Villieläimet saattavat yhtä lailla kuin ihmiset polkea paikallaan

Yllättävä havainto: myös villieläimet nauttivat juoksupyörästä.

Jyrsijän elämä voi kiertää kehää.

23.1. 2:00

Tuntuuko vuodenvaihteen jälkeen, että on taas joutunut takaisin samaan oravanpyörään? Että polkee vain silmät sameina paikallaan kuin turtunut hamsteri?

En tiedä, lohduttaako tämä, mutta joitakin vuosia sitten tehty kiintoisa tutkimus osoittaa, että villieläimetkin tykkäävät juosta pyörässä, vaikkei niiden tarvitsisi.

Lemmikkijyrsijöiden kohdalla on usein pohdittu sitä, nauttivatko ne oikeasti juoksupyörässä polkemisesta häkissään, vai onko se vain stressireaktio, kun muita virikkeitä ei ole.

Toisinaan hamsteri saattaakin koukutettua pyörään niin, ettei se pääse siitä enää irti. Se jopa nukkuu siinä. Ihmisen kohdalla puhuttaisiin kai työuupumuksesta.

Hollantilaiset tutkijat pohtivat taannoin, onko pyörän polkeminen tosiaan ominaista vain vangituille eläimille.

He asettivat luontoon kaksi juoksupyörää häkkeihin, joissa oli rotan mentävä kulkuaukko. Häkissä oli tarjolla myös ruokaa. Sitten he kuvasivat kameralla, mitä eläimiä paikalle vaeltaa.

Paikalla vieraili säännöllisesti liuta jyrsijöitä hakemassa ruokaa, kuten odottaa saattoikin. Mutta nepä myös kokeilivat samalla juoksupyörää ja jäivät polkemaan sitä välillä pitkäksikin aikaa. Eräs hiiri jaksoi kipittää 18 minuuttia.

Seuranta kesti vuosia. Sinä aikana videolle tallentui 200 000 juoksupyörävierailua. Pyörää käytiin kokeilemassa, vaikka tutkijat lopettivat ruokatarjoilun.

Rottien, hiirien ja päästäisten lisäksi nähtiin myös erikoisempia polkijoita kuten sammakoita. Sammakko tosin ei varsinaisesti osannut polkea pyörää, vaan se pomppi siinä, saaden pyörän keinahtelemaan.

Myös etanoita nähtiin. Ne etenivät pyörässä määrätietoisesti, mutta hyvin hitaasti.

Tutkimus ei sinänsä valota lemmikkihamsterin sielunelämää mutta osoittaa, että myös villieläimet käyttävät juoksupyörää vapaaehtoisesti. Kaipa ne jotain siitä itselleen saavat.

Miksi muuten puhutaan juuri ”oravanpyörästä”? Kuinka usein olette nähneet oravan juoksevan pyörässä? Nimi juontuu wanhoista ajoista, jolloin oravia saatettiin pitää lemmikkeinä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat