Mistä nukahtamisen rajoilla tuleva putoamisen tunne johtuu?

Lasten tiedekysymyksissä pohditaan myös mammuttien uimataitoa, minipaprikaa paprikan sisällä ja laiskiaisen hitautta. Ja minkä eläimen pieru on äänekkäin?

Joskus nukahtaessa ihminen säpsähtää hereille, koska tuntee putoavansa.

26.5. 2:00 | Päivitetty 26.5. 7:19

Hilla Laukkola, 12

Joskus tosiaan nukahtamisen yhteydessä koetaan putoamisen tunnetta. Se voi olla niin uskottava kokemus, että se säpsäyttää hetkeksi hereille.

Tuo tunne on monelle tuttu. Jopa 70 prosentilla ihmisistä on toisinaan nukahtamissäpsähdyksiä ja kymmenellä prosentilla niitä on päivittäin. Säpsähdys näkyy selkeästi myös unen aikana tehdyissä aivosähkökäyrätutkimuksissa.

Kofeiinipitoiset juomat, stressi ja ahdistuneisuus voivat lisätä nukahtamissäpsähdyksiä. Joskus säpsähdysten taustalla voi myös olla jokin sairaus. Yleensä niille ei ole kuitenkaan mitään erityistä syytä.

Kun ihminen nimittäin nukahtaa, siirtymävaihe uneen aiheuttaa muutoksen lihasjännityksessä. Toisinaan aivot tuottavat tuosta muutoksesta epävakaan tulkinnan, joka aiheuttaa lopulta säikähdyksen tai putoamisen tunteen.

Tunne on vaaraton, ja usein sen jälkeen nukahtaa nopeasti. Voi olla, että nukahtamissäpsähdyksistä on ollut myös hyötyä ajan saatossa. Varsinkin puissa nukkuville esivanhemmillemme ominaisuus on saattanut olla tärkeä.

Liisa Kuula

psykologian tutkijatohtori

Helsingin yliopisto

Mammutit elivät – ja ehkä uivat – vielä noin 4 000 vuotta sitten.

Osasivatko mammutit uida?

Noah Rivera Rentola, 11

Viimeiset mammutit kuolivat noin 4 000 vuotta sitten. Siitä on niin kauan, että meillä ei ole varmaa tietoa niiden uimakyvyistä. On kuitenkin hyvin todennäköistä, että ne olivat hyviä uimareita.

Voimme saada vihjeitä sukupuuttoon kuolleiden eläinten kyvyistä tarkastelemalla niiden nykyisin elossa olevia lähisukulaisia. Mammuttien ruumis oli rakenteeltaan ja toiminnaltaan hyvin samankaltainen nykyisten aasiannorsujen kanssa.

Norsut ovat uimareina maaeläinten kärkiluokkaa. Niiden tiedetään selviytyvän useamman kymmenen kilometrin pituisista uimamatkoista.

Ne pitävät kärsäänsä ylhäällä veden pinnalla ja hengittävät sen kautta samaan tapaan kuin ihmiset käyttävät snorkkelia.

Ei ole mitään syytä epäillä, että mammuttien uimataidot olisivat olleet nykyisiä norsuja huonommat.

Luulöytöjen perusteella tiedetään, että mammutteja on saapunut jääkauden aikana myös Yhdysvaltojen länsirannikolla sijaitseville Santa Barbaran saarille.

Saarten ja mantereen välillä on monen kilometrin pituinen vesimatka. Mammuttien on siis täytynyt saapua sinnekin uiden.

Nykyään norsut uivat loistavan hajuaistinsa innoittamina joskus hakemaan parempaa ravintoa saarilta, jotka ovat niin kaukana horisontissa, ettei niitä erota paljaalla silmällä rannalta katsoen.

Niin on kenties käynyt mammuteillekin Santa Barbaran suhteen.

Laura Arppe

intendentti

Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus

Paprikan sisällä voi olla syötävä yllätys.

Miksi paprikan sisään muodostuu joskus minipaprika?

Rafael Laurel, 12

Minipaprika kehittyy paprikan siementen tapaan alkiorakosta. Alkiorakot sijaitsevat paprikan kukan emin eli lisääntymiselimen tyvessä sikiäimessä.

Paprikan munasolujen hedelmöidyttyä siitepölyn ansiosta alkiorakoista kehittyy siemeniä. Jos emin luotille eli siitepölyn vastaanottavalle osalle laskeutuu vähemmän siitepölyhiukkasia kuin sikiäimessä on alkiorakkoja, kaikki alkiorakot eivät hedelmöity.

Minipaprika syntyy hedelmöitymättä jääneestä alkiorakosta, joka tavallisesti häviää jälkiä jättämättä. Pikkupaprika kehittyy siis keskelle varsinaisen paprikan siemeniä. Se muistuttaa muodoiltaan suurempaa paprikaa.

Minipaprikan kehittyminen on perinnöllinen kehityshäiriö. Lituruoho-kasvilla samankaltaisen ominaisuuden aiheuttaa virhe auksiini-hormonin vaikutusta säätelevässä geenissä. Paprikalla vastaavaa perintötekijää ei tiedetä.

Minipaprika sopii syötäväksi varsinaisen paprikan lailla. Pikkupaprikan syömistä helpottaa se, ettei siinä koskaan ole siemeniä. Eniten minipaprikoita tulee vähäsiemenisiin paprikoihin.

Esa Tyystjärvi

kasvifysiologian ja -biofysiikan dosentti

Turun yliopisto

Laiskiaiselle sopii leppoisa elämänrytmi.

Mitä laiskiainen hyötyy siitä, että se on niin hidas?

Konni Ahtinen, 10 ja Taano Ahtinen, 7

Laiskiainen on tosiaan hidas liikkeissään. Yleensä se liikkuu vain noin 24 metriä päivässä, suurimman osan pimeässä.

Laiskiaiset viihtyvät puissa. Ne voivat syödä 30 puulajin lehtiä. Lehdet ovat erittäin huonosti sulavaa ruokaa. Ne muuttuvat ulosteeksi laiskiaisessa vasta noin viikossa. Lehtiravinto antaa myös vain vähän energiaa.

Laiskiainen on sopeutunut siihen nisäkäseläimille poikkeuksellisella tavalla.

Ruumiinlämmön tarkan säätelyn sijaan se vaihtelee laiskiaisella noin 25 ja 35 asteen välillä. Jos ulkolämpötila laskee alle 25 asteen, ne joutuvat lisäämään energiankulutustaan. Siinä auttaa se, että laiskiaiset elävät kuumassa tropiikissa.

Koska laiskiaisten ei yleensä tarvitse pitää yllä ruumiinlämpöä ja ne liikkuvat hitaasti, ne pärjäävät alle puolella siitä energiamäärästä, mitä tasalämpöiset nisäkkäät tai linnut kuluttavat. Energian tarve on lähes yhtä vähäinen kuin liskoilla.

Laiskiaiset siis hyötyvät hitaudestaan, koska siten ne pärjäävät paremmin lehtiruokavaliollaan. Eläintarhoissa niille maistuu myös mehevä salaatti ja jopa banaani.

Laiskiaiset hyötyvät hitaudestaan myös siinä mielessä, että se auttaa niitä elämään verraten pitkäikäisiksi. Ne elävät yleensä 20–30-vuotiaiksi. Vilkkaammin toimivan elimistön omaavat eläimet elävät yleensä lyhyempään kuin hitaammat eläimet.

Vesa Paajanen

eläinfysiologian yliopistolehtori

Itä-Suomen yliopisto

Minkä eläimen pieru on kaikkein kovaäänisin ja kuinka kova ääni siitä lähtee?

Kaikki eläimet, joilla on suu ja peräaukko, voivat piereskellä.

Joel Jyläntö, 5

Kaikki eläimet, joilla on suu ja peräaukko voivat piereskellä. Piereskely seuraa siitä, kun elimistön bakteerit pilkkovat eläimen syömää ruokaa ja suolistoon muodostuu kaasuja.

Eläimet myös nielevät ilmaa syödessään, mikä lisää paukuttelua. Piereskellessä kaasut poistuvat elimistöstä.

Eläimet piereskelevät usein tahattomasti, ja pierut ovat hiljaisia tuhnuja. Paljon kaasuja syntyy suurten kasvinsyöjänisäkkäiden, kuten virtahepojen ja lehmien, mahassa tai suolistossa. Myös valaiden pieruissa on mitä ilmeisemmin paljo kaasua.

Isosta kaasumäärästä huolimatta tuollaisten suurien eläintenkään pierut eivät aina ole kovaäänisiä, koska paukutteluun ei käytetä paljon voimaa. Toki isoilla eläimillä joskus pääsee ilmoille mahtipaukkujakin, jotka voivat muistuttaa äänenvoimakkuudeltaan ruohonleikkuria.

Ihminen on ainoa eläinlaji, joka tehostaa usein lihaksistoaan käyttämällä tarkoituksella pierujaan, jolloin niistä tulee kovaäänisiä.

Ääntä vahvistaa se, että kaasut tulevat ulos pienestä peräaukosta. Ihminen olisikin varmasti kärkijoukossa eläinkunnan pierukilpailuissa. Kaasumäärältään ihmispierut ovat pieniä.

Ihminen on ainoa eläinlaji, joka järjestää pierukilpailuja. Maailmanmestaruus viime kisoissa irtosi reilun 78 desibelin tuloksella. Maailman kovimmat ihmispierut ovat ilmeisesti paukkuneet katuporan lailla reilusti yli 100 desibelin voimalla. Tarkkaa paukkujen voimakkuuden vertailua eri eläinlajien kesken ei ole tehty.

Ilari E. Sääksjärvi

biodiversiteettitutkimuksen professori

Turun yliopisto

Lähetä kysymys, kysyjän koko nimi ja ikä osoitteeseen hs.tiede@hs.fi. Palstaa toimittavat Touko Kauppinen ja Juha Merimaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat