Yksi kuuluisimmista hirmu­liskoista eli lähes kolme­kymppiseksi – olisi kaivannut hammas­hoitoa

Ei tiedetä, oliko Sue tyttö vai poika.

Suen fossiili on säilynyt lähes täydellisesti.

25.4. 2:00 | Päivitetty 25.4. 10:07

Eläinpalsta palaa lomilta. Tauolla kirjoittaja kävi muun muassa tutustumassa esihistoriallisiin eläimiin.

Chicagon luonnonhistoriallisessa Field Museumissa on huikea kokoelma fossiileja elämän alkuhämäristä lähtien. Tunnetuin niistä on Sue, 67 miljoonaa vuotta sitten eläneen Tyrannosaurus rexin lähes täydellinen fossiili. Se on ehkä kuuluisin lajinsa edustaja.

Sue kaivettiin esille Hell Creekin kivikerrostumasta Pohjois-Dakotassa vuonna 1990. Se on nimetty löytäjänsä, paleontologi Sue Hendricksenin mukaan. Alueella eli aikoinaan runsaasti hirmuliskoja, ja toisinaan niiden luut suorastaan pilkottavat kalliosta.

Suesta on saatu paljon selville. Se eli Tyrannosaurusten mittapuulla pitkään, peräti 28-vuotiaaksi.

Tutkijoiden onneksi Sue sattui kuolemaan joenuomaan, jossa sen jäänteet peittyivät nopeasti mutaan ja säilyivät hyvin kasassa. Miljoonien vuosien aikana luut kivettyivät.

Yli kaksitoista metriä pitkä Sue oli pelottava saalistaja. Pelkästään sen kallon jäänteet painavat 272 kiloa.

Ruoka ei silti tullut ilmaiseksi edes hirmuliskoista hurjimmalle. Saalisdinosaurusten kanssa taistellessaan Suelta oli murtunut useita kylkiluita ja sen lapaluussa näkyy jälkiä kamppailusta.

Sue ei silti kuollut rähinöissä, sillä luiden vammat ovat parantuneet dinon vielä eläessä.

Kuolema korjasi kenkummasta syystä. Suen leuoissa hampaiden juurella näkyy kuoppia ja syöpymiä. Sue-paralla oli jonkinlainen, ehkä raadosta saatu tulehdus leuoissaan, tai erään loisivan alkueläimen aiheuttama trikomonoosi.

Tila oli niin kivulias, että Sue tuskin pystyi syömään. Se todennäköisesti nääntyi nälkään.

Olisi ehkä kannattanut pestä hampaat. Vaan mitenpä T. rex pienillä töppökäsillään harjaa olisi heiluttanut? Tai soittanut terveydenhoitajalle?

Nimestä huolimatta ei tiedetä, oliko Sue tyttö vai poika. Pelkistä luista tätä ei oikein pysty määrittämään.

Siispä museokin suhtautuu Sueen nykyajan arvoihin sopien sukupuolineutraalisti ja käyttää viestinnässään dinosauruksista sukupuolettomia pronomineja.

Tyrannosaurus rexin luuranko tekee vaikutuksen koollaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat