Arvi Asikainen, 7
Ei ole. Varmuudella voidaan tarkoittaa kahta eri asiaa, mutta kummassakaan merkityksessä ei ole ihan varmaa, että jokin vielä tapahtumaton tapahtuu.
Ensinnäkin ihan varmalla voidaan tarkoittaa täyttä vakuuttuneisuutta. Jos olet täysin varma tässä mielessä jostakin, ei voi olla mitään muuta, mistä olisit varmempi.
Saatat olla hyvin varma esimerkiksi siitä, että aurinko nousee huomenna. Et voi kuitenkaan olla asiasta täysin varma, koska olet varmempi siitä, että olet itse olemassa tai että ainakin jotain on olemassa.
Varmuudella voidaan tarkoittaa myös sitä, että asiasta on mahdoton erehtyä. On kuitenkin mahdollista, ettei aurinko nouse huomenna, ja siis erehdyt asiasta. Ehkä maapallo lakkaa yöllä pyörimästä, eikä aurinko nousekaan huomenna.
Se, että maa lakkaisi pyörimästä on toki erittäin epätodennäköistä. Mahdotonta se ei kuitenkaan ole, koska emme voi täysin sulkea pois sitä pientä mahdollisuutta, että jokin voima pysäyttäisi maan pyörimisliikkeen.
On siis hyvin vähän asioita, joista voimme olla ihan varmoja. Tulevaisuuden tapahtumat eivät kuulu niihin.
Markus Lammenranta
teoreettisen filosofian dosentti
Helsingin yliopisto
Ruotsin kuninkaan Kustaa Vaasan (1496–1560) hautamonumentissa on hänen leijonatunnuksensa. Se innoitti myöhemmin Suomen vaakunan suunnittelijaa.
Miksi Suomen vaakunassa on leijona eikä vaikkapa karhuja? Eihän täällä edes ole leijonia?
Niilo Vehmanen, 7
Alun perin vaakunoita suunniteltiin hallitsijoiden ja sotapäälliköiden kunniaksi. Vanhimmat valtioiden vaakunat ovat noin 800 vuotta vanhoja. Suurimmassa osassa Euroopan valtioiden vaakunoista on jokin eläin.
Melkein kaikissa eläinaihe on leijona, kotka tai molemmat. Aiheiksi on päätynyt eräänlaisia eläinkunnan saalistavia kuninkaita, koska ne ovat olleet omiaan korostamaan kohteen vahvuutta.
Leijona on eurooppalaisten näkökulmasta eksoottinen eläin, toisin kuin karhu. Siten sillä on ollut erityisarvoa aiheena. Heraldikot ovat myös matkineet toisiaan, joten samat aiheet toistuvat vaakunoissa.
Suomen lisäksi leijonavaakuna on muun muassa Virolla, Norjalla ja Tanskalla. Ruotsilla on vaakunassaan leijonien lisäksi pienenpieni kotka.
Missään näistä leijonavaakunamaista ei ole koskaan tavattu leijonia luonnossa. Kotkia sen sijaan elelee eri puolilla Eurooppaa. Joskin Venäjän vaakunan kaksipäiseen kotkaan ei luonnossa törmää.
Nykyisen Suomen alue kuului 1500-luvun lopussa Ruotsin kuningaskuntaan. Suomelle suunniteltiin tuolloin näyttävä vaakuna kuvaamaan maakunnan asemaa osana valtakuntaa.
Leijona oli ymmärrettävä valinta, sillä Ruotsinkin vaakunassa leijonat olivat näkyvässä asemassa eikä kotka tullut kyseeseen.
Yleiseen suosioon leijonavaakuna nousi vastarinnan tunnuksena Suomessa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, jolloin Suomi kuului Venäjään. Suomen itsenäistyttyä 1917 olikin selvää, että valtion vaakunaeläin olisi leijona.
Tuomas Tepora
yliopistotutkija
Tampereen yliopisto
Heijastin turvavälineenä on suomalainen keksintö.
Mikä saa heijastimen heijastamaan?
Sara Elomaa, 7 ja Laura Elomaa, 9
Hyvin valoa heijastavia materiaaleja ovat esimerkiksi metallit, kuten keittiöstä tuttu alumiinifolio. Heijastimissa käytetään erittäin ohutta metalloitua pintaa, kuten peileissä, jolloin metallia tarvitaan hyvin vähän.
Valo heijastuu sitä paremmin, mitä suurempi ilman ja heijastavan materiaalin välinen taitekertoimen ero on. Taitekerroin kuvaa sitä, miten valo missäkin aineessa kulkee. Ilmalla on pieni taitekerroin, kun taas metalleilla on suuri taitekerroin.
Heijastimelle on olennaista, että valo heijastuu nimenomaan tulosuuntaansa, eikä mihin sattuu. Siksi heijastimiin valetaan prisman eli särmiön muotoinen rakenne, jossa valo heijastuu kolmesta eri pinnasta ja lähtee lopulta takaisin tulosuuntaansa.
Toinen vaihtoehto on käyttää läpinäkyviä lasi- tai muovikuulia, joiden takapinta metalloidaan. Pallomaista rakennetta käytetään heijastavissa kankaissa ja prismarakennetta kovissa muoviheijastimissa.
Heijastimen käyttö turvavälineenä on suomalainen keksintö. Sen keksi 1950-luvulla pertteliläinen Arvi Lehti.
Juha Toivonen
fysiikan professori
Tampereen yliopisto
Apinoilla on maitohampaat, ihan niin kuin meilläkin.
Onko apinoilla tai muilla eläimillä ihmisen tavoin erikseen maitohampaat ja pysyvät hampaat?
Puro Mäkinen, 6
Useimmilla nisäkkäillä on maitohampaat, jotka vaihtuvat pysyviksi hampaiksi.
Näin on esimerkiksi Puron mainitsemilla apinoilla. Niiden maitohampaat ovat hyvin pysyvien hampaiden kaltaiset, mutta kooltaan pienemmät kuten ihmisilläkin.
Maitohampaat ja pysyvät hampaat on myös muun muassa kissoilla, koirilla, lampailla, poroilla ja hirvillä.
Poikkeuksia nisäkkäistä ovat manaatit, kengurut ja norsut, joilla hampaat voivat vaihtua monta kertaa. Uudet hampaat kasvavat, kun edelliset ovat kuluneet pilalle.
Myöskään jyrsijöille, kuten hiirille ja rotille, ei kehity erikseen maitohampaita ja pysyviä hampaita. Poikaselle kehittyvät hampaat pysyvät nimittäin lopun ikää.
Jyrsijöiden talttamaiset etuhampaat kasvavat jatkuvasti, kun ne käytössä kuluvat. Poikkeuksia jyrsijöistä ovat peltomyyrä ja metsämyyrä, joiden poskihampaatkin kasvavat kaiken aikaa.
Niin ikään matelijoille ja kaloille ei kehity maitohampaita. Niille ei kehity myöskään pysyviä hampaita, vaan hampaat uusiutuvat jatkuvasti.
Jussi Viitala
tietokirjailija, biologian tutkija
Lähetä kysymys, kysyjän koko nimi ja ikä osoitteeseen hs.tiede@hs.fi. Palstaa toimittavat Touko Kauppinen ja Juha Merimaa.
Oikaisu 10. helmikuuta kello 15.15: Leijonavaakuna-vastauksesta poistettu viittaus, että Suomi oli Ruotsin suuriruhtinaskunta. Kuningas Juhana III kyllä otti Suomen suuriruhtinaan arvonimen Ruotsin kuninkaana.
