Yli viisikymppiset suomalaiset ovat nyt tyytyväisimpiä elämäänsä – 1970-luvulla tässä asemassa olivat parikymppiset

Tutkijat uusivat 50 vuoden takaisen klassikkotutkimuksen. Nuoret tempautuivat 1970-luvulla elintason nousuun eri tavalla kuin nykyisin, arvioi sosiologian professori.

Tyytyväisyyttä elämää voi arvioida esimerkiksi aiheellisen hyvinvoinnin mittarilla.

7.9. 2:00 | Päivitetty 7.9. 8:00

Voivatko suomalaiset hyvin? Siinä kysymys, joka askarrutti suomalaisen sosiologian jättiläistä Erik Allardtia viisikymmentä vuotta sitten.

Kunnianhimoisena tutkijana Allardt ei tyytynyt valmiisiin mittareihin, jotka hän koki liian yksipuolisina.

Niinpä Suomen akatemian tutkijaprofessori kehitti uudenlaisen hyvinvointimittarin. Siinä oli kolme ulottuvuutta: having, loving ja being.

Näistä having eli elintaso mittasi aineellista hyvinvointia ja terveyttä, loving eli ystävyyssuhteet puolestaan sosiaalisia suhteita ja being mahdollisuuksia toteuttaa itseään.

Niin sanottu Allardt-hyvinvointimittari perustui tähän kolmijakoon. Sen pohjalta tehdyssä kyselyssä pyrittiin hahmottamaan sekä suomalaisten hyvinvointia että hyvinvoinnin kokemusta.

Allardt julkaisi tulokset teoksessa Hyvinvoinnin ulottuvuuksia. Tutkimuksesta tuli klassikko.

Viime vuosikymmenen puolivälissä Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari päätti, että 1970-luvun tutkimus ansaitsisi jatkoa.

Työryhmän johtoon päätyi sosiologian emeritusprofessori Hannu Uusitalo, joka osallistui nuorena väitöskirjatutkijana aikoinaan alkuperäisen tutkimuksen tekemiseen.

Uusi tutkimus toteutettiin verkkokyselynä vuonna 2017. Vastaajia oli yli 2 500. 1970-luvulla tutkimukseen oli haastateltu lähes tuhat ihmistä.

Kokonaisuudesta piirtyi kiintoisia eroja menneeseen verrattuna.

Vuonna 2017 tyytyväisimpiä elämäänsä olivat myöhäisessä keski-iässä olleet yli 50-vuotiaat. Vuonna 1972 tyytyväisimpiä olivat nuoret.

”Oma tulkintani tästä on elintason huima nousu 1970-luvulla. Silloiset nuoret ikään kuin tempautuivat mukaan nousuun”, Uusitalo sanoo.

Lisäksi poliitikkojen ja kansan välisten vastakohtaisuuksien koetaan kasvaneen.

Muutoin vastakohtaisuudet, kuten työnantajien ja työntekijöiden tai maataloustuottajien ja kuluttajien, ovat lieventyneet.

Toisaalta nykyistä yhteiskuntaa jakavia ympäristön tai tasa-arvon kysymyksiä ei 1970-luvulla osattu vielä edes esittää.

”Tässä kohden emme siis saaneet kuvaa siitä, mikä olisi muuttunut.”

Elintason mittareista ainoastaan työllisyys oli mennyt heikompaan suuntaan.

Liki puoli vuosisataa vanhan tutkimuksen toistaminen ei ollut ihan helppoa. Osa haastatteluissa käytetyistä kysymyksistä vaikutti vanhentuneelta.

”Ilmeisimmin tämä näkyi materiaalista puolta mittaavassa having-ulottuvuudessa, jonka tutkimus on mennyt valtavasti eteenpäin,” Uusitalo kertoo. ”Nykyään näitä asioita ei kysyttäisi haastatteluissa, vaan haettaisiin rekistereistä.”

Juuri suomalaisten aineellinen hyvinvointi oli muuttunut selkeimmin: se on tutkimuksen mittareilla kolminkertaistunut.

Koulutustason painopiste on heilahtanut matalasta korkeaan. Terveysongelmia on enemmän, mutta ne ovat käytetyn mittariston mukaan vakavuudeltaan lievempiä.

Elintason mittareista ainoastaan työllisyys oli mennyt heikompaan suuntaan.

Tulokset antavat Uusitalon mukaan kehityksestä samankaltaisen kuvan kuin muutkin mittarit.

Hyvinvointia mittaavat tulokset ovat muuttuneet maltillisemmin. Suunta on pääosin myönteinen.

Sosiaalisia suhteita mittaavassa loving-ulottuvuudessa ihmisten paikallisyhteisyys ja perheyhteisyys näyttävän hieman löystyneen. Ystävyyssuhteissa ei ollut kuitenkaan merkittävää muutosta.

Korvaamattomuuden tunne on myös lisääntynyt 1970-lukuun verrattuna, itsensä toteuttamista tarkastelevan being-ulottuvuuden tulokset kertovat. Yhä useampi kokee olevansa työssään tärkeä.

Mielekäs tekeminen ja usko poliittisiin vaikutusmahdollisuuksiin ovat niin ikään lisääntyneet.

Sekä uudessa että vanhassa tutkimuksessa hyvinvointi näytti kasautuvan yhtäälle ja sen puutteet toisaalle, Uusitalo ja Jussi Simpura toteavat kirjan loppuluvussa.

Tätä kasautumista ei pidä liioitella. Koulutusryhmien väliset hyvinvointierot ovat säilyneet samansuuntaisina.

Allardtia konsultoitiin tutkimuksen alkuvaiheessa. Tutkijoiden ajatus oli luovuttaa uusi tutkimus eläkkeellä olevalle akateemikolle.

Tätä ei ehditty tehdä, koska Allardt kuoli 95-vuotiaana vuonna 2020.

Hannu Uusitalo, Jussi Simpura, Juho Saari ja Tuomo Laihiala (toim): Hyvinvoinnin muutos ja pysyvyys. Into.

Erik Allardt (1925–2020)

■ Akateemikko, Helsingin yliopiston sosiologian professori 1958–1991.

■ Suomen ja Pohjoismaiden kautta aikain tunnetuimpia yhteiskuntatieteilijöitä.

■ Tutki yhteiskunnan rakennetta, hyvinvointia ja kielivähemmistöjä.

■ Merkittävä ura myös tiedepolitiikan vaikuttajana ja yhteiskunnallisena keskustelijana.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat