Miksi kaikki vaarallinen kiinnostaa?

Lasten tiedekysymyksissä pohditaan myös hyttysten kuuloa, kärpäsen lentoa ja dinosaurusten nukkumista. Ja miksi armeijakuvissa ei saa hymyillä?

Joitakin kiinnostavat uudet asiat, jotka voivat olla joskus vaarallisia.

26.8. 2:00 | Päivitetty 26.8. 6:52

Henri Sippola, 7

Ihmiset ovat aika erilaisia siinä, kuinka paljon vaaralliset asiat tai uudet kokemukset kiinnostavat. Psykologia-tieteessä puhutaan elämyshakuisuudesta. Se on luonteenpiirre, joka saa ihmisen kiinnostumaan erityisen paljon vaaroista ja uusista asioista.

Elämyshakuisemmat ihmiset saattavat myös olla valmiimpia ottamaan riskejä vaarallisissa tilanteissa. He ovat usein rohkeampia, nauttivat uusista kokemuksista ja arvioivat myönteisesti, mitä seurauksia riskien ottamisella voi olla.

Elämyshakuisuudesta voi olla hyötyä esimerkiksi silloin, kun se kannustaa uusien asioiden oppimiseen.

Taipumus on tärkeä hallita. Esimerkiksi vuorikiipeilijöiden joukossa on tavallista enemmän elämyshakuisia ihmisiä, mutta liiallisuuksiin taipumus ei saisi siinäkään hommassa mennä.

Elämyshakuisten ihmisten taipumukset liittyvät aivojen toimintaan. Heidän aivonsa näyttävät reagoivan herkemmin mielihyvään, jota uudet ja jännittävät asiat tarjoavat.

Aivojen kehityksessä on myös erityinen vaihe, joka alkaa noin 10–14 vuoden iässä ja jatkuu läpi murrosiän.

Tällöin vaaralliset asiat saattavat kiinnostaa erityisen paljon, mutta toiminnan säätelystä vastaavat aivojen alueet eivät ole vielä kehittyneet yhtä pitkälle kuin aikuisilla. Silloin voi olla siis vaikeampi pysähtyä miettimään ennen kuin toimii.

Tiedetään, että aikuisten tuki on lasten ja nuorten touhuissa tärkeää. Yleensä otetaan vähemmän riskejä, kun aikuinen on tilanteissa mukana.

Silja Martikainen

psykologian tutkijatohtori

Helsingin yliopisto

Kuvassa on ranskalaisia sotilaita ensimmäisen maailmansodan ajalta.

Miksi armeijan valokuvissa ei saa hymyillä?

Vilja Pelkonen, 9

Monissa sotilaista otetuissa valokuvissa ei tosiaan hymyillä. Se ei silti tarkoita, että armeijassa ei hymyiltäisi koskaan tai että hymyileminen olisi kiellettyä.

Suomessa sotilaan käyttäytymistä määrittelee Yleinen palvelusohjesääntö eli YlPalvO. Siinä sotilaita ohjeistetaan käyttäytymään reippaasti, ryhdikkäästi ja asiallisesti tilanteeseen sopivalla tavalla.

Ohjeista johtuen armeijassa on usein niin sanotusti naama peruslukemilla, kun he esiintyvät erilaisissa julkisissa tilaisuuksissa, kuten sotilasparaateissa. Noista tilaisuuksista otetaan paljon valokuvia.

Muotokuvista on Puolustusvoimissa ohjeistettu erikseen. Ohjeiden mukaan kuvattavalla henkilöllä tulee olla suu kiinni.

Hymyilyä ei muotokuvissakaan ole kielletty, mutta hampaat eivät tosiaan saa näkyä. Ohjeistus pohjautuu Puolustusvoimien ja laajemmin suomalaisten viranomaisten pitkään perinteeseen. Siinäkin korostuu esimerkiksi asiallisuus.

Sotilaat viettävät varuskunnissa paljon aikaa keskenään. Etenkin harjoitusten taukojen aikana ja vapaa-ajalla hymyillään ja nauretaan paljonkin.

Ossian Hartig

verkkoviestintäpäällikkö

Puolustusvoimat

Hyttysillä on kuulemista varten erityinen elin.

Kuulevatko hyttyset edes mitään?

Mila Adelea Rohas, 4

Hyttysillä ei ole korvia niin kuin ihmisillä ja muilla nisäkkäillä. Hyttysillä on silti erinomainen kuuloelin, jota kutsutaan Johnstonin elimeksi. Se on niiden tuntosarvien varressa.

Hyttysen kuuloaistimus syntyy, kun äänet saavat tuntosarvet värähtelemään ja aistinsolut Johnstonin elimessä reagoivat värähtelyyn.

Aistinsolut muuttavat nuo liikkeet pulsseiksi, jotka päätyvät lopulta hyttysen hermokeskukseen eli aivoja vastaavaan paikkaan.

Koiraat kuoriutuvat ennen naaraita. Koiraat pystyvät tunnistamaan lisääntymiseen sopivan naaraan sen ininästä. Ääni syntyy lennossa siipien lyönneistä. Eri hyttyslajien sekä naaraiden ja koiraiden ininän äänenkorkeus on keskenään erilainen.

Koiraat kilpailevat siitä, kuka on ensimmäisenä naaraan luona ja pääsee parittelemaan. Hyttyskantojen säilymiselle se on aivan keskeistä, koska naaras parittelee elämänsä aikana vain kerran. Koiraan tuottama sperma muodostaa naaraassa tulpan, joka on estämässä uudelleen parittelemista.

Vastaus on siis kyllä. Kuulo on hyttysille niin keskeinen aisti, että ilman sitä ne häviäisivät.

Periaatteessa hyttynen pystyy kuulemaan myös ihmisen puhetta. Ei kuitenkaan tiedetä, reagoivatko itikat puheeseen tai muihin ihmisestä lähteviin ääniin. Todennäköisesti hyttyset hyödyntävät kuuloaan pääasiassa parittelukumppanin löytämisessä.

Lena Huldén

soveltavan eläintieteen dosentti, hyönteistutkija

Helsingin yliopisto

Kärpänen voi lentää tuulessa hurjan pitkiä matkoja.

Kuinka kauan kärpänen jaksaa lentää, jos se ei saisi laskeutua mihinkään?

Maisa Flinkkilä, 13

Hyönteisten lentokykyä on tutkittu laboratorioissa. Hyönteiset ovat pystyneet lentämään pysähtymättä muutamasta tunnista puoleen päivään. Kokeiden olot ovat kuitenkin olleet niille rasittavampia kuin luonnossa vapaana lentäminen.

Hyönteisten pitkän matkan lentovaelluksista tiedetään, että monet hyönteiset pysyvät ilmassa ilman välilaskua vähintään kokonaisen päivän, ehkä kaksikin. Kärpäset voiva lentää yli tuhat kilometriä pysähtymättä, jos tuulet ovat suotuisia.

Aivan tarkan vastauksen antaminen ei kuitenkaan onnistu. Isotkin kärpäset painavat vain alle gramman. Nykyisten mittalaitteiden paino olisi niille liian iso kannettavaksi.

Aivan kuten me ihmiset, hyönteisetkin voivat olla hyvässä tai huonossa kunnossa. Lihaksensa loppuun kuluttanut ja elimistönsä rasvan käyttänyt kärpänen ei välttämättä pysty ollenkaan lentämään.

Aikuinen kärpänen voi myös varautua pitkään matkantekoon syömällä paljon ennen sitä. Tällöin hyönteisen koko elimistö muuttuu: lihas- ja rasvakudokset kasvavat muiden osien kustannuksella.

Useimmat kärpäsyksilöt kuitenkin pysyttelevät koko elämänsä muutaman sadan metrin etäisyydellä synnynpaikastaan. Liikkumisen tarve vaihtelee elintapojen mukaan. Merten myrskyjen kasaamissa rantavalleissa asuvat lajit voivat joutua etsimään sopivia paikkoja kymmenien kilometrien päästä.

Jere Kahanpää

digitointikoordinaattori

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Jotkin dinosaurukset ehkä nukkuivat kuten linnut.

Miten dinosaurukset ovat nukkuneet?

Viljo Airaksinen, 4

Dinosaurukset ovat nykyisten matelijoiden ja lintujen esivanhempia. Dinojen nukkumista voidaankin pohtia sen perusteella, mitä tiedetään lintujen ja matelijoiden nukkumisesta.

Nisäkkäiden ja ilmeisesti myös lintujen uni sisältää kahta unen päätyyppiä eli nrem- ja rem-unta.

Rem-uni on syvän unen vaihe, jonka aikana monet eläimet näkevät unia. Matelijoilla on todennäköisesti vain nrem-unta muistuttava tila.

Pitkään ajateltiin, että lentoliskojen uni olisi ollut nykyisille linnuille tyypillistä kaksivaiheista unta. Muiden dinosaurusten uni olisi yksivaiheista, kuten nykymatelijoilla tyypillisesti.

Viime aikojen havainnot kuitenkin viittaavat siihen, että ainakin jotkin maalla eläneet dinosaurukset ovat nukkuneet lintujen tavoin.

Varsinkin linnuille mutta myös matelijoille on yleistä myöskin se, että toinen aivopuolisko nukkuu toisen ollessa aktiivinen.

Dinosaurukset ovat siis saattaneet nähdä unta jopa liikkuessaan. Tavallisesti dinot ovat varmasti etsiytyneet monien eläinten tapaan suojaisaan paikkaan nukkumaan.

Moni dinosaurusten uneen liittyvä seikka on hämärän peitossa. Meillä ei ole aikakonetta, jonka avulla voisimme mennä katsomaan niiden nukkumista.

Mikko Nikinmaa

biologian professori emeritus

Turun yliopisto

Lähetä kysymys, kysyjän koko nimi ja ikä osoitteeseen hs.tiede@hs.fi. Palstaa toimittavat Touko Kauppinen ja Juha Merimaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat