Tutkimus: Kokemus pienestä peniksestä sai miehet antamaan enemmän arvoa urheiluautolle

Tutkijat muokkasivat miesten käsitystä omista mitoistaan suhteessa muihin.

Tämä Porsche oli esillä Pariisin autonäyttelyssä 2018.

12.1. 16:34

Vanhan herjan mukaan näyttävä auto toimii miehen peniksen jatkeena.

Onko herja vain kateellisten panettelua, katteeton klisee vai todellisuutta? Siitä ottivat selvää arvostetun brittiläisen yliopiston University College Londonin psykologian tutkijat.

Kokeessa ei tehty mitään mittauksia, vaan siihen osallistuneiden miesten käsitystä peniksensä suhteellisesta koosta peukaloitiin ovelasti.

Tutkimukseen osallistui 200 miestä 18-vuotiaasta aina 74-vuotiaaseen.

Osallistujille kerrottiin, että tutkimus käsitteli muka sitä, miten ihmiset muistavat asioita tehdessään ostoksia verkossa. Se oli hämäystä.

Oikeasti tutkijat ujuttivat, muistikoe verhonaan, osallistujille muiden asioiden joukossa joko ”tiedon”, että keskimääräinen penis on 10 senttimetrin pituinen, tai että se on 18 senttimetriä.

Valheellisen tiedon lyhyemmästä keskipituudesta oli tarkoitus voimistaa itsetuntoa sillä, että mies pärjää vertailussa hyvin.

Pitemmän keskipituuden tarkoitus oli saada mies tuntemaan, että hän jää jälkeen tavanomaisista mitoista.

Heti kun miehet olivat saaneet jomman kumman ”faktan”, he joutuivat arvioimaan, kuinka houkutteleva jokin urheiluauto oli.

Suhteellisella koolla oli tosiaan väliä.

Tilastollinen analyysi paljasti, että kokemus pienestä peniksestä sai antamaan enemmän arvoa urheiluautolle.

Ikään suhteutettu analyysi kuitenkin täsmensi, että vaikutus näkyi kunnolla vasta 30-vuotiailla ja sitä vanhemmilla miehillä.

Tutkijat pyrkivät vaikuttamaan kokeessaan miesten itsetuntoon myös muilla tavoin. Nämä muut itsetunnon kolhut eivät kuitenkaan vaikuttaneet lainkaan urheiluauton haluamiseen suuntaan tai toiseen.

Vain peniksen koetulla koolla näytti olevan väliä.

Tutkijat kysyivät osallistujilta myös arvioita peniksen keskimääräisesti koosta. Kuten aiemmissakin tutkimuksissa, osallistujat arvioivat sen yli kaksi senttimetriä yläkanttiin.

Monilla miehillä saattaa siis olla omiin sukupuolielimiinsä liittyvää alemmuudentunnetta, joka voi kanavoitua autokaupassa.

Universty Collegen Londonin psykologian professori Daniel Richardson ja hänen työtoverinsa ovat ladanneet tutkimuksensa Psyarxiv-palveluun.

Tutkimusta ei ole vielä julkaistu vertaisarvioidussa tieteellisessä lehdessä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat