaaksi”.

Gaddafin haaveena oli Afrikan Yhdysvallat, jolla olisi yhteinen lippu, passi, raha ja armeija, Time-aikakausilehti arvioi.

Irakin johtajalla Saddam Husseinilla oli monia plastiikkakirurgian avulla rakennettuja kaksoisolentoja. Hänelle valmistettiin hämäykseksi joka päivä useita aterioita ympäri maata.

Hussein nukkui harvoin peräkkäisiä öitä samassa paikassa. Ruoanmaistajat tarkistivat ateriat, toinen ryhmä lakanat, vaatteet ja ne pinnat, joita diktaattori saattoi koskettaa.

Pohjois-Korean Kim-dynastian järjestyksessä toinen johtaja Kim Jong-il teki kaikki matkat ulkomaille panssarijunalla. Syynä oli se, että hän epäili jonkun asentavan lentokoneeseensa pommin, kirjoitti muun muassa Scientific American.

Epäluuloihin on toki perusteita. Vaikka lähes jokainen diktaattori pyrkii pysymään vallassa koko ikänsä, vain neljäsosalle se onnistuu.

Hyvät syyt epäillä pahoja aikeita oli Kuubaa lähes 50 vuotta johtaneella Fidel Castrolla.

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA ja sen värväämät kuubalaisagentit yrittivät murhata hänet 638 kertaa, kertoo brittiläisen Channel 4-televisioyhtiön dokumenttifilmi. Siitä kertoo myös esimerkiksi sanomalehti The Guardian.

Viime vuosikymmenten kenties vaarallisimman vainoharhan kehitti Neuvostoliiton turvallisuuspoliisin KGB:n pitkäaikainen johtaja Juri Andropov.

Juri Andropov.

Andropov hautoi pakkomiellettä, että Yhdysvallat ja Nato suunnittelivat massiivista yllätysiskua ydinaseilla, joka tuhoaisi Neuvostoliiton kertaheitolla. Hän valjasti KGB:n vuonna 1981 etsimään ympäri maailmaa todisteita tästä.

Harva agenteista uskoi teoriaan, mutta he toimittivat Moskovaan pyydetyn kaltaisia todisteita, jotka ruokkivat Andropovin epäilyjä entisestään. Pelko syveni, kun hän nousi Neuvostoliiton johtoon vuonna 1982.

Syksyllä 1983 Yhdysvallat ja Nato järjestivät eri puolilla Länsi-Eurooppaa suuren sotaharjoituksen, joka tuntui vahvistavan Andropovin pahimmat pelot.

Joukot harjoittelivat käytäntöjä, joilla annetaan valtuutus ydiniskuun.

Ne myös käyttivät viesteissään sanastoa, jossa viitattiin B-52-pommikoneiden ydiniskuun, kertovat Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden arkiston NSA:n julkaisemat asiakirjat.

Jännitteet olivat valmiiksi huipussaan, sillä Neuvostoliitto oli juuri ampunut alas ilmatilaansa eksyneen eteläkorealaisen reittilentokoneen matkustajineen.

Harjoitus yhdistettynä Andropovin epäluuloihin ajoi supervallat vahingossa ja turhaan ydinsodan partaalle, päättelee NSA:n historioitsija Nate Jones.

Jännitteistä kertovat aikakauslehti The Atlantic ja Journal of Stratecig Studies -tiedelehti.

Hitlerin, Maon, Josif Stalinin ja Kambodzhan punakhmerien Pol Potin kaltaisten hirmuvaltiaiden harhat ovat tietäneet kuolemaa kymmenille miljoonille ihmisille.

Mutta myös vähäisempien diktaattorien toimet tuottavat suurta kärsimystä, vievät valtavan määrän varoja ja aiheuttavat turhaa työtä, mikä hidastaa valtioiden kehitystä.

Kyvyllä tulkita diktaattorien pakkomielteitä ennen kuin ne aiheuttavat murhenäytelmiä on entistä suurempi merkitys.

Ei-demokraattisten maiden yhteenlaskettu talous on nimittäin jo suurempi kuin niin sanotun vapaan maailman, muistuttaa Yle Puheen toimittaja Raimo Tyykiluoto kirjassaan Hirmut hallitsijat – 52 diktaattoria. Tyykiluoto on toimittanut ohjelmasarjan 12 diktaattoria.

Yhdistävistä luonteenpiirteistä huolimatta on silti vaikea päätellä, kenestä kehkeytyy paranoidi itsevaltias, Norrholm ja Hunley toteavat – tai mihin valtion johtaja muuten etenee.

Britannian pääministeri Tony Blair arvioi Venäjän presidentiksi valittua Vladimir Putinia vuonna 2000 seuraavasti:

”Liberaali, maltillinen ja myönteisesti länteen suhtautuva uudistaja”, Blair arvioi sanomalehti The Guardianin mukaan.

Lue lisää: Psykopaattisten piirteiden esi­asteet näkyvät jo elämän ensi­vuosina, ja juuri silloin niiden kehittymistä voi vielä estää

Oikaisu 15. huhtikuuta kello 20.45. Poistettu maininta, että Saddam Husseinilla olisi ollut skitsofreeninen persoonallisuuden häiriö. Tutkimus pohtii, että hänellä saattoi olla skitsoidin persoonallisuushäiriön piirteitä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat