Vesipulasta tulee Euroopassa pysyvä vitsaus – Parhaiten globaalia vesipulaa voi helpottaa omilla kulutusvalinnoilla

Kuivuus koettelee Eurooppaa, mutta Suomessa vettä riittää. Voisiko vettä siirtää meiltä muualle? Ei kannata, arvioi professori.

Loirejoki kärsi yhä viime viikolla kuivuudesta Loireauxencessa Länsi-Ranskassa.

29.9. 2:00 | Päivitetty 29.9. 2:03

Vuosi 2022 saattaa olla Euroopan pahin kuivuusjakso 500 vuoteen. Kesän dramaattiset uutiskuvat kuivista tekojärvistä ja joenuomista tuntuivat miljoonien ihmisten arjessa.

Jokilaivaliikenne ja vesivoimalat olivat vaikeuksissa, vedenkäyttörajoitukset kielsivät autojen pesun ja nurmikkojen kastelun.

Elokuussa 2022 kaksi kolmasosaa Euroopan pinta-alasta kärsi kuivuudesta, kertoo EU:n vesitilannetta seuraavan European Drought Observatoryn karttapalvelu. Kartta hehkuu vielä syyskuussakin monin paikoin punaisena syksyn sateita odotellessa.

Tutkijoita Euroopan ennätyskuiva kesä ei ole yllättänyt. Eri ilmastomallit ovat yksimielisiä siitä, että erityisesti Välimeren alue tulee kuivumaan.

”Yllätys on, että muutos on näin nopea”, toteaa globaaleihin vesi- ja ruoka-asioihin perehtynyt professori Matti Kummu Aalto-yliopistosta.

Matti Kummun tutkimusartikkeli vesipulan kehityksestä kertoo, että jo 1900-luvun alussa 14 prosenttia maailman väestöstä kärsi makean veden vähyydestä.

Seuraavien sadan vuoden aikana maapallon väkiluku on nelinkertaistunut – ja vesipulasta kärsivien ihmisten määrä kuusintoistakertaistunut. 2000-luvun alussa jo 58 prosenttia maailman väestöstä eli alueilla, joita vaivaa jonkinasteinen vesipula.

Euroopan kuivuuden nouseminen isosti otsikoihin vasta nyt kertoo siitä, että Euroopan maat ovat veden suhteen varsin hyväosaisia.

Tutkijoilla on veden niukkuudelle erilaisia mittareita. Tunnetuin on ruotsalaistutkija Marin Falkenmarkin mukaan nimetty asteikko, joka kertoo miten paljon uusiutuvaa makeaa vettä on saatavilla asukasta kohden.

Falkenmarkin asteikolla syytä huoleen on, jos makeaa vettä on käytössä alle 1 700 kuutiometriä henkeä kohden vuodessa. Vesipulan raja on yleensä 1 000 kuutiota henkeä kohden. Vakava pula vaivaa alueita, joilla vettä on alle 500 kuutiota asukasta kohden.

Vakavasta vesipulasta kärsitään monin paikoin esimerkiksi Indusjoen varrella Intiassa ja Pakistanissa.

”Alueella asuu noin 300 miljoonaa ihmistä, mutta vesivarat ovat vain kaksinkertaiset Suomeen verrattuna”, Kummu sanoo.

Runsasvetisetkin maapallon kolkat taas saattavat kärsiä niin sanotusta vesistressistä.

Tämä tutkijoiden käyttämä mittari kuvaa sitä, miten suuren osan uusiutuvista vesivaroista ihmiset käyttävät esimerkiksi keinokasteluun ja energiantuotantoon.

Esimerkiksi Kalifornian hedelmätarhat ja Australian karjatalous ovat valtavia vedenkäyttäjiä.

Ankarinta vesistressi on Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa, jossa paikoin hyödynnetään yli sata prosenttia uusiutuvista vesivaroista. Se tarkoittaa esimerkiksi erittäin hitaasti uusiutuvien pohjavesivarojen pumppausta kasteluvedeksi.

Suomessa riittää vettä. Sulkavalla aukeaa näkymä Saimaalle.

Suomessa sen sijaan eletään yltäkylläisyydessä. Vettä on käytettävissä vuosittain yli 20 000 kuutiota henkeä kohden. Luku on maailman kärkeä, ja ilmastonmuutoksen ennustetaan lisäävän Suomen vuotuisia sademääriä – ja tulvia – entisestään.

Absoluuttinen vesipula ei välttämättä kuulosta aluksi kovin pahalta, jos vettä kuitenkin on vuosittain käytössä 500 kuutiota asukasta kohden. Sehän merkitsee yli tuhatta litraa vettä päivässä.

Keskivertosuomalaistalouksissa vettä kuluu noin 140 litraa henkeä kohden vuorokaudessa. Suoran vedenkäytön lukema on kuitenkin vain murto-osa suomalaisten kaikesta vedenkulutuksesta.

”Peseytymiseen ja talousvedeksi, jonka ihmiset mieltävät omaksi vedenkäytökseen, kuluu globaalisti vain muutama prosentti kaikesta vedenkäytöstä”, Kummu sanoo.

Pohjoismaat ja Uusi-Seelanti ovat Kummun mukaan vedenkulutukseltaan todella poikkeavia maita. Suomessa suurin vedenkuluttaja on teollisuus. Meillä keinokastelua ei juuri tarvita, sillä sadevesi riittää ruokakasvien viljelyyn.

Etelä-Aasian väkirikkailla riisinviljelyalueilla kastelu taas muodostaa jopa 98 prosenttia kaikesta vedenkulutuksesta. Lähi-idän kuivilla alueilla osuus on samaa luokkaa.

”Jos haluaa helpottaa vesipulaa, ruokajärjestelmämme vaatii muutoksia. Globaalista vedenkulutuksesta yli 90 prosenttia menee ruuantuotantoon.”

Nyt Kummun johtama ryhmä käykin yhä laajempien globaalien ongelmien kimppuun.

”Keskitymme globaaliin ruokasysteemiin: miten pystymme samaan aikaan pysymään planeettarajojen sisällä sekä tuottamaan riittävästi ruokaa kasvavalle väestölle.”

Kesän kuivuus vahingoitti perunasatoa Belgiassa.

Myös Eurooppaa koettelevassa ennätyskuivuudessa Kummun suurin huolenaihe on maatalous. Lisäksi koronapandemia ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan ovat aiheuttaneet iskuja globaaliin ruokajärjestelmään.

”Lannoitteiden hinnat ovat kaksin–kolminkertaistuneet, ja monien Afrikan maiden vehnän saanti on Ukrainan ja Venäjän satojen varassa. Kesän 2022 äärimmäinen kuivuus Euroopassa pahentaa tilannetta entisestään.”

Tutkijatohtori Matias Heinon tuore väitöskirja kertoo, että esimerkiksi vehnäsatoihin vaikuttavat kuivuuskaudet ovat yleistyneet huolestuttavasti niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa. Tulevaisuudessa sään ääri-ilmiöt arkistuvat entisestään.

”Ehkä kerran 20 vuodessa toistuvista kuivuuskausista on aiemmin selvitty. Mutta jos ne toistuvat viiden tai jopa kahden vuoden välein, pitää etsiä uusia keinoja, jotta ruuan saatavuus voidaan turvata”, Kummu sanoo.

Voisiko Suomen runsaita vesivaroja hyödyntää Euroopan kuivina kausina?

Haastattelu on tehty ennen kuin Nord Stream 2 -kaasuputki vaurioitui tämän viikon alussa. Kysyn Kummulta, voisiko jäihin pantua kaasuputkea pitkin periaatteessa kuljettaa vettä Keski-Eurooppaan.

Professori miettii hetken. 1,4 miljardin asukkaan Kiinassa kasteluvettä siirretään etelästä pohjoiseen isoja kanavia pitkin.

”En usko, että vastaavaa tehtäisiin Euroopassa. Veden siirtäminen on erittäin kallista, joten se tulee yleensä varsin läheltä.”

Esimerkiksi pääkaupunkiseudun miljoonan asukkaan vedensaantia turvaava 120-kilometrinen Päijännetunneli on vesihuollon raskasta sarjaa: se on maailman toiseksi pisin vesitunneli.

Ohut kaasuputki ei auttaisi jatkeena, sillä Euroopan keinokasteluun kuluvat vesimäärät ovat valtavia. Pumppauskin vaatisi hurjasti energiaa.

Kasteluveden siirtämisen sijasta pelloilla aletaan todennäköisesti kasvattaa paremmin kuivuutta sietäviä lajikkeita tai eri ruokakasveja.

”On järkevämpää kuljettaa kilo tomaatteja kuluttajalle kuin siirtää parisataa litraa vettä pitkiä matkoja sen kastelua varten”, Kummu sanoo.

Ennätyskuivuus aiheutti maastopaloja esimerkiksi Espanjassa. Kuva Guadalajaran maakunnasta keskisestä Espanjasta elokuun lopulta.

Suomessa maatalouden edellytykset todennäköisesti paranevat, ja kasteluvettäkin on runsaasti tarjolla kuivien kesien varalle.

Nyt Kummun ryhmä tarkastelee yli 20 kasvilajille suotuisia ilmastovyöhykkeitä ilmaston muuttuessa.

Kaikkein paras keino helpottaa maailman väestöä vaivaavaa vesipulaa on miettiä jo kaupassa, mitä suuhunsa laittaa.

Kun päivittäiseen vedenkulutukseemme lasketaan myös ruuan ja muiden kulutustuotteiden tuotantoon kuluva niin sanottu piilovesi, nousee keskivertosuomalaisen vesijalanjälki lähes 4 000 litraan päivässä.

Yhden ainoan avokadon kasvatus vaatii 300 litraa vettä, naudanlihakilon tuotantoon tarvitaan lähes 15 000 litraa.

”Merkittävä osa syömästämme vedestä tulee seuduilta, joita vaivaa vesipula. Kannattaakin suosia ruokaa Pohjoismaista ja muilta vetisiltä alueilta. Myös kasvisvoittoinen ruokavalio on lähes aina veden kannalta parempi valinta”, Kummu neuvoo.

Lisäksi ruokahävikin pienentäminen auttaisi paljon.

”Noin 25 prosenttia maailman kaikesta ruuantuotannosta päätyy hävikkiin ja samalla hukkaantuu valtavat määrät sen kasteluun käytettyä vettä.

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat