Radioaallot pystyvät tappamaan apinoita

5.9. 2:00 | Päivitetty 5.9. 2:01

Syyskuussa 1972: Radioaaltojen vaikutusta ihmiseen tutkitaan parhaillaan. Kokeissa on havaittu, että suhteellisen heikotkin radioaallot tappavat apinoita, kertoo professori Martti Tiuri, joka on palannut Radiotieteen unionin (Ursi) kansainvälisestä kokouksesta Varsovasta.

”Yhdysvalloissa tehdyissä kokeissa on todettu, että jo suhteellisen pieni radioteho, jollainen voi esiintyä suuritehoisilla yleisradioasemilla ja tutka-asemilla, pystyy tappamaan apinan muutamassa minuutissa”, kertoo Tiuri

"Kysymyksessä on ilmeisesti aivojen ja hermojärjestelmän kautta tapahtuva vaikutus, koska tappamiseen tarvittava teho on niin pieni, ettei lämpövaikutuksesta ole kysymys.”'

On myös todettu, että kanat alkavat käyttäytyä omituisesti jo kun niihin suunnataan muutama milliwatti radiotehoa. Määräykset siitä, kuinka paljon radiotehoa ihmiselle sallitaan, ovat parhaillaan kehitettävinä useissa maissa.

Varsovan kokouksessa tiedemiehet yli 30 maasta tarkastelivat radiotieteen alalla kolmen viime vuoden aikana tapahtunutta kehitystä

Valon etenemisnopeutta tutkitaan nykyään samantapaisilla vastaanottimilla kuin radioaaltoja varten on kehitelty. Niillä voidaan määritellä valontaajuus ja mitata valon etenemisnopeus sata kertaa tarkemmin kuin tähän asti.

Mikroaaltojen, erikoisesti alle 30 mm:n aaltojen, tutkimus on parhaillaan myös nopeasti kehittymässä, koska uusia aallonpituuksia tarvitaan mm satelliittitietoliikenteessä, yleisradiotoiminnassa ja radioastronomiassa.

Näitä radioaaltoja voidaan käyttää myös säätieteessä, sillä niiden avulla voidaan mitata pilvien vesimääriä ja sateen ominaisuuksia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat