”Miksi sä vihaat urheilua?” – Liikuntatutkijoita painostetaan, kun tulokset eivät miellytä

Painostus tulee usein liikunta-alan sisältä. Korona-aikana on haluttu vaiettaviksi tutkimukset, joissa pandemia ei näytä tarpeeksi tuhoisalta liikkumiselle ja seuratyölle.

Liikunnan tutkimuksessa on herkkiä aiheita, tuore kysely paljastaa.

30.4. 15:48

Liikunnan ja urheilun tutkijat joutuvat vaikutusyritysten, painostuksen ja häirinnän kohteeksi, kun heidän tutkimuksensa ei näytä urheilua myönteisessä valossa tai muuten tue urheilun ja liikunnan ”hyvää kertomusta”.

Näin kertoo vappuviikolla ilmestynyt Valtion liikuntaneuvoston kysely. Nettikysely oli suunnattu henkilöille, jotka ovat tutkineet fyysiseen aktiivisuuteen, liikuntaa tai urheiluun liittyviä teemoja.

Kyselyyn vastasi 95 tutkijaa, joista 14 kertoi joutuneensa tutkimustyöhön liittyvän vaikuttamisen tai painostamisen kohteeksi edeltävien viiden vuoden aikana. Kuusi oli kokenut häirintää ja maalittamista.

Liikuntaneuvoston raportin mukaan erityisen herkkiä ovat olleet yhdenvertaisuuteen, tasa-arvoon, vähemmistöihin ja syrjintään liittyvät aiheet sekä toisaalta huippu-urheilu ja urheilujärjestelmä sekä liikunnan ja urheilun talous ja rahoitus.

Seuraavat lainaukset ovat poimintoja kyselyyn tulleista avovastauksista.

”Tutkijoille ja heidän esimiehilleen on soiteltu ja vaadittu lopettamaan tietyistä urheilulle ”haitallisista” aiheista viestintä. Tutkijoiden julkaisuja on poistettu tutkimuslaitosten sivuilta, jos tulokset eivät ole huippu-urheilun kannalta suotuisia.”

Liikuntaan ja urheiluun liittyvien epäkohtien esille tuominen ei kaikkien palautteen antajien mielestä ole hyvästä.

Näyttää olevan suuri tarve ajatella, että liikunta ja urheilu tuottavat 100-prosenttisesti hyvinvointia eikä liikunnan alalla ole mitään ikävää/väärinkäytöksiä/kielteisiä lieveilmiöitä.”

”Syytökset oman pesän likaamisesta tulevat helposti ja asioita polarisoidaan herkästi.”

Vastaajat olivat pääosin kokeneita tutkijoita. Heistä 60 prosentilla oli vähintään kymmenen vuoden kokemus tutkimustyöstä.

Vaikuttaminen ja painostaminen tapahtui yleisimmin kasvokkaisissa kohtaamisissa, sähköpostiviesteissä tai puhelimessa.

”On haluttu vaikuttaa tutkimustuloksista tiedottamiseen eri tavoin. On soitettu henkilökohtaisia puheluita minulle. Kerran on soitettu työnantajalle, että tukkikaa sen tutkijan turpa.”

Painostus näyttää tulevan erityisesti liikunta-alan sisältä, eivät niinkään muualta. Osa on kokenut painostusta myös omassa organisaatiossaan.

”Häirintä on vähentänyt intoani tehdä asiantuntijaesiintymisiä, sillä en jaksa esiintymisten jälkeen esihenkilön toimesta purkautuvaa mielipahaa.”

Kyselyn tekijät toteavat raportissaan, etteivät vastaajat edusta liikuntatutkijoiden koko joukkoa. Kyselyn perusteella ei voida yleistäen sanoa, että 15 prosenttia kaikista liikuntatutkijoista kohtaa vaikuttamisyrityksiä tai painostusta.

Liikuntatieteellisen seuran rekisterin perusteella liikkumiseen ja liikuntaan liittyvää tutkimustyötä on tehnyt viime vuosina Suomessa vähintään 400–500 ihmistä.

Yhteenvedossa kuitenkin verrataan kyselyn tuloksia muihin vastaaviin kyselyihin ja päätellään, etteivät liikuntatutkijat ”ehkä joudu yhtä yleisesti vaikuttamisen ja häirinnän kohteeksi kuin muiden alojen tutkijat”.

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan selvityksissä noin viidennes tutkijoista sai häiritsevää palautetta toisinaan tai usein.

Mikko Salasuo.

Liikuntaa ja urheilua tutkinut ja kielteisiä ilmiöitä esiin nostanut dosentti Mikko Salasuo sanoo, että hänen kokemuksensa mukaan urheilun ja liikunnan kohdalla mistä tahansa kielteisestä ilmiöstä raportoiminen johtaa selvästi useammin asiattomaan ja jopa törkeään palautteeseen kuin muilla tutkimusaloilla.

Salasuo on kirjoittanut kokemuksistaan teoksessa Viheliäs tiede (Vastapaino 2020). Hän on tutkinut muitakin voimakkaita tunnereaktioita herättäviä aiheita, kuten huumeiden ja dopingin käyttöä sekä varusmiespalvelusta.

Haukkumista ja painostusta hän on kokenut urheilun sisältä yksittäisiltä ihmisiltä, urheilujärjestöistä ja jopa valtionhallinnon viranhaltijoilta.

Salasuon mukaan häntä on pahimmillaan uhkailtu sillä, että tiettyjen aiheiden julkinen kommentointi voi vaikeuttaa tutkimusrahoituksen saamista tai aiheuttaa ongelmia hänen tuttavilleen, jotka työskentelevät liikunnan ja urheilun alalla.

Useat muut alan tutkijat eivät halua puhua nimellään painostuksesta. Monen työskentelymahdollisuudet ovat enemmän tai vähemmän riippuvaisia urheilumaailman vaikuttajista ja järjestöistä.

”On vaikeaa luottaa sidosryhmiin ja urheilun keskeisiin instituutioihin. Tutkimusaiheisiin se ei ole vaikuttanut, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä ettei liikunnasta ja urheilusta saa esittää mitään kielteisiä havaintoja ja keskeisten instituutioiden asiantuntijuutta ei voi kyseenalaistaa.”

Korona-aikana tutkijoita on HS:n tietojen mukaan kovisteltu olemaan hiljaa tutkimuksista, joissa pandemia ei ole näyttäytynyt riittävän haitallisena liikkumiselle ja seuratyölle.

Sellainen oli muun muassa Valtion liikuntaneuvoston selvitys, jonka mukaan 80 prosenttia yhdistyspohjaisista urheiluseuroista selvisi kevään 2020 rajoituksista melko vähillä ongelmilla.

Toisessa liikuntaneuvoston julkaisemassa tutkimuksessa kävi ilmi, että että ohjattujen liikuntaharrastusten keskeytyminen ei ensimmäisenä koronakeväänä juuri vähentänyt lasten liikkumista.

Etäkoulu romautti liikkumisen määrän koulupäivän aikana, kun koulumatkat ja välituntiliikunta jäivät puuttumaan.

Kello 14 jälkeen ja viikonloppuisin peruskouluikäiset lapset ja nuoret sen sijaan liikkuivat yhtä paljon kuin ennen, vaikka ohjatut harjoitukset olivat tauolla.

Viidesluokkalaiset ja yläkouluikäiset pojat alkoivat liikkua omaehtoisesti niin paljon, että heillä koulupäivän jälkeisen liikunnan määrä lisääntyi entisestä.

Tutkimus perustui mittauksiin. Koehenkilöihin kiinnitettiin kiihtyvyysanturit, jotka mittasivat liikkumisen aamusta iltaan. Tulosta verrattiin samanlaisiin mittauksiin vuodelta 2018.

Nämä myönteiset uutiset eivät tue ajatusta urheiluseurojen ratkaisevan tärkeästä roolista lasten liikuttajana eivätkä toivetta lisärahoituksesta koronan jälkien korjaamiseksi.

Kyselyyn vastanneiden tutkijoiden mukaan painostus ja häirintä aiheuttivat pahaa oloa: ahdistusta, masennusta ja pelkoa. Ne vähensivät julkiseen keskusteluun osallistumista ja vaikuttivat tutkimuksen tekemiseen tai tuloksiin.

Salasuo kertoo Viheliäs tiede -kirjassa luopuneensa kokonaan huippu-urheilun tutkimustematiikasta ja aihetta koskevasta julkisesta keskustelusta.

Haastattelussa hän sanoo pysyttelevänsä edelleen mahdollisimman kaukana huippu-urheilun tutkimuksesta.

Salasuon mukaan epäasiallinen palaute urheilun kysymyksissä on samankaltaista kuin tutkijoiden raportoima häirintä muissakin länsimaissa. Urheilun imagon kannalta kielteisistä tuloksista kertovat tutkijat joutuvat häirinnän kohteeksi.

Pari vuotta sitten Salasuo teki julkaisua, jossa käsiteltiin tutkimuksissa esiin noussutta havaintoa, että kiusaaminen, epäasiallinen kohtelu ja syrjintä on lasten ja nuorten liikuntaharrastuksissa yleisempää kuin muissa harrastuksissa. Silloin valtionhallinnon virkamies kysyi häneltä, miksi hän vihaa urheilua.

”Absurdi kommentti urheilussa koko elämänsä monin tavoin mukana olleelle ihmiselle”, Salasuo sanoo.

Muilla hänen tutkimusaloillaan asenne on ollut erilainen.

”Jos esimerkiksi nuoriso- tai päihdetutkimuksessa löytyy epäkohtia, ministeriöstä tai järjestöistä tulee nopeasti yhteydenotto, että tule kertomaan lisää, tämä on vakava asia ja sille pitää tehdä jotain. Urheilussa ongelmia pitää peitellä.”

Salasuon mukaan hän ja muut tutkijat saavat urheilun piiristä puheluita ja viestejä, joissa neuvotaan, mitä ei julkisesti saa sanoa sekä mitä ja miten asioita pitäisi sen sijaan tuoda esiin.

Salasuo huomauttaa, että tutkimuksista puhuttaessa pitää erottaa toisistaan kaksi asiaa:

Tutkimuksen tuloksista ja niiden tulkinnasta voi ja pitää keskustella. Se on tutkimuksen elinehto.

Keskustelua ei kuitenkaan ole asiaton palaute, painostaminen, uhkailu tai haukkuminen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat