Pikkulintujen ruokkiminen on yli sata vuotta herättänyt intohimoja Suomessa. Siihen on alusta asti liittynyt huolta lintujen hupenemisesta ja pian myös rottien ilmaantumisesta.
Tämä käy ilmi vanhoista sanoma- ja aikakauslehtikirjoituksista, joihin tutkija Heta Lähdesmäki perehtyy kahden vuoden hankkeessa Helsingin yliopistossa. Hän vastaa Tiede Luonto -lehden tentissä kysymyksiin aiheesta.
Lintujen ruokintaan liittyy useita kysymyksiä, Heta Lähdesmäki sanoo. Tulevatko Suomessa talvehtivat lajit esimerkiksi liian riippuvaisiksi ihmisistä?
Kuinka kauan suomalaiset ovat ruokkineet pihoillaan lintuja?
Pikkulinnuille alettiin tarjota syötävää talvisin 1800-luvun lopulla. Silloin Suomessa virisi eläinten ja luonnon suojelemisen aate. Sen puolesta puhui etenkin kirjailija Zacharias Topelius.
Yksi hänen foorumeistaan oli Kevät-yhdistys, joka kannusti koululaisia auttamaan viattomia luontokappaleita, varustamaan lintulautoja ja rakentamaan linnunpönttöjä.
Taustalla vaikuttivat kristilliset arvot, joiden mukaan hyvä ihminen pitää huolta luomakunnasta. Lintujen ruokintaan kuului kasvatusta: joka lapsena on kiltti pienimmille, välittää aikuisena kaikista lähimmäisistään.
Nykyisin moni sanoo harrastavansa talviruokintaa myös siksi, että tirppoja on hauska seurata.
1800-luvulla pikkulintuja pidettiin hyödyllisinä maanviljelijöiden avustajina. Ne napsivat suihinsa liiat hyönteiset pelloilta ja pihoista. Vielä edellisellä vuosisadalla niiden katsottiin tekevän tuhoja viljelmillä ja olkikatoilla.
Jo Topelius ja aikalaiset olivat huolissaan lintujen vähenemisestä. Asiaan puuttui vuoden 1898 metsästysasetus, jossa rauhoitettiin tikka, käki, kottarainen ja muut pienet linnut – paitsi kotivarpunen ja lepinkäinen.
Sittemmin alueita ja lajeja on suojeltu lukuisin säädöksin, mutta luontokato on vain kiihtynyt.
Mitä siivekkäiden pitopöydällä oli?
Lehtikirjoituksissa 1800-luvulla mainitaan jyvät ja hampunsiemenet, leivänmurut, ryynit, tali, kaura ja kauralyhteet varsinkin joulun alla. Samat herkut toistuvat 1900-luvun alun ohjeissa, joissa on myös mainintoja voinokareista.
1930-luvulla korostetaan, että lintulaudan ainesten pitää olla suolattomia. Kolmekymmentä vuotta myöhempi kirjoittaja ottaa esiin joulukinkun: se on liian suolaista lintulaudalle, mutta silavaa sopii laittaa tarjolle.
1950-luvulla listalle ilmestyi eksoottinen tuote: kookospähkinä. Näin ohjeistettiin: halkaise, täytä siemenillä tai talilla ja ripusta puuhun.
Harrastukseen liittyi aika pian kaupallista toimintaa. Vuonna 1913 Helsingin Sanomat julkaisi mainoksen, jossa rohdoskauppa myi varta vasten linnuille tarkoitettuja hampunsiemeniä, talia ja auringonkukansiemeniä.
Tätä nykyä melkein kaikki linnuille tarjottava ostetaan kaupasta, sillä harvalla on antaa ylijäämää omasta tuotannosta. Ekologisesti ajattelevat hankkivat kotimaisia tuotteita.
”Jo Topelius ja hänen aikalaisensa olivat huolissaan lintujenmäärien vähenemisestä.
Oliko ihmisillä suosikkeja, joita he halusivat lintulaudoilleen?
Osa lajeista oli toivotumpia vieraita kuin muut. 1800-luvun kirjoituksissa kiiteltiin sitä, että lintulaudoilla käy eri tiaisia, peipposia ja kerttusia.
Varpusista oltiin kahta mieltä: jotkut pitivät niistä, toiset kuvailivat niitä ahnaiksi. Naakat ja varikset olivat epäsuosittuja.
Kesykyyhkyille tarjottiin monissa paikoissa syötävää vielä 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Sitten pulujen maine meni, ja niitä alettiin pitää haitallisina tautien levittäjinä.
Nisäkkäät, kuten kissat, oravat ja varsinkin rotat, ovat aina olleet ei-toivottuja rosvoja lintujen buffeteissa. Nykyisin monet helsinkiläiset taloyhtiöt kieltävät linturuokinnat juuri siksi, että rotatkin voivat hyötyä niistä.
Kyseenalaistiko kukaan lintujen ruokkimista?
Kritiikkiä ei 1800-luvulla esitetty, vaan lehdissä pikemminkin toivottiin, että yhä useampi auttaisi pikkulintuja selviämään talven yli.
1900-luvun alkupuolella kirjoittajat alkoivat varoitella ruokintapaikoilla juoksentelevista rotista. Naapurit ja viranomaiset paheksuivat etenkin pulujen syöttämistä, ja esimerkiksi 1950-luvun Helsingissä kaupunki kielsi niiden muonittamisen. Nykyään pääkaupungin yleisillä alueilla saa ruokkia kaikkia lintuja muualla paitsi kymmenessä paikassa.
Eläinten ystävät kiinnittivät kansan huomiota siihen, ettei linnuille tarjottaisi epäterveellistä ravintoa eikä liian suuria leivänpaloja.
1970-luvulta lähtien lehtikirjoituksissa varoiteltiin salmonellan vaarasta, joka uhkasi sekä lintuja että ihmisiä, jos tiput pääsivät ulostamaan ruoan sekaan. Ilmestyi kehotuksia käyttää ruokinta-automaatteja ja siivota ruokintapaikka huolellisesti.
1900-luvun lopun aineistossa kysyttiin myös, miten ulkopuolinen apu vaikuttaa lintukantoihin. Tulevatko Suomessa talvehtivat lajit liian riippuvaisiksi ihmisistä? Runsastuvatko ne toisten kustannuksella?
Nämä ovat yhä ajankohtaisia kysymyksiä, joista käytiin julkista keskustelua viimeksi vuosi sitten. Esimerkiksi talitintin kannat ovat talviruokinnan ansiosta kasvaneet. Laji tappelee samoista pesäpaikoista muuttolintu kirjosiepon kanssa, mutta muuttaja ei vaikuta kärsineen paikkalinnun kilpailuedusta.
Ei ole näyttöä siitä, että talviruokinta auttaisi siitä hyötyviä lajeja syrjäyttämään muita, sanoi yli-intendentti Aleksi Lehikoinen Luomuksesta Helsingin Sanomissa.
Julkaistu Tiede Luonnossa 7/2022
Helsingin yliopiston kysely lintujen ruokinnasta tässä linkissä.
Birdlife Suomen Pihabongaus on lauantaina ja sunnuntaina (28.–29. tammikuuta). Tapahtumassa tarkkaillaan lintuja tunnin ajan esimerkiksi omalla pihalla.
