Tutkimus: Masennuksella ei sittenkään ole yhteyttä serotoniiniin

Suomalaispsykiatrien mukaan tutkimus arvostelee teoriaa, jota asiantuntijat eivät ole enää aikoihin kannattaneet.

Jo 1960-luvulla pääteltiin, että serotoniinin vaje olisi masennuksen syy. Sittemmin huomattiin, että masennuksen selitys ei ole aivan niin yksinkertainen.

4.8. 2:00 | Päivitetty 4.8. 8:21

Maailmalla on saanut paljon huomiota uusi tutkimuskatsaus, jonka mukaan hermovälittäjäaine serotoniini ei liity masennukseen.

Katsauksen saamaa huomiota selittää se, että moni yhdistää aivojen alhaisen serotoniinitason masennukseen.

Sairautta myös hoidetaan serotoniinin takaisinoton estäjillä eli ssri-lääkkeillä. Ne lisäävät serotoniinin määrää hermosolujen väleissä.

Serotoniiniteoriaan näytti hiljattain nojautuvan Itä-Suomen yliopiston oikeuspsykiatrian dosentti ja Niuvanniemen sairaalan ylilääkäri Markku Lähteenvuo HS:n haastattelussa.

”Neurobiologiassa on osoitettu, että masennusta kokevalla on serotoniinin aineenvaihdunta mennyt pieleen, ja lääkkeet korjaavat juuri tätä asiaa”, Lähteenvuo sanoi.

Toiseen tulokseen päätyivät brittiläisen London University College -yliopiston Joanna Moncrieff ja hänen työtoverinsa katsauksessaan, joka julkaistiin Molecular Psychiatry -tiedelehdessä.

He kokosivat siihen tuloksia lukuisista tutkimuksista, joissa on selvitetty serotoniinin ja masennuksen kytköstä.

Päätelmä oli se, että kytköksestä ei ole löydetty luotettavaa näyttöä. Tähän kaatuu tutkijaryhmän mukaan olettamus, että masennus johtuisi serotoniinin vajeesta tai sen heikkenemisestä kehossa.

Samoin kaatuu heidän mukaansa ajatus, että masennus johtuisi aivojen kemiallisesta epätasapainosta. Tällainen käsitys on heidän mukaansa yhä yleinen paitsi maallikkojen myös mielenterveyden ammattilaisten joukossa.

Serotoniinihypoteesi juontaa juurensa 1950-luvulle. Silloin masennuksen hoidossa alettiin käyttää aivojen serotoniiniin vaikuttavia lääkkeitä.

Lääkkeet löytyivät sattumalta. Alkuun ei edes tiedetty, mihin niiden vaikutus perustuu. Huomattiin vain, että ne lievittävät masennuksen oireita.

Sitten 1960-luvulla vaikutuksen mekanismi selvisi. Se johti ajatukseen, että serotoniinin vaje olisi masennuksen syy.

On helppo ymmärtää, miksi olettamus syntyi. Jos kerran serotoniinin lisääminen hermosolujen välissä auttaa masennukseen, niin ehkäpä masennus on serotoniinin puutetta.

Tarkasti ottaen kyse ei ollut vain serotoniinista.

Myös noradrenaliinin vajeen ajateltiin liittyvän masennukseen. Molemmat hermovälittäjäaineet ovat monoamiineja. Siksi niiden roolia masennuksessa korostavaa teoriaa sanotaan myös monoamiinihypoteesiksi.

Pian huomattiin, ettei asia ole niin yksinkertainen. Serotoniinin takaisinoton estäjät lisäävät nimittäin aivoissa välittömästi serotoniinia, mutta masennuksen oireet helpottavat vasta nelisen viikkoa lääkityksen aloittamisen jälkeen – jos helpottavat.

Pelkkä serotoniinivaje ei siis voi selittää masennusta.

Psykiatriassa ei ole itse asiassa pitkään aikaan uskottu, että alhaiset serotoniinin tasot olisivat ainakaan pääsyy masennukseen, sanovat Helsingin yliopiston psykiatrian professori Erkki Isometsä ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin psykiatrian alan johtava ylilääkäri Jesper Ekelund.

”Aivot on monimutkainen elin, ja on aina yksinkertaistus sanoa, että jokin tietty välittäjäaine aiheuttaa jotain sairautta”, Ekelund sanoo.

Brittitutkijoiden katsauksessa näyttöä serotoniinihypoteesia vastaan ovat esimerkiksi tutkimukset, jossa on vaikutettu serotoniinin esiasteeseen tryptofaaniin. Siitä muodostuu aivoissa serotoniinia.

Tutkimuksissa on tarkoituksella vähennetty ihmisiltä tryptofaania ja siten välillisesti myös serotoniinin tuotantoa aivoissa.

Idea on ollut se, että jos tämä johtaa koehenkilöiden mielialan laskuun, se viittaisi masennuksen ja serotoniinivajeen kytkökseen.

Terveet koehenkilöt eivät kuitenkaan saaneet masennuksen oireita tryptofaanikokeissa.

”Tämä on tiedetty jo 1990-luvulla, ja olen kirjoittanut näistä tutkimuksista suomalaisiin oppikirjohinkin”, Isometsä kertoo.

Hän muistuttaa, että toisissa tutkimuksissa tryptofaanin väheneminen on johtanut lyhytaikaiseen mielialan laskuun myös sellaisilla terveillä ihmisillä, joilla on suvussa ollut masennusta.

Synnynnäinen alttius voi siis tehdäkin serotoniinin vähyydestä riskin.

Katsaus käsittelee myös tutkimuksia muun muassa serotoniinin reseptoreista, kuljettimista ja siihen liittyvistä geeneistä.

Näidenkin tulokset ovat Isometsän mukaan olleet jo pitkään tiedossa.

Brittitutkijat ovat Isometsän mukaan sikäli oikeassa, että ei ole olemassa mitään yksikertaista selvää serotoniinilöydöstä, joka selittäisi depression.

”Mutta ei tästä sellaista johtopäätöstä voi tehdä, etteikö serotoniinivälitteisillä mekanismeilla olisi ainakin jotakin roolia joillakin depressiopotilailla. Depressiopotilaan ovat hyvin heterogeenien ryhmä, ja myös löydökset ovat heterogeenisia.”

Depression mekanismeja aivoissa ymmärretään Isometsän mukaan yhä puutteellisesti.

Suomalaiset psykiatrit muistuttavat, että masennuksen lääkehoidosta serotoniinihypoteesin vaikeudet eivät kerro mitään. Taudin mekanismi ja lääkehoito ovat kaksi eri asiaa.

”Lääketieteessä on paljon esimerkkejä siitä, että emme tiedä, mikä on sairauden perimmäinen syy, mutta silti hoidamme sitä menestyksekkäästi jollain lääkkeellä”, Ekelund sanoo.

Hän ottaa esimerkiksi verenpainelääke angiotensiinireseptorin salpaajat. Nämä lääkkeet estävät angiotensiinihormonin kiinnittymisen sen vaikutuskohtiin eli reseptoreihin. Sen ansiosta verisuonet laajenevat.

”Lääke on tehokas, mutta ei se tarkoita, että verenpainetauti johtuu siitä, että verenpainetautia sairastavilla olisi liikaa näitä reseptoreita.”

Miksi sitten masennusta lievittää ssri-lääke, joka lisää serotoniinia aivoissa?

”Jotkut sanovat, että se vaikuttaa tunteiden säätelyyn aivoissa niin, että ne muuttuvat vähän positiivisemmiksi. Ihminen näkee maailman hieman myönteisemmin”, Ekelund sanoo.

Masennuslääkkeet näyttävät tutkimusten mukaan korjaavan masennukselle tyypillistä taipumusta kiinnittää enemmän huomiota kielteisiin asioihin aivan tiedostamattakin.

”Lääkkeet korjaavat tätä tiedonkäsittelyn poikkeavuutta normaalimmaksi. Eri lääkkeet voivat vaikuttaa osin eri reittejä, mutta olennaista on niiden vaikutus hermoverkkojen toimintaan”, Isometsä kertoo.

Yksinkertaistaen voi sanoa, että masennuksessa tunne-elämää säätelevät aivojen limbiset järjestelmät käyvät ylikierroksilla, kun taas niitä kontrolloivat aivojen kuorikerroksen alueet toimivat heikommin.

”Aivojen kuvantamistutkimuksissa nähdään, että masennuslääkkeet yleensä korjaavat tasapainoa normaaliin suuntaan”, Isometsä kertoo.

Serotoniinin takaisinoton estäjät, kuten muutkin masennuslääkkeet, voivat lievittää masennusta myös vaikuttamalla hermokasvutekijöihin.

Eläinkokeista tiedetään, että stressitila hävittää hermoyhteyksiä, ja hermokasvutekijät voivat auttaa niitä palautumaan.

Suomessa on saatavilla 22 eri masennuslääkettä, joista kuusi kuuluu serotoniinin takaisinoton estäjiin eli ssri-ryhmään. Enemmistö lääkkeistä vaikuttaa jollakin tavoin serotoniinin toimintaan aivoissa, mutta niillä on myös muita vaikutuskohteita.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat