Kivikauden lapset leikkivät jättiläismäisen laiskiaisen jalanjäljissä

Harvinainen kohtaaminen tallentui kiveen.

Laiskiaisesta eli muinoin nykyistä suurempi versio.

3.5. 2:00

Maailmassa tallusteli muinoin monenmoisia möllyköitä.

Esimerkiksi jättiläislaiskiainen oli melkoinen ilmestys. Suurimmat laiskiaiset saattoivat kasvaa norsun kokoisiksi. Ne eivät lekotelleet puissa kuten nykyiset serkkunsa vaan tömistelivät tantereita kasviravintoa etsiessään.

Yhdysvalloissa White Sandsin kansallispuistosta on löydetty harvinaisia todisteita esivanhempiemme ja jättiläislaiskiaisten kohtaamisesta.

Nykyään alue on aavikkoa, mutta 11 000 vuotta sitten paikalla oli vehreä tasanko ja suuri järvi.

Sen rantamudissa löntysteli laiskiainen, jonka kivettyneet jalanjäljet ovat säilyneet. Mutta jäljistä löytyi toisetkin jäljet: pienikokoisen ihmisen jalanjäljet, useammatkin.

Todennäköisesti ihmiset metsästivät näitä jättiläisiä, mutta konkreettisia todisteita kohtaamisista ei juuri ole löytynyt.

Jäljet kertovat jättimäisen laiskiaisen ja ihmisen astelleen muinoin peräkkäin.

Tämä laiskiainen oli iso köntys. Sen jalanjälki oli peräti 40-senttinen, joten otus lienee ollut kolmemetrinen.

Kenties ihmiset hiipivät sen perässä. Yhdestä jäljestä voi päätellä, että laiskiainen tympääntyi seuraajiinsa. Se ehkä kääntyi ympäri huitaisemaan tunkeilijoita terävillä kynsillään.

Tutkijat esittävät myös rauhanomaisempaa tulkintaa.

Maasta erottuu myös lasten jalanjälkiä, ja painaumien syntytavan perusteella laiskiaisen tallaama polku on täyttynyt vedellä. Ehkäpä lapset kerääntyivät leikkimään jättiläisen tallaamissa lätäköissä, kun otus oli jo aiemmin mennyt menojaan.

Tutkimuksesta kertoo New Scientist -aikakauslehti.

Nykyisessä maailmassa muinaisista jättiläisistä muistuttaa yllättävä asia. Avokadon kivi.

Kasvithan kehittävät hedelmiä sillä ajatuksella, että jokin otus ne hotkaisee ja levittää sitten siemeniä ympäristöön ruoansulatuksen lopputuotteena.

Vaan mikäpä eläin olisi tarpeeksi suuri syödäkseen kokonaisen avokadon kivineen? Aivan, jättiläislaiskiainen.

Avokado erikoistui Keski-Amerikassa juurikin jättiläislaiskiaisten ja muiden kookkaiden kasvinsyöjien ravinnoksi.

Alun perin avokadojen kivi oli suurempi ja hedelmälihaa oli vähemmän. Kun jättiläiset kuolivat sukupuuttoon, ihminen viljeli avokadoista nykyisenlaisia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat